Tuire Kaimion kolumni: Miksi ihmeessä kukaan kasvattaisi sairaita koiria?

Koirat ylijalostetaan monesti sairaaksi. Siinä kärsii sekä pentu että omistaja. Omistajan pitää tietää pennun kasvuolot ja terveystiedot, kirjoittaa Tuire Kaimio.

koirankasvattajat
Tuire Kaimio
Tuire Kaimio ja koiransa Fii. Tiina Jutila / Yle

Oletko ihan varma, että hankkimasi koiranpentu on terve? Ostitko pentusi tietämättä mitään sen terveystutkimuksista, näkemättä kasvuoloja vanhempia ja sukulaisia?

Alun perin rodut tai rotutyypit olivat paikallisia koirakantoja, joiden hyviä ominaisuuksia pyrittiin vakiinnuttamaan ja suojelemaan ”vieraan koiraveren” vaikutukselta. Rodun kantakoiriksi valittiin ominaisuuksiltaan sopivimman tuntuiset yksilöt, rodulle luotiin suljettu rekisteri ja ihannekoiran tavoite kirjattiin rotumääritelmään. Kantakoiriksi pyrittiin valitsemaan kaikin puolin terveitä ja rodunomaisia koiria, sen mitä silmillä nyt pystyi havaitsemaan. Kantakoiria löytyi yleensä rodusta riippuen joitain kymmeniä, joskus jopa alle kymmenen.

Koirathan ovat monisynnyttäjiä. Joten kun vähät kantakoirat lisääntyivät keskenään ja niiden jälkeläiset taas keskenään, vähistä kantakoirista kasvoi tuhansien yksilöiden kanta. Perimän monimuotoisuutta oli vain sen verran, mitä kantakoirissa oli ollut, mutta kuitenkin riittävästi valikoivaan jalostukseen.

Jossain vaiheessa huomattiin, että saman isoisän tai -äidin jälkeläisiä kannatti parittaa keskenään: esivanhemman hyvät ominaisuudet saatiin vakiinnutettua kantaan. Menetelmää kutsuttiin linjasiitokseksi, nykyisin kai tiukaksi sukusiitokseksi. Silloin tuo kaikki vaikutti vielä hyvältä ajatukselta: jälkeläiset olivat laadultaan yhä parempia ja tasalaatuisempia.

Jos rotujen luojat olisivat tienneet genetiikasta saman, minkä me nyt, luulenpa että he olisivat toimineet silti toisin. Nykyisin nimittäin tiedetään, että kaikin puolin terveet ja täydellisen oloiset yksilötkin kantavat laskennallisesti useaa kymmentä haittageeniä perimässään. Kuten me ihmisetkin.

Joissain rodussa monet koirat nielevät sukkia, toisessa puolet on allergisia

Se sitten olikin aika lailla sattumaa, millaisia haittageenejä minkäkin rodun kantakoirat sattuivat kantamaan. Virhe tehtiin kauan aikaa sitten, ja sen vaikutus nähdään nyt: joissain rodussa monet koirat nielevät sukkia, toisessa puolet on allergisia, kolmannessa on vaikea löytää tervesilmäisiä koiria, neljännessä joka kolmas koira on ääniarka tai kärsii eroahdistuksesta. Viidennessä (ja monessa muussakin) sattui vain käymään hyvä tuuri: haittageenit eivät aiheuttaneet kovin vakavia vikoja, vaan ehkäpä vain satunnaisia hammaspuutoksia. Monissa roduissa valtaosa koirista on terveitä ja mukavaluonteisia.

Nykyiset kasvattajat eivät ole syyllisiä tuohon lähtöasetelmaan. Virheet rotujen luomisessa tehtiin kauan sitten. Nykykasvattajat joutuvat sitten vain tasapainoilemaan mahdollisten ongelmien kanssa, jos niitä on. Monissa roduissa kasvattajat ovat yhteisvoimin ja nykygenetiikan tiedoin onnistuneetkin parantamaan (tai vaalimaan) rotunsa terveystilannetta, kunhan vain rodussa on ollut jäljellä riittävästi geneettistä monimuotoisuutta. jos kanta on geneettisesti tarpeeksi suuri, tarvittava vaihtelu pysyy yllä, koska luonto tuottaa sitä sukupolvien kuluessa koko ajan lisää (mutaatiot).

Kaikissa sitä monimuotoisuutta ei kuitenkaan ole. Geneettisesti liian pieni kanta taas köyhtyy sukupolvi toisensa jälkeen. Paitsi koirien lukumäärästä myös niiden jalostuskäytöstä riippuu kummanlainen kukin rotu on.

Lain kirjain on kuollut kuin kivi, sitä ei käytännössä valvota ollenkaan

Joissain roduissa on hyvin vaikea löytää koiraa, jolla ei olisi vakavia elämää haittaavia vikoja tai sairauksia. Ei ole riittävästi terveitä koiria jalostukseen valittavaksi. Jotkut kasvattajat saattavat silti jatkaa pentujen tuottamista sairautta tai vikaa periyttävillä vanhemmilla, vaikka eläinsuojelulakimme periaatteessa kieltää sellaisen eläinjalostuksen. Periaatteessa siksi, että kyseinen lain kirjain on kuollut kuin kivi, sitä ei käytännössä valvota ollenkaan.

Joissain roduissa suljetun rekisterin ongelmaan on tuotu helpotusta etsimällä uutta kantaa muualta tai harkituista roturisteytyksistä. Monissa roduissa onkin paljon säilyttämisen arvoista: esimerkiksi mainio luonne tai erinomaiset käyttöominaisuudet. Ylipäätäänkin rotukoirien hyviin puoliin kuuluu, että niiden pennuista voi suhteellisen hyvin ennustaa, millainen siitä tulee. Kun koira sopii ominaisuuksiltaan perheen oloihin, kaikki ovat onnellisia.

Yksittäisten pentueiden kohdalla on kuitenkin tärkeintä, että niille on valittu terveet vanhemmat ja että niiden sukulaisetkin ovat terveitä. Useimmat kasvattajat pyrkivätkin valitsemaan huolella pentujen vanhemmat. Sattuma voi silti joskus puuttua peliin, haittageenit saattavat joskus kantautua pennulle jostain kaukaisilta esi-isiltä.

Oma lukunsa ovat kasvattajat, jotka ummistavat silmänsä ja kieltävät ongelmat. Houkutus pentujen teettämiseen nartulla terveys- tai käyttäytymisongelmista huolimatta on suuri.

Osa huijaa ostajaa ja ehkä itseäänkin jättämällä koirat viemättä rodun kannalta tärkeisiin terveystutkimuksiin. Se vasta venäläistä rulettia onkin.

Siitä päästään toiseen usein esitetyistä kysymyksistä: ”Ovatko sekarotuiset tai roturisteytykset terveempiä kuin rotukoirat?”

Yleensä kyse on juuri tuosta tutkimattomuudesta. Tutkimaton voi olla sairaskin. Ne vialliset geenit kun eivät yleensä lentäneet rotujen kantakoiriin tyhjästä eivätkä välttämättä ole uusia mutaatioita. Kyläkoirilta, sekarotuisilta koirilta ja myös susilta on kaikilta löytynyt perinnöllisiä vikoja.

Pentuja myös trokataan tänne ulkomailta epämääräisistä oloista

Monesta rodusta on maassamme olemassa myös rekisteröimätön kanta, joka on kuitenkin samasta kannasta lähtöisin kuin rekisteröidytkin koirat. Rekisteröimättömyys eikä varsinkaan tutkimattomuus kuitenkaan tee koirista perimältään terveempiä. Pennut saattavat päätyä rekisterin ulkopuolelle myös siksi, että niiden vanhemmat ovat sairaita, liiaksi sukua keskenään tai niiltä puuttuvat terveystutkimustulokset.

Pentuja myös trokataan tänne ulkomailta epämääräisistä oloista. Ostaja saa olla myyjien kanssa tarkkana, ilmoituksissa jopa johdetaan koiraa hankkivia harhaan pennun kasvuoloista ja taustoista.

Roturisteytyksetkään ei tee pennusta automaattisesti tervettä. Jos huono tuuri käy, vanhemmat saattavat kantaa perimässään samaa sairausgeeniä. Esimerkiksi vanhemmilta tulleet rakenneviat tai arkuus eivät häviä moni- tai sekarotuisuuden myötä.

Olit sitten ottamassa rotukoiraa tai sekarotuista, käy katsomassa pennun kummankin vanhemman käyttäytymistä sen normaaleissa kotioloissa. Ota pentu vain sellaisista vanhemmista, jotka ovat ystävällisiä, kaikissa tilanteissa rohkeita ja joilla ei ole arkielämää haittaavia käyttäytymistapoja. Arkuus periytyy voimakkaasti, siksi esimerkiksi ääni- tai ihmisarkaa ei pitäisi koskaan pennuttaa.

Älä osta pentua, jos sen vanhemmista ei ole riittävästi terveystutkimustietoja saatavilla. (Rekisteröityjen koirien ja niiden sukulaisten terveystiedot löytyvät julkisesta tietokannasta (siirryt toiseen palveluun)). Kysy myyjältä lisäksi, onko vanhemmilla mitään hoitoa vaativia sairauksia. Esimerkiksi alttius allergioihin, atooppiseen ihoon ja toistuviin korvatulehduksiin on usein perinnöllinen.

Vaakakupissa on paljon: sekä pennun että sen tulevien omistajien elämänlaatu.

Älä valitse vain pentua, valitse myös hyvät kasvuolot. Aika kasvattajan luona ennen luovutusikää vaikuttaa peruuttamattomasti koiran tulevaan luonteeseen. Pentu tarvitsee emän hyvää hoivaa ja sisarusten seuraa, mahdollisuuden virikkeisiin ja tasapainoiluun monipuolisilla alustoilla. Hyvä kasvattaja sosiaalistaa pentuja erilaisiin ympäristöihin, ihmisiin, kotieläimiin ja kodin ääniin. Varhaisen kasvuympäristön puutteita ei voi täysin myöhemmin korvata, joten käy omin silmin katsomassa pentujen oloja.

Monet silti ostavat pennun kuin sian säkissä: näkemättä kasvuoloja, vanhempia ja sukulaisia, pyytämättä terveystutkimustuloksia, luottamalla vain hyvään onneen. Miksi? Pentutehtailijoiden tai koiria maahantuovien trokaajien halpojen hintojen houkuttamana?

Tuire Kaimio

Kirjoittaja on paitsi eläinten kouluttaja ja tietokirjailija, myös Suomen Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan jäsen ja itsekin koirankasvattaja.