Venäjä esitteli arktista sotakalustoa – Huono lentosää typisti voitonpäivän paraatin

Venäjän voitonpäivän paraatissa Moskovassa ei nähty lentokoneita, ensi kertaa miesmuistiin.

Ulkomaat
Uutisvideot: Moskovassa marssittiin perinteiseen tahtiin
Uutisvideot: Moskovassa marssittiin perinteiseen tahtiin

Venäjä piti jokavuotisen voitonpäivän paraatin Moskovan Punaisella torilla. Paraatiin otti osaa noin 14 000 sotilasta ja yli sata ajoneuvoa. Täysin uusia asetyyppejä ei tänä vuonna esitelty.

Paraatiin on kuulunut perinteisesti myös ilmavoimien ylilento. Tänä vuonna siihen piti osallistua 78 lentokonetta ja helikopteria, monet Syyrian sodan veteraanien ohjaamina. Huonon lentosään vuoksi ylilento kuitenkin peruttiin viime hetkellä – mikä on perin harvinaista.

ohjuksia yleisön takana
Ajoneuvoihin sijoitettuja mannertenvälisiä Jars-ohjuksia Kremlin edessä.Sergei Ilnitski / EPA

Paraatiin osallistui siis vain maavoimien ja ohjusjoukkojen kalustoa, suurimmalta osin jo aiemmissa paraateissa nähtyä. Suomen lähialueilta mukana oli merijalkaväen osasto sekä Kaliningradista Itämeren rannalta että Petsamon alueelta Pohjoisesta laivastosta.

Ensi kertaa Voitonpäivän paraatissa nähtiin muutama vuosi sitten perustetun Junarmijan osasto. Junarmija on lapsille ja nuorille perustettu isänmaallista ja esisotilaallista koulutusta antava järjestö.

sotilaita tahtimarssissa punaisella torilla
Venäläisiä joukkoja marssii Punaisella torilla. Mukana oli myös Ukrainan ja Syyrian sotiin osallistuneita osastoja.Juri Kotšekov / EPA
sotilasajoneuvoja valkoisessa maalissa punaisella torilla
Arktisiin väreihin maalattuja ilmatorjuntajoukkojen ajoneuvoja Punaisella torilla.Sergei Tširikov / EPA

Arktista ilmatorjuntaa

Ainoat kalustouutuudet olivat Tor-M ja Pantsir-S -ilmatorjuntajärjestelmien arktisen alueen käyttöön tarkoitetut versiot. Sekä Tor-M että Pantsir ovat ajoneuvoihin, yleensä kuorma-autoihin sijoitettuja lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmä.

Arktisena versiona ne on sijoitettu ajoneuvoihin, jotka on talvisuojamaalattu ja joissa on lumessa liikkumista helpottavat leveät telaketjut. Myös laitteiston pakkaskestävyyteen lienee kiinnitetty huomiota.

– Venäjä on ilmoittanut panostavansa arktisen alueen puolustamiseen, ja nyt halutaan näyttää, että asian eteen on tehty jotakin, arvioi everstiluutnantti Juhani Pihlajamaa Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Pihlajamaan mukaan kumpaakaan järjestelmää ei todennäköisesti ole käytössä Suomen rajan läheisyydessä Alakurtissa, missä on venäläinen prikaati. Murmanskin alueelle niitä todennäköisesti tulee, ja Siperian pohjoisosissa niitä on jo.

putin ja muita rivissä.
Venäjän presidentti Vladimir Putin seuraamassa paraatia. Hänen vierellään oleva Moldovan presidentti oli tänä vuonna ainoa ulkomainen arvovieras.Juri Kotšekov / EPA
naissotilaita marssimassa
Aavruusjoukkojen naiskadetteja Punaisella torilla.Juri Kotšekov / EPA

Vanhasta panssarista uutta

Punaisella torilla esiteltiin myös tavalliseen tapaan panssarikalustoa. Paraatissa oli uusia T-14 Armata -panssarivaunuja, jotka esiteltiin ensi kertaa toissa vuonna. Armataa tai muita uusia malleja ei kuitenkaan ole vielä joukko-osastojen käytössä.

Venäjän panssarikalustoa uudistetaan parhaillaan vanhan neuvostovaunun modernisoidulla T-72B3M -versiolla. Sekin nähtiin paraatissa. T-72B3M:ssä on muun muassa parannettu vaunun suojaa vastustajan ohjuksia ja kranaatteja vastaan.

panssareita punaisella torilla
Venäläisiä panssareita. Keskellä T-14 Armata, sen takana modernisoituja T-72 -vaunuja.Sergei Tširikov / EPA

T-72 oli käytössä myös Suomessa, mutta nyttemmin vaunut on romutettu ja korvattu saksalaisilla Leopard-vaunuilla.

Venäläisten tärkeä juhla

Voitonpäivä on kohonnut viime vuosina yhdeksi venäläisten tärkeimmäksi juhlaksi. Venäjän valtiota lähellä olevan FOM-tutkimuskeskuksen tuoreen kyselyn mukaan 79 prosenttia venäläisistä ottaa osaa voitonpäivän tapahtumiin.

Moskovalainen Kira perheineen on tullut katsomaan sotilasparaatia Moskovan ydinkeskustaan.
Moskovalainen Kira-rouva perheineen paraatia katsomassa.Erkka Mikkonen / Yle

Koleasta säästä huolimatta myös moskovalainen Kira on tuonut perheensä katsomaan voitonpäivän paraatia kaupungin ydinkeskustaan.

– Kyse on kansallisesta juhlastamme, joka on täynnä ylpeyttä ja kansakuntamme sotilaallista voimaa ja kunniaa, sotilassuikkaa kantava Kira kertoo.

Kyselytutkimuksen mukaan 29 prosenttia venäläisistä yhdistää toisen maailmansodan eli venäläisittäin suuren isänmaallisen sodan juuri isänmaallisuuden tunteeseen ja ylpeyteen. Sodan yhdistää suruun 18 prosenttia ja voitonriemuun 13 prosenttia vastaajista.

Voitonpäivää vietetään Venäjällä 9. toukokuuta sen muistoksi, että Saksa antautui toisen maailmansodan lopulla. Länsimaissa samaa asiaa muistetaan 8. toukokuuta. Ero johtuu antautumisseremonioiden kulusta sekä Venäjän ja Länsi-Euroopan aikaerosta.