1. yle.fi
  2. Uutiset

Samurai Rauni Reposaarelainen hakee uutta yleisöä Cannesista: "Suosio on ylittänyt odotukset"

Viime syksynä ensi-iltansa saanut porilaiselokuva on nähty tähän mennessä kolmessa maassa. Tavoitteena on valloittaa 15 maata tämän vuoden aikana.

elokuvateollisuus
kuva elokuvasta Samurai Rauni Reposaarelainen
Moderni Kanuuna

Samurai Rauni Reposaarelainen on ihastuttanut elokuvanystäviä maailmalla omaperäisyydellään. Tähän mennessä elokuva on nähty kolmessa maassa, mutta suuri rysäys on tuottajan mukaan luvassa syksyllä.

– Keskusteluja on käynnissä ja toivon, että syksyllä Rauni näkyy ainakin kymmenessä maassa. Esimerkiksi Meksikossa siitä ollaan ihan täpinöissään ja se halutaan festivaalin avauselokuvaksi, Modernin Kanuunan tuottaja Harri Sippola kertoo.

Elokuvan markkinointi on pitkäjänteistä työtä, mutta se etenee nyt harppauksittain. Tässä kuussa Samurai Rauni Reposaarelainen esitetään Cannesissa Marché du Film - tapahtumassa. Siellä sen voivat nähdä elokuva-alan ammattilaiset ympäri maailmaa.

Yleisö ymmärtää omaperäisyyttä

Porilaiselokuva on jo tähän mennessä ylittänyt kaikki sille asetetut odotukset. Harri Sippola kertoo, että alun perin tavoitteena oli saada elokuva ylipäätään valmiiksi.

– Rauni ei ole paras elokuva, jota tulemme koskaan tekemään, mutta se on elokuvauramme alku ja se on mennyt paremmin kuin kukaan osasi odottaa. Rauni on tarpeeksi hyvä löytämään maailmalta yleisöä, joka ymmärtää, että meidän tapamme tehdä elokuvia toimii.

Voit katsoa kohtauksia elokuvasta Yle Areenasta.

Lue seuraavaksi