Kiertotie pompautti liikennemäärän Tiituspohjassa – koululaisten liikenneturvallisuus vaarassa

Tiituspohjan kylän läpi kulkevan kiertotien isot liikennemäärät herättävät huolta koulutien turvallisuudesta Laukaassa. Liikennemäärät ovat kasvaneet merkittävästi koulun kohdalla.

detour
Lapsia suojatien edessä.
Henrietta Hassinen / Yle

VR:n siltatyömaa Tiituspohjan kupeessa on katkaissut vilkkaan Jyväskyläntien, ja toinen kiertoteistä kulkee Tiituspohjan läpi.

Kiertotien suuri liikennemäärä on nostanut huolen Tiituspohjan koululaisten turvallisuudesta. VR on järjestänyt liikenteenohjaajat koulun lähettyville aamuruuhkaksi, mutta iltapäivät ovat opettajien ja vanhempien vastuulla.

Tien ylittää päivittäin pari sataa lasta.

Koulun rehtori Riikka Karttunen sanoo, että liikenneturvallisuus koulun lähellä on selvästi vaarantunut.

– Totta kai näin suuri liikennemääränä kasvu on aiheuttanut vaaraa ja turvatomuutta koululaisille. Parhaamme teemme, mutta toivomme, että VR:ltä tulisi myös iltapäivävalvontaa, Karttunen sanoo.

Karttusella ei ole tiedossa, että varsinaisia vaaratilanteita olisi vielä syntynyt.

VR Trackin rataosavastaava Veera Koskela kehottaa autoilijoita suosimaan Tiituspohjan kylätien sijaan Vaajakosken kiertotietä.

– Vaikka Vaajakosken reitti on pidempi, se on autoilijalle ehdottomasti helpompi kuin Tiituspohjan kylätie, sanoo Koskela.

Tiituspohjassa ruuhkat ovat kiristäneet autoilijoiden pinnaa sen verran, että autolla on työnnytty kevyen liikenteen väylälle. VR:n on nyt tukkinut tämän reitin betoniporsailla.

VR:n tiedotusta koululle Karttunen kiittelee.

– Kyllä sieltä on tiedotettu todella hyvin koulua ja oppilaita näistä liikennejärjestelyistä, hän sanoo.