1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lintuharrastus

Perinteinen Tornien taisto keräsi runsaasti lintubongareita – Kuusamossa ennätyksellinen talvinen tunnelma

Harvinaisimman linnun tittelin sai lumihanhi.

Lintuharrastajia Pornaistenniemen lintutornissa Birdlife Suomen järjestämässä Tornien taisto -lintutapahtumassa Vanhankaupunginlahdella Helsingissä lauantaina 7. toukokuuta 2016. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Lintujen havainnointiin keskittyvään Tornien taisto -tapahtumaan osallistui lauantaina yli 2 500 ihmistä. Perinteinen tapahtuma keräsi väkeä yli 320 lintutorniin ympäri maan.

Lintujen ystävät havaitsivat noin 200 lajia, mikä oli hieman vähemmän kuin edellisinä vuosina. Eniten eri lajeja havaittiin Porin Leveäkarissa ja Virolahden Kellovuorella eli 107 lajia. Lauantain harvinaisin lintu oli lumihanhi, joka nähtiin Virolahden Kellovuorelta.

Lintuja bongattiin ympäri Suomea erilaisissa sääoloissa. Suuressa osassa maata sää oli aurinkoinen mutta paikoin pohjoistuulen sävyttämä. Pohjoisemmassa Suomessa on vielä runsaasti lunta. Tästä kertoi se, että esimerkiksi Kuusamossa tapahtumaa ei ole koskaan käyty yhtä talvisissa tunnelmissa.

BirdLife Suomen järjestämä Tornien taisto järjestettiin 24. kerran, ja tänä vuonna osallistumismaksuilla kerättiin varoja äärimmäisen uhanalaisen heinäkurpan suojeluun.