1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. muuttolinnut

Muuttolintuja saadaan vielä odotella – Lapin vähäisillä sulapaikoilla kuuluu lähinnä joutsenten älämölöä

Verkkaisesti etenevä kevät on hidastanut muuttolintujen saapumista Lappiin.

Rauhallinen laulujoutsen Rovaniemen Kurijärvellä. Arkistokuvaa. Kuva: Juhani Valli

Lapin lintutieteellisen yhdistyksen mukaan Lappiin oli tullut sunnuntaihin mennessä 87 muuttolintulajia. Viime vuonna tähän mennessä oli havaittu jo 132 lajia.

Lintuharrastaja Pirkka Aallon mukaan tämän hetkinen määrä on vähän aiempiin vuosiin verrattuna, mutta paljon sääolosuhteisiin nähden.

– Mitä katselin useamman vuoden tuloksia, niin aina ollaan oltu reilusti yli sadan lajin tässä vaiheessa kevättä. Nyt kevät on selvästi myöhässä, kertoo lintuharrastaja Pirkka Aalto.

Tilanne näyttää huonolta myös jatkoa ajatellen. Luminen maa, jääkantiset vesistöt ja hyönteisravinnon puuttuminen pidättävät muuttolintujamme eteläisemmillä leveysasteilla.

Sääennustekin näyttää siltä, että muuttolintuja saadaan odottaa vielä pitkään.

– Mutta kun tuuli kääntyy, on luvassa kaikkien aikojen muuttoryntäys, sanoo Aalto.

Joutsenilla on kevättä rinnassa, mutta ne eivät pääse vielä pesimälammilleen.

Pirkka Aalto

Hiljattain Lappiin ovat saapuneet jouhisorsa, uivelo, leppälintu, kirjosieppo, kaakkuri, suopöllö, tiltaltti, kuikka ja kalatiira. Kahlaajat ja hyönteissyöjät jarruttelevat vielä tuloaan.

Sulapaikkoja on vähän ja niillä on ruuhkaa, sillä pesimäpaikat ovat yhä lumen ja jään alla.

– Pienissä sulissa saattaa olla kymmeniä joutsenia pitämässä älämölöä. Niillä on kevättä rinnassa, mutta ne eivät pääse vielä pesimälammilleen, sanoo Aalto.

Varhain palaavat linnut ovat Aallon mukaan sitkeitä sissejä, jotka selviävät kyllä Lapin viileässä keväässä. Tällaisia lintuja ovat esimerkiksi kuovit.

– Kemijärvellä Kotajoen sillalla oli 25 kuovia nukkumassa sulan reunalla. Lähipeltojen kuovit olivat parkkeeranneet siihen, missä ne uskaltavat nukkua ja mistä ne voivat tonkia jotain ruokaa.

Kuoveja voi jo bongata sulapaikkojen lähettyviltä. Arkistokuvaa. Kuva: Kalle Heikkinen / Yle

Portimojärvi voitti Lapin tornien taiston

Lauantaina miteltiin perinteinen Tornien taisto. Valtakunnallisessa tapahtumassa pyritään havaitsemaan lintutornista mahdollisimman monta lintulajia kahdeksassa tunnissa.

Lintuja havainnoitiin päivän aikana yli 320 lintutornissa eri puolilla maata. Lapin lintutieteellisen yhdistyksen alueella eniten lintulajeja bongattiin Ylitorniolla. Portimojärven lintutornilla havaittiin yhteensä 43 lajia.