Pakistanilaislähtöisen miehen tuomio vaimonsa murhaan yllyttämisestä kaatui hovioikeudessa

Itä-Suomen hovioikeuden mukaan asiassa esitetyt näytöt eivät riitä osoittamaan, että mies olisi yllyttänyt sukulaismiehensa murhaamaan vaimonsa.

henkirikokset
Pakistanilaistaustaisen naisen surman käsittelyä jatkettiin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa keskiviikkona.
Murhaa käsiteltiin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa ensimmäisen kerran jo vuonna 2010.YLE

Itä-Suomen hovioikeus on kumonnut pakistanilaislähtöisen miehen vankeustuomion murhaan yllyttämisestä. Mies on laskettu vapaaksi.

Hovioikeuden mukaan asiassa esitetyt näytöt eivät kokonaisuutena arvoiden riitä varmuudella osoittamaan, että mies olisi yllyttänyt sukulaismiehen murhaamaan vaimonsa.

Hovioikeuden näkemyksen mukaan miehellä on kyllä ollut motiivi surmauttaa vaimonsa. Lisäksi syytettä tukee surmatyön tehneen miehen kertomus siitä, että puoliso oli yllyttänyt hänet vaimon surmaamiseen.

Surmatyön tehnyt mies kuitenkin muutti kertomustaan myöhemmin ja totesi myös hovioikeudessa, että hän oli keksinyt tarinan yllyttämisestä.

Lisäksi syyttäjän esittämät muut aihetodisteet eivät hovioikeuden mukaan tue syytettä murhaan yllyttämisestä.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi miehen elinkautiseen vankeuteen vuosi sitten.

Sukulainen surmasi miehen vaimon Lappeenrannassa vuonna 2009. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.