1. yle.fi
  2. Uutiset

Nyt asuntojen hinnat nousevat Helsingin laitamilla – konsultilta monta selitystä

Asunto-osake betoniviidakon maineessa olevasta Itä-Pasilasta on pian kuumaa valuuttaa, jos on uskominen teknologiayhtiön ennustetta.

Asuntojen hinnat
Helsingin kantakaupungissa kuvattu sisäpihanäkymä.
Seppo Sarkkinen / Yle

Teknologiayritys Reaktorin keskiviikkona julkaisema ennuste asunto-osakkeiden keskihinnoista sisältää ainakin yhden yllättävän tiedon. Helsingin asuntojen hintojen ennustetaan nousevan ensi vuonna voimakkaimmin kantakaupungin reunoilla ja sitä ympäröivillä alueilla. Kovinta hinnannousua ennustetaan Sörnäisiin, jota seuraavat Länsi-Herttoniemi, Etelä-Haaga, Vallila ja Itä-Pasila.

Tieto on yllättävä, koska perinteisesti on totuttu, että asunto-osakkeiden hinnat ovat nousseet voimakkaimmin Helsingin keskustan alueella. Kaupungin laitamilla hintojen nousu on ollut maltillisempaa.

Miksi kehitys kulkee nyt tähän suuntaan Helsingissä? Reaktorin johtavan konsultin Jaakko Särelän mukaan ennusteen syiden selittäminen ei ole yksinkertaista.

Särelän mukaan ensinnäkin Sörnäinen, Länsi-Herttoniemi, Etelä-Haaga, Vallila ja Itä-Pasila sijaitsevat jo valmiiksi lähellä keskustaa, jossa asunnot ovat hintavampia.

Särelän mukaan ennusteeseen saattaa myös liittyä erityispiirre. Hän kertoo, että Etu-Töölössä asunto-osakkeiden hinnoissa oli viime vuonna poikkeuksellisen iso pudotus, mikä saattaa näkyä tilastopiikkinä ennusteessa.

– On spekuloitu, että yksi kokonainen kerrostalo olisi myyty siellä kokonaisena purettavaksi huomattavasti halvemmalla hinnalla. Jos kauppa on käsittänyt vaikkapa sata asuntoa, niin se voi heittää helposti keskihintaa alaspäin. Ei ole oletettavaa, että kokonainen postinumero putoaisi noin paljon yhtenä vuonna.

Särelän mukaan on myös muita tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa siihen, että kaupungin laitamilla hinnat nousevat voimakkaammin kuin muualla.

– Esimerkiksi Helsingin itäpuoli on ollut vähemmän arvostettua aikaisemmin, mutta nyt erot saattavat olla tasaantumassa, Särelä sanoo.

Kehyskunnista tyrmäys ennusteelle

Reaktorin ennusteen mukaan asuntojen hinnat jatkavat laskuaan syrjäseuduilla ja ympäryskunnissa. Myyntijohtaja Timo Pasanen OP-Kiinteistökeskus Uusimaa Oy:sta ei kuitenkaan usko ennusteeseen. Hän vastaa asuntojen myynnistä Tuusulassa, Keravalla ja Järvenpäässä, jotka ovat Helsingin kehyskuntia.

– Isona kuvana kauppa on käynyt erittäin hyvin. Hinnat eivät ole missään nimessä laskeneet, mutta eivät ole nousseetkaan. Lasku pysähtyi pari vuotta sitten. Siitä lähtien olemme pysyneet kuta kuinkin samalla tasolla, Pasanen kertoo.

Pasanen huomauttaa, että paikkakunta- ja huoneistokohtaisia eroja hinnoissa toki on. Esimerkiksi 1970-luvun remontoimattomat kerrostaloasunnot ovat hinnoiltaan maltillisempia.

Pasasen mielestä Reaktorin ennusteessa onkin havaittavissa tilastoharha, jonka hän selittää syntyvän näin:

– Jos sinulla on vaikkapa 70-luvulla rakennettu kerrostalohuoneisto, johon on tulossa putkiremontti ja tiedetään, että hinta on vaikkapa 700 euroa per neliö. Totta kai tämä näkyy matalampana hintana parin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Kymmenien tuhansien eurojen lainaosuus ei vielä näy hinnassa, Pasanen sanoo.

Lue seuraavaksi