Matkailun kasvu luo lisää työpaikkoja Kemiin – ongelmana töiden lyhyt kesto

Meri-Lapin talvimatkailu vetää nyt erityisen hyvin. Tulevalle talvikaudelle tarvitaan paljon työntekijöitä, ja erityisesti kielitaidolla pärjää työnhaussa.

matkailu
Matkailujäänmurtaja Sampo parkkeerattuna keskelle jääkenttää.
Riikka Rautiainen/ Yle

Matkailun työpaikkojen määrän ennakoidaan kasvavan Kemissä tulevalla talvikaudella. Talvimatkailu kasvoi nyt päättyneen kauden aikana selvästi, ja ensi kaudeksi tehdyt varaukset antavat odottaa vielä parempaa tulosta Kemin Matkailulle.

– Varaustilanne on jo nyt kova ensi kaudelle. Varauksia on suunnilleen saman verran kuin kuluneella kaudella oli kävijöitä, vihjaa Kemin Matkailun toimitusjohtaja Susanna Koutonen.

Se tarkoittaa, että myös sesonkityöntekijöitä tullaan tarvitsemaan aiempaa enemmän. Jo päättyneellä kaudella Kemin Matkailulla oli reilusti yli sata sesonkityöläistä, mutta ensi kaudeksi heitä arvioidaan tarvittavan vieläkin enemmän.

– En kuitenkaan uskalla vielä alkaa veikkaamaan kuinka paljon se lisäys on, siitä tiedetään tarkemmin syksyllä, Koutonen toppuuttelee.

Kemin Matkailun työpaikkojen lisäksi sesonkityöntekijöitä tarvitsevat alueella toimivat ohjelmapalveluyritykset. Esimerkiksi viime talvena Kemissä toimintansa aloittanut Lapin Safarit aikoo palkata ensi talveksi Kemiin kymmenen työntekijää.

Sesongin lyhyys rekrytoinnin ongelmana

Erityisen tarpeellisia Kemin Matkailulle olisivat kielitaitoiset työntekijät, sillä alueelle saapuu paljon kansainvälisiä turisteja. Ja koska ylivoimaisesti eniten kasvaa aasialaiset matkailijaryhmät, olisivat kiinan kielen taitoiset työntekijät erittäin tarpeellisia.

– Se mikä nähdään jo nyt, kun ennakkovarauksia on tehty, on että tarvitsemme kielitaitoista henkilökuntaa, varsinkin kiinan kielen taitoa. Mutta kaikki muukin kielitaito katsotaan eduksi, Koutonen selvittää.

Sesongin lyhyt kesto aiheuttaa kuitenkin omat vaikeutensa rekrytointiin, harmittelee Koutonen.

– Meidän sesonki on lyhyempi kuin muualla Lapissa. Talvikausi aloitetaan myöhemmin, kun meri ei meinaa jäätyä, ja se joskus joudutaan lopettamaan aikaisemmin. Eli lähtökohtaisesti työsuhde on lyhyempi kuin huippusesonkikohteissa, sanoo Koutonen.

– Tottakai moni lähtee pohjoiseen, missä on pidempi kausi tehdä töitä. Mutta hyvin saimme täksi kaudeksi työntekijöitä, niitä viime hetken hakemuksia onneksi tuli riittävästi, jatkaa henkilöstö- ja palvelupäällikkö Anne Pietilä.

Vakituisia lisää vasta kun kesämatkailukin vetää

Tarjolle tulee eri tyyppisiä työpaikkoja; osassa työtunnit on määritelty jo työsopimuksessa, mutta osa on niin sanottuja nollasopimuksia eli tarvittaessa töihin kutsuttavia. Talven ja töiden arvaamattomuus vaikuttaa myös sopimuksiin.

– Kaikki ovat määräaikaisia sopimuksia sesonkiluonteisuudesta johtuen, mutta kaikille tehdään kuitenkin työvuorot aina kolmeksi viikoksi eteenpäin. Ketään ei kutsuta töihin täksi tai seuraavaksi päiväksi, Pietilä selventää.

Vakituisia työntekijöitä Kemin Matkailulla on 14. Koutosen mukaan vakituisia työntekijöitä pystytään palkkaamaan lisää vasta sitten, kun matkailu alkaa vetää ympärivuotisesti.