yle.fi-etusivu

Näin kylmää vain pari kertaa sadassa vuodessa – tänään voi tulla räntää ja rakeita etelässäkin

Tällä viikolla yöpakkasia on koko maassa, kun yleensä tähän aikaan vain Lapissa lämpötila painuu pakkasen puolelle yöllä.

sää
Ihmisiä Kolilla.
Kolilla oli tämän verran lunta sunnuntaina 7. toukokuuta.Ismo Pekkarinen / AOP

Toukokuun toisella viikolla sää jatkuu keskimääräistä kylmempänä. Ylen meteorologi Seija Paasonen sanoo, että toukokuun toinen viikko on ollut Etelä- ja Keski-Suomessa yhtä kylmä viimeksi vuonna 1999 ja Lapissa vuonna 1995.

– Näin kylmiä jaksoja on tähän aikaan 2–3 kertaa vuosisadassa.

Etelä- ja Keski-Suomessa ylimpien lämpötilojen pitäisi keskimäärin olla 12–15 astetta. Tällä viikolla lämpötilat kohoavat ylimmillään 5–10 asteeseen. Pohjois-Suomessa ylimmät lämpötilat ovat tähän aikaan keskimäärin 5–10 astetta, mutta tällä viikolla jäädään 1–5 asteeseen. Lähipäivinä tuuli tekee ilmasta vielä 2–4 astetta kylmemmän tuntuisen.

Lunta on Lapissa runsaasti ajankohtaan nähden.

– Esimerkiksi Kilpisjärvellä on 106 senttimetriä lunta. Lapissa on keskimäärin 15–50 senttimetriä enemmän lunta kuin tähän aikaan yleensä. Tosin Torniojokilaaksossa lumi on jo sulanut.

Grafiikka lumitilanteesta.
Seija Paasonen / Yle

Lunta saadaan myös lisää tällä viikolla. Lapissa satelee lunta maanantaina. Sadekuuroja saadaan tänään ja alkuviikosta myös etelässä.

– Rakeita ja räntää voi tulla etelää myöten. Kannattaa varautua siihen, että taivaalta tulee mitä sattuu, kertoo Paasonen.

Kuurosateet jatkuvat alkuviikon. Tämänhetkisessä ennusteessa näyttäisi siltä, että perjantai olisi poutaisempi päivä. Paasosen mukaan merkittävää lämpenemistä ei ole tiedossa.