1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Malta

EU:n puheenjohtajamaan pääministeri lahjusskandaalissa

Pääministeri Joseph Muscatiin liittyvän lahjusväitteen juuret johtavat Panamaan ja Azerbaidzhaniin.

Maltan pääministeri Joseph Muscat on kertonut konekaappauksesta twiiteissään. . Kuva: Domenic Aquilina / EPA

Maltan pääministeriin Joseph Muscatiin kohdistuva lahjustutkinta tiivistyy jatkuvasti. Malta on tällä hetkellä EU:n puheenjohtajamaa.

Viime viikolla EU:n parlamentti määräsi Muscatin antamaan selvityksen tekemisistään, kun hän on 18. toukokuuta Strasbourgissa. Muscat kuitenkin kieltäytyi selvittelystä, sillä hänen itsensä määräämä asian tutkinta ei ole tuolloin vielä valmis.

Yhä useammat europarlamentaarikot vaativat jo häntä eroamaan lukuisien epäilysten takia, kertoo brittiläinen The Guardian -lehti (siirryt toiseen palveluun). Toukokuun alussa Muscat määräsi, että Maltassa pidetään pikavauhtia ylimääräiset vaalit kesäkuun 3. päivä.

Taustalla Panama-paperit

Skandaali alkoi viime vuonna niin sanotuista Panama-papereista, joista kävi ilmi, että kahdella Muscatin läheisellä avustajalla, hänen toimistopäällikköllään Keith Schembri ja entinen energiaministeri Konrad Mizzi omistivat maltalaisen pankin kautta veroparatiisiyrityksiä Panamassa.

Maltan poliittisen opposition edustajat väittävät heidän järjestäneen varakkaille venäläisille vääriä passeja ja saaneen vastineeksi lahjuksia.

Pankkivirkailija, joka kertoi myös tähän liittyvistä epäilyttävistä havainnoista sanoo tulleensa poliisin häirinnän kohteeksi. Hänet pidätettiin viime vuonna ja hänen passinsa takavarikoitiin, joten hän ei päässyt lähtemään edes äitinsä hautajaisiin.

Jupakka paisui edelleen viime huhtikuussa, kun tutkiva journalisti kertoi paljastaneensa, että myös Muscatin vaimolla Michellellä oli veroparatiisitili, jolle oli maksettu lahjuksia. Maksaja oli journalistin mukaan Azerbaidzhanin presidentin Ilham Alijevin tytär.

Azerbaidzhanin valtiollinen energiayhtiö on tehnyt suuren sijoituksen Maltan uuteen energialaitokseen.

Kaikki osalliset kiistävät syyllistyneensä mihinkään laittomuuteen.

Maltassa tuhannet ihmiset ovat ottaneet osaa korruption vastaisiin mielenosoituksiin.

Lähde: AFP