Kasvokkain: Aurinkomatkojen Timo Kousa, myhäiletkö räntäsateella?

Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousa seuraa säätä tosimielellä. Surkea sää saa ihmiset unelmoimaan etelän lomasta, mutta päätös loman ostamisesta lykätään useimmiten tuonnemmaksi.

räntä
Timo Kousa
Kun räntäsade alkaa, suomalaiset ryhtyvät unelmoimaan etelän matkasta.Tiina Jutila / Yle

Toimitusjohtaja Timo Kousa sanoo, että säällä on merkitystä lomien verkossa tehtävien hakujen määrään ja asiakaspalveluun tulevien kontaktien määrään.

Kun räntää alkaa sadella, verkkokäynnit Aurinkomatkojen sivuilla lisääntyvät välittömästi, mutta ne eivät johda heti ostopäätökseen.

– Sään vaikutukset myyntiin näkyvät selvimmin, jos huonot kelit osuvat suurten lomakausien alkuun kuten kesä-, joulu- tai hiihtoloman alkuun. Pitkä epävakaa tai ajankohtaan nähden poikkeuksellisen huono sääjakso lisää verkkoliikennettä, suoria yhteydenottoja ja hetkellisesti myös myyntiä. Toisaalta pitkä lämminjakso näkyy vähentyneenä kysyntänä.

Finnair-konserniin kuuluvan Aurinkomatkojen osuus Suomen valmismatkoista on noin 27 prosenttia. Yhtiön palveluksessa on vajaat 200 työntekijää, ja liikevaihto oli viime vuonna 190 miljoonaa euroa.

Räntäsateita on riittänyt, taidatte olla tyytyväinen mies?

– Olen tyytyväinen mies, kun asiakkaamme löytävät meiltä heille sopivan loman, oli kotimaan sää hyvä tai huono. Tyytyväinen olen toki aina, kun saamme lähes kaikki matkat myytyä, koska silloin pystymme kehittämään tuotteitamme parhaiten.

– Mitä enemmän asiakkaita sitä enemmän saamme määrällisesti palautetta. Hyödynnämme sitä tuotekehityksessämme. Tavoitteemme on luoda asiakkaillemme lomahetkiä, jotka jäävät elämään.

Kousa huomauttaa, että kesälomakausi alkaa toukokuussa, joten matkat ovat menneet jo muutenkin hyvin kaupaksi aikaisessa vaiheessa. Äkkilähtöjen määrä on kutistunut minimiin.

Timo Kousa
Toimitusjohtaja Timo Kousan seuraava lomamatka suuntautuu Menorcalle. Tiina Jutila / Yle

Kuinka suuri merkitys kotimaan säällä on lomamatka-bisneksessä?

– Sään vaikutuksilla on vuositasolla marginaalinen merkitys myyntimme onnistumiseen. Suurin merkitys myynnin onnistumisessa on ylittää asiakkaittemme odotukset jokaisessa kohtaamisessa ennen lomaa, loman aikana ja loman jälkeen. Eli vuositasolla katsottuna säiden vaikutus myyntiin ei ole erityisen merkittävä.

Onko vaikea olla myhäilemättä, kun muut valittelevat koleaa kevättä?

– Keskitymme täysillä tekemään parhaamme, että saamme kaikille haluamansa loman. Kysyntäpiikin tullessa lisäämme kapasiteettia huoneissa ja lennoissa niin paljon kuin se on mahdollista. Matkanjärjestäjänä toimiminen on hauskaa työtä, mutta otamme sen tosissamme emmekä iloitse toisten huolilla.

– Myhäilemme vasta sitten, kun olemme onnistuneet luomaan asiakkaillamme heidän odotuksiaan vastaavan lomaelämyksen.

Silti, toivotko sydämestäsi huonoja kelejä?

– Sydämestäni toivon, että kaikki toimisivat ajoissa. Näin ihmiset välttävät tilanteen, että heidän ehkä yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista jäisi säiden tai hintaspekuloinnin armoille. Samalla ihmiset välttyvät monelta stressiltä ja voivat sen sijaan keskittyä tulevasta lomasta unelmointiin.

Timo Kousa
Timo KousaTiina Jutila / Yle

Miten myynti on sujunut tämän vuoden toukokuussa verrattuna viime vuoden toukokuuhun?

– Toukokuun ja muidenkin kesäkuukausien myynnit ovat olleet yli kymmenen prosenttia viime vuotta edellä jo vuoden alusta alkaen. Uskon, että moni on nyt tyytyväinen, koska on varannut lomansa ajoissa. Odotan vuodesta 2017 hyvää vuotta, sillä kasvamme merkittävästi viime vuoteen verrattuna. Olemme lisänneet kohteita ja paikkojen määrää vastaamaan lisääntyvää kysyntää.

Oletko jo itse ostanut matkan huonojen kelien takia?

– Itse lomailen loppukesästä, ja matka on ollut varattuna jo jonkin aikaa varmistaakseni perheelleni valitsemamme kohteen. Matkakohde on Menorca.

Mikä on paras lomakokemuksesi?

– Viimeaikaisista lomakokemuksista yksi parhaimmista oli viime joulun perheloma Arabiemiraateissa, Dubaissa ja Ras Al Khaimahissa. Matkaan mahtui yhdessäoloa, seikkailua, rentoutumista, uusia elämyksiä ja ikimuistoisia hetkiä.

Mikä on surkein lomakokemuksesi?

– Ne ovat olleet yksittäisiä pettymyksiä loman aikana. Ne ovat liittyneet ruokaan tai odotuksia huonompaan elämykseen. Yksittäisinä tapauksina ne ovat aina kuitenkin jääneet positiivisten kokemusten varjoon, eivätkä ne ole pilanneet koko lomaani.

Kasvokkain on juttusarja, jossa esitellään joka lauantai ajankohtaiseen teemaan liittyvä ihminen.