Ehditkö jo ostaa puutarhaan uusia taimia – ei hätää, etelässä on nyt hyvät istutuskelit

Kylmä kevät saa kotipuutarhurin miettilääksi. Uskaltaako räntäsateessa ryhtyä istutustöihin vai ei? Ammattilaisen neuvo on, että Etelä-Suomessa voi olla oikeinkin sopiva hetki tietyille puutarhatöille.

Kotimaa
Puutarha viljelyä kasvulaatikossa.
Harvinaisen kylmä kevät kurittaa Suomea parhaillaan. Miten käy puutarhan antimille ja kukkasille, kun räntää sataa lämmön jälkeen. Aamu-tv:ssä vieraili Hyötykasviyhdistyksen hortonomi Outi Tynys.

Suomi on tunnetusti pitkä ja kylmä maa. Tänä vuonna myös etelässä eletään harvinaisen kylmää kevättä. Mitä tapahtuu kasveille ja puutarhalle, monet pohtivat.

Vaikka pohjoisessa on vielä reippaastikin lunta, etelässä maa on kuitenkin monin paikoin juuri sopivan märkää ja pehmeää joihinkin istutustöihin.

– Jos puhutaan puista ja pensaista ja köynnöksistä, niiden taimia kannattaa istuttaa nyt. Maa on kosteaa, ja on oikein hyvä istutusaika, hortonomi Outi Tynys Hyötykasviyhdistyksestä kertoo.

Mutta toisaalta Etelä-Suomessakin tarvitaan vielä malttia kesäkukkien ja yrttien suhteen. Jos laatikkoon on ehtinyt laittaa jotakin alulle auringosta nauttimaan, kannattaa aarteet nostaa yöksi sisälle.