Työuran puoliväli on monelle kriisin paikka – Maria Aitomaa, 45, jätti vakituisen viran: "Mietin että tässäkö loppuelämä menee"

Keski-ikä on arvojen uudelleen pohtimisen kohta, sanoo työelämän tutkija. Jos aikoo tehdä elämässään jotain muuta, se on tehtävä nyt eikä myöhemmin.

Kotimaa
Maria Aitomaa
Maria Aitomaa työllistää itsensä työnohjaajana ja psykologina.Elina Nieminen / Yle

Neljännen kerroksen ikkunasta näkyy hiljainen katu ja viereinen puisto. Aurinko paistaa sisään pieneen yksiöön ja valaisee neljä siniharmaata nojatuolia ja keittiöjakkaran. Jakkaralla on pullo italialaista kivennäisvettä ja kaksi lasia. Olemme Maria Aitomaan työpaikalla, hänen juuri perustamansa yrityksen toimitiloissa.

– Sisustus kuvaa hyvin sisäistä tilaani. Paljon on jo tapahtunut, mutta paljon on vielä tapahtumassa, Aitomaa sanoo.

45-vuotias Aitomaa irtisanoi itsensä talvella vakituisesta psykologin virasta. Tulevaisuuden pohtiminen oli käynnistynyt jo vuosia aiemmin.

– Työni oli tyydyttävää ja osasin sen hyvin. Sain paljon positiivista palautetta potilailta, yhteistyökumppaneilta ja omalta työyhteisöltä. Mutta silti mietin jatkuvasti, että tässäkö tämä loppuelämä menee. Minulla oli 20 vuotta takana työelämässä ja saman verran edessä, hän kertoo.

Voisiko olla jotain muutakin?

Työuran puolivälissä, 40–50 ikävuoden paikkeilla, työntekijä on yleensä jo vakiinnuttanut asemansa. Siinä vaiheessa saattaa myös ilmetä väsymistä jatkuvaan muutokseen ja kiireeseen. Keski-ikä on tietynlainen arvojen uudelleen pohtimisen kohta, sanoo työelämään perehtynyt tutkija Anu Järvensivu Tampereen yliopistosta.

– Kun nelikymppisenä ryhtyy pohdiskelemaan, että miten ainutkertaisen elämänsä käyttää, en yhtään ihmettele, että pientä painetta tulee. Ravaanko tuossa samassa paikassa turhautumassa, tylsistymässä tai suorastaan kärsimässä kahdeksasta neljään vai voisiko olla jotain muutakin?

Tarve muuttaa suuntaa sai Maria Aitomaan hakeutumaan työnohjaajan koulutukseen.

Tuli sellainen ajatus, että jos nyt en hyppää, niin hyppäänkö sitten enää koskaan.

Maria Aitomaa

– Se oli kiinnostanut minua jo useamman vuoden, mutta tuntui liian kalliilta ja aikaa vievältä. Ajattelin kuitenkin, että rahaa menee turhempaankin. Vanhassa pysyminen on turvallista, mutta ihmisyyteen kuuluu kuitenkin voimakkaasti kasvun ja uuden tarve, hän kertoo.

– Minulla oli hyviä kokemuksia työnohjauksesta. Ja toisaalta tilanteet, joissa olen ohjannut esimerkiksi nuorempia kollegoita, ovat olleet hirveän tyydyttäviä. Nämä kokemukset ajoivat minua työnohjaajan tielle.

Kaksivuotinen opiskeluaika oli rankkaa, mutta antoisaa. Osan opiskeluajasta Aitomaa teki töitä osa-aikaisesti. Hyvin erilaisista ammateista ja lähtökohdista tulleista opiskelukaverista muodostui tärkeä vertaisryhmä, jonka tuki kolahti opiskelijaan täysillä.

– Oppiminen mahdollistui minulle pienryhmässä, kun kävimme omia kasvuprosessejamme rinnakkain, Aitomaa sanoo.

Yrittäjyys voi olla lempeämpi vaihtoehto

Koulutuksen aikana Aitomaan mielessä alkoi vahvistua ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä – tai oikeastaan paluusta yrittäjäksi.

Ennen kymmenen vuoden putkea psykologin virkatöistä, hän oli työllistänyt itsensä itsenäisenä ammatinharjoittajana toistakymmentä vuotta. Yritys pyöri mukavasti, mutta kun vakituista paikkaa tarjottiin, halu kuulua työyhteisöön sai tarttumaan siihen.

Nyt vanha yrittäjäminä alkoi kuitenkin kaihertaa ja pyöriä mielessä säännöllisesti.

Ei tämä ole vankila, josta joku käy vapauttamassa – jos käy.

Maria Aitomaa

– Kun koulutuksen myötä sain uuden pätevyyden, samalla sain itselleni luvan uuteen yrittämiseen. Tuli sellainen ajatus, että jos nyt en hyppää, niin hyppäänkö sitten enää koskaan, hän kertoo.

Aitomaan yrittäjätarina ei ole poikkeuksellinen. Kun tutkija Anu Järvensivu pyysi suomalaisia kirjoittamaan omasta työelämästään, hän sai yllättävän monta saman tyyppistä kirjettä. Hieman yli nelikymppiset naiset olivat lähteneet hyvin tuskastuneina hyvistä asemista, isoista organisaatioista ja ryhtyneet itsensä työllistäjiksi tai pienyrittäjiksi. Tarinoitaan lähettäneet kokivat elämänsä muuttuneen paljon paremmaksi.

– Oli yllättävää, miten se koettiin niin korjaavaksi toimenpiteeksi. Ainahan on ollut tapana puhua, että yrittäjyys on aika kovaa. Isoissa organisaatioissa on tänä päivänä kuitenkin niin paljon huonoa johtamista, jatkuvaa muutosta ja ajan käyttämistä kummallisiin byrokratioihin, että niistä haluttiin pienempiin yksiköihin ja tilanteeseen, jossa on vapaus ja voi määrätä itse enemmän asioista, Järvensivu kertoo.

Anu Järvensivu
Yliopistotutkija Anu Järvensivu on itsekin tuore yrittäjä.Marjut Suomi / Yle

Tutkijan mukaan yrittäjyys voikin olla lempeämpi ja työhyvinvoinnin kannalta parempikin vaihtoehto silloin kun se on pientä eikä pyritä suureen kasvuun ja kansainvälistymiseen. Saman on huomannut Maria Aitomaakin.

– Virkatyössä on turvalliset puitteet ja varmat tulot, mutta toisaalta myös vaatimukset siihen samuuteen. Joka päivä tehdään jollain tavalla samaa, mikä on organisaation ja työyhteisön tarve – ja niinhän se pitää ollakin. Yrittäjyydessä näen mahdollisuuden katsoa itseäni ja osaamistani uusin silmin.

Painetta muutokseen on paljon

Aitomaan ratkaisu on herättänyt monenlaisia reaktioita ympäristössä. Osaa tutuista se ei ole yllättänyt lainkaan, osa taas ihmettelee, onko nainen ihan seonnut, kun jättää varman työpaikan tällaisena aikana. Aitomaa sanoo kuitenkin, että valinnassa on kyse hänestä, ei maailmasta.

– Yrittäjyyshän on sillä tavalla hyvä vaihtoehto, että sieltä pääse aina myös pois. Ei tämä ole vankila, josta joku käy vapauttamassa – jos käy, hän sanoo.

– Meillä suomalaisilla liittyy yrittäjyyteen mielikuvissa usein jotakin liian raskasta. Että siinä menee sitten omat ja lainatut, ja naapureittenkin rahat kiinnitetään. Eihän se sitä tarkoita. Totta kai tässä on isot alkukustannukset, kaikki maksut menevät, vaikka tuloja ei vielä olekaan. Mutta pitää sietää ja ymmärtää, että puolen vuoden päästä tilanne on toinen. Ja jos ei olekaan, sitten voi tehdä taas uusia ratkaisuja.

Jos yrittäjäksi tai itsensä työllistäjäksi ryhtyminen helpottuisi, saattaisi iso aalto ihmisiä vaihtaa työntekemisen tapaa.

Anu Järvensivu

Tutkija Anu Järvensivu on havainnut, että moni haaveilee yrittäjäksi ryhtymisestä. Lopullista ratkaisua ei kuitenkaan uskalleta tehdä.

– Vanhasta työpaikasta ei kovin helposti lähdetä vaikka olot olisivat kuinka kurjat. Ei se tietenkään ihme ole, kun työttömyys on korkea ja paljon puhutaan ikäsyrjinnästä. Mutta kyllä siinä se riski on, että ajautuu sinnittelyuralle. Se saattaa myöhemmissä vaiheissa koitua sekä työntekijän että työnantajan tappioksi, hän sanoo.

– Voi olla, että painetta muutokseen olisi aika paljon. Jos yrittäjäksi tai itsensä työllistäjäksi ryhtyminen helpottuisi, saattaisi iso aalto ihmisiä vaihtaa työntekemisen tapaa, hän arvelee.

Surukin kuuluu asiaan

Viimeisen kuukauden aikana Aitomaa on hoitanut yrityksen aloittamiseen liittyviä käytännön asioita: tehnyt ilmoituksia viranomaisille, hankkinut lupia, lähetellyt papereita, hankkinut tilat, tehnyt sopimuksia. Hän on osallistunut aloittavien yrittäjien koulutuksiin, aloittanut tarjoamiensa palveluiden markkinoinnin ja aktivoinut vanhoja verkostojaan. Samalla sisällä on ollut käynnissä iso prosessi – jonkinlaiseksi identiteettirapisteluksi hän sitä kutsuu.

– Tässä on tämä aivan mahtava ja huumaava uuden alku: minä osaan, pystyn ja riitän. Mutta on siinä myös se suuren surun puoli. Ei ole työyhteisöä, en tee enää työtä tiimissä. Monet kahvituntinaurutkin jäävät nauramatta, hän sanoo.

– Yrittäjäksi hyppääminen oli ääriratkaisu ammatillisesta kuopasta pääsemiseen. Ei tämä kaikille sovi, mutta minulle tämä oli tässä kohtaa hyvä ratkaisu.

Maria Aitomaa
Tamperelainen Maria Aitomaa hyppäsi yrittäjäksi työuransa puolivälissä. Samaa harkitsee moni muukin.

Lue myös: Yrittäjyys houkuttaa ja pelottaa: 5 väitettä yrittäjyydestä, 3 neuvoa yrittäjäksi aikovalle