1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sää

Kainuussa poikkeuksellisen luminen äitienpäivä – "Ei meinaa huumorintaju riittää"

Kevät näytti monet kasvot äitienpäivänä: toisaalla oli lämmintä, toisaalla puolestaan satoi lunta. Esimerkiksi Kainuussa saatiin poikkeuksellisen paljon lunta.

Lumiukko äitienpäivänä ei ole tavallinen näky Kainuussa. Kuva: Ville Kinnunen / Yle

Äitienpäivä vietettiin Kainuussa poikkeuksellisissa, hyvin lumisissa tunnelmissa. Ilmatieteen laitokselta (siirryt toiseen palveluun) kerrotaan, että sunnuntaina satoi lunta eniten Kuhmossa, 26 senttimetriä. Muuallakin maakunnassa lunta satoi 20 senttiä, mutta Kajaanissa ja Sotkamossa sitä tuli vain yli 10 senttiä. Edellisen kerran ajanjaksolla 1.–20. toukokuuta lähes vastaava määrä lunta yhden vuorokauden aikana satoi vuonna 1997.

– Eihän tästä kevättä tule. Ei kyllä meinaa huumorintaju riittää. Pakko uskoa, että kesä vielä tulee, toteaa kajaanilainen Virpi Schroderus.

– Normaali Suomen kevät, kyllä näillä vuosilla muistaa samanlaisia. Minusta tämä kuuluu Suomen luontoon, emmekä me tälle mitään mahda. Uskon, että tästä tulee hyvä kesä, sanoo Ilmari Pulkkinen.

Kun Kainuussa rakennettiin lumiukkoja, etelämmässä nautittiin yli 15 asteen lämmöstä.

Lunta on nyt esimerkiksi Puolangan Paljakan mittausasemalla kaikkiaan 92, Suomussalmen Pesiöllä 53 ja Kajaanissa 13 senttiä.

Lue lisää: Äitienpäiväsäitä laidasta laitaan

Kajaaninjoki maanantaiaamuna. Kuva: Ville Kinnunen / Yle

Tänään maanantaina Kainuussa sää jatkuu viileänä, lämpötila nousee juuri ja juuri plussan puolelle, mutta laskee illalla nollan alapuolelle. Ajokeli on huono. Sen sijaan tiistaina kainuulaiset saavat nauttia lämmöstä ja auringosta, lämpötilan ennustetaan nousevan +10 asteeseen. Keskiviikkona kuitenkin luvassa on vesisadetta, mutta mittari pysyy plussan puolella noin viidessä asteessa.

Tänään maanantaina sää poutaantuu muualla Suomessa viimeistään illalla. Aurinkoa saadaan itäisimmässäkin Suomessa. Etelä-Suomen säärintama vesisateineen puolestaan väistyy etelään jo päivän aikana.

Voit lähettää meille kuvan, miltä sinun kotipaikkakunnallasi näyttää nyt.

Lähettämällä kuvan Ylelle joukkoistuksen yhteydessä annat oikeuden käyttää, jakaa ja tarvittaessa muokata kuvaa kaikissa Ylen palveluissa. Lähetäthän vain itse ottamiasi kuvia. Yksityistilanteissa kysy lupa kuvassa näkyviltä ihmisiltä.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.