Norma John odottaa malttamattomana viisulavalle pääsyä – ”Tavoitteena saada Suomi takaisin finaaliin”

Suomi tavoittelee tiistai-iltana finaalipaikkaa Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa Kiovassa.

kulttuuri
Uutisvideot: Norma John Euroviisujen kynnyksellä
Uutisvideot: Norma John Euroviisujen kynnyksellä

Norma John -duon Leena Tirronen ja Lasse Piirainen olivat maanantaina Kiovan Euroviisujen backstagella yllättävän rauhallisia. Vaikka sunnuntain avajaisista suomalaiset poistuivat ensimmäisten joukossa, väsymys painaa hieman. Viisurupeama on kestänyt jo reilun viikon ja pyöritystä on riittänyt.

– Treenit ovat sujuneet erittäin hyvin. Lavalla olemme saaneet sitä, mitä olemme halunneet. Ensimmäisen treenin jälkeen saatiin muutamat hommat kuntoon ja toisen treenin jälkeen lähdettiin lavalta todella tyytyväisinä, Tirronen ja Piirainen kertovat.

Suomen Blackbird-viisukappaleesta on tullut poikkeuksetta positiivista palautetta. Hehkutusta on tullut kansainväliseltä lehdistöltä niin biisistä kuin visuaalisesti näyttävästä lavashow’sta. Suomi onkin noussut harjoitusten myötä vedonlyöntitilastoissa monta pykälää kymmenen kärkeen.

– Tämä biisi on koskettanut hyvin erilaisia ihmisiä ympäri Eurooppaa. Ei olla sen kuitenkaan annettu vaikuttaa tekemiseen, Lasse Piirainen sanoo.

– Tunnetusti viisut ovat sellainen paikka, että täällä voi käydä mitä vain. Mitä ikinä arvaillaankaan, se saattaa keikahtaa ihan päälaelleen, Leena Tirronen jatkaa.

– Pyrkimyksenä on tuoda Suomi takaisin finaaliin. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu.

Kahtena edellisvuotena finaalipaikka on jäänyt Suomelle haaveeksi.

Norma John Eurovision harjoitukset maanantaina 08.05.2017.
Pelle T. Nilsson / AOP

Viisukuplan tsemppihenki ainutlaatuista

Euroviisuedustajien pitkät päivät menevät hotellin ja viisuareenan väliä suhatessa. Kun harjoitukset eivät ole menossa, annetaan haastatteluja. Viisuihin kuitenkin kuuluu uusien ihmisten tapaaminen eri puolilta Eurooppaa.

Norma John antaa kiitosta etenkin ystävällisille ihmisille, joita he ovat viisukuplassa tavanneet. Maanantaina Lasse Piirainen ja Ruotsin viisuedustaja Robin Bengtson pelasivat leikkimielisen Suomi-Ruotsi-maaottelun NHL-jääkiekkopelillä Pleikkarilla. (siirryt toiseen palveluun)

– Se on yllättänyt, kuinka isossa mittakaavassa ihmiset haluavat toisilleen hyvän fiiliksen. Ihmiset ovat aidosti toistensa tukena. Se on ainutlaatuista ja sellaista pitäisi olla enemmän näinä päivinä, Piirainen sanoo.

Ennen Ukrainan viisuja on ollut puhetta, kuinka poliittiset jännitteet Venäjän kanssa näkyvät kisassa. Suomen viisuedustajat eivät ole sellaista havainneet. He ovat saaneet olla omassa viisukuplassaan.

Norma John Eurovision harjoitukset maanantaina 08.05.2017.
Pelle T. Nilsson / AOP

– Jos jotain olisikin, niistä ei pidä välittää. Tämä on musiikin juhla, duo sanoo.

Puntti alkaa tutista rampilla

Maanantaina Suomen harjoitukset menivät nappiin. Jälkimmäisessä vedossa oli paikalla yleisöä, joka otti suomalaisten esityksen vastaan innostuneena. Leena Tirronen latasi esitykseen niin paljon tunnetta, että ruudulla näkyi hänen silmiensä kostuvan.

Ennen tiistain finaalia Norma John aikoo nukkua hyvät yöunet. Unta ei tarvitse erikseen houkutella pitkien päivien jälkeen.

– Olemme turvallisin mielin. Edelleen kaikki on tosi kivaa ja hauskaa. Emme malta odottaa, että pääsee lavalle.

Viimeinen tsemppi tiistain ensimmäiseen semifinaaliin tulee sopivasta jännityksestä ennen lavalle nousemista.

– On se niin erikoislaatuinen tilanne, että kyllä se sitten alkaa vähän jännittää, sanoo Leena Tirronen.

– Sitten yleisö sytyttää lopulta. Puntti alkaa tutista, kun kävelee kymmenen metriä pitkää ramppia lavalle, Lasse Piirainen jatkaa.