1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Finnair

Finnair palkkaa 350 lentoemäntää ja stuerttia

Finnairin mukaan kasvun myötä rekrytointeja jatketaan tulevina vuosina.

Kuva: Finnair

Finnair kertoo rekrytoivansa 350 uutta lentoemäntää ja stuerttia vuoden kuluessa. Lisäksi yhtiö toteaa tarvitsevansa lentäjiä, joiden haku alkaa syksyllä.

– Finnair on voimakkaassa kasvuvaiheessa, ja sen myötä jatkamme Finnairin ja Suomenkin mittakaavassa merkittäviä rekrytointeja, sanoo henkilöstöjohtaja Eija Hakakari tiedotteessa.

Parin viime vuoden aikana yhtiö on Hakakarin mukaan rekrytoinut 1 000 työntekijää, ja kasvun myötä tarvetta on myös tulevina vuosina.

Lentoemäntien ja stuerttien haun kerrotaan olevan jatkuva ja avoin. Ensimmäinen matkustamotyön peruskoulutus järjestetään syyskuussa.

Finnair hakee henkilöstöä sekä koko- että osa-aikaisiin työsuhteisiin.