Sinivalkoista kukkapenkkiin? Näillä 3 kasviparilla saat puutarhasi loistamaan juhlavuoden väreissä

Etenkin kaupungit ovat tilanneet innokkaasti erilaisia sinisiä ja valkoisia taimistoja juhliakseen satavuotiasta Suomea.

kasvit
Syysleimu.
Muiden muassa syysleimu voi valkoisen värinsä puolesta sopia juhlavuoden istutuksiin.Heli Mäkikauppila / Yle

Satavuotiaan Suomen juhlinta on siirtymässä kesän korvalla loistokkaaseen vaiheeseen puutarhojen virotessa kasvukauteen.

Teemavuoden värimaailmaa tarkasteltaessa sopiikin pohtia, nousevatko sinistä ja valkoista kukkaa kantavat kasvit myynnin kärkeen?

Vastausta kysymykseen on vielä vaikea antaa, Raahessa sijaitsevan Särkän Perennataimiston taimistopuutarhuri Jari Särkkä toteaa.

– Kevään kylmien ilmojen takia puutarhakausia ei oikein ole vielä päässyt vauhtiin. Näin ollen myynnistä on vielä vaikea sanoa mitään varmaa. Mutta kyllä mekin olemme tehneet sinivalkoisesta teemasta myyntiartikkelin, hän lisää.

Kysyntää kyseisen väriteeman kukille on jo syntynyt. Ryhmä- ja ruukkukasviviljelijöiden taimitarpeisiin erikoistuneen Huiskulan Taimitukun hortonomi Jussi Hämäläinen kertoo, että etenkin kaupungit ovat tilanneet sinistä ja valkoista julkisivujensa koristukseen.

– Kyllä myös vähittäismyyntiin menevissä kesäkukissa, etenkin amppeleissa, on aikaisempaa enemmän sinivalkoista.

Suurista kaupungeista esimerkiksi Oulu kukittaa kaupungin ydinkeskustan sinivalkoisin kukkapylväin.

Toimivia pareja sinivalkoisuuteen

Mikäli kodin viherpeukalot haluavat osallistua puutarhoineen juhlavuoden teemaan, on valkoisia kukkia Jussi Hämäläisen mukaan runsaasti saatavilla. Sen sijaan siniset kukat ovat harvinaisempia.

Suomen lippuja
Suoraan Suomen lipun sinistä kukkaa tuskin on löydettävissä. Lipun sinisen oikea määritelmä on Pantone Coated -kartan sävy 294C.Yle

– Lobelioista löytyy ihan hyviä sinisiä, monille hieman tuntemattomammasta härmesalviasta löytyy myös sinistä. Mutta sellaista puhdasta Suomen lipun sinistä ei juurikaan löydy.

Jari Särkkä mainitsee liudan kukkia, jotka soveltuvat hyvin juhlateemaan. Kyseiset kukat löytyvät perennoista eli monivuotisista kukista.

– Esimerkiksi kielo-lemmikki -yhdistelmä, joka kukkii keväällä, sopii teemaan. Toinen mukava yhdistelmä on valkoinen karpaattienkello-loistotädyke, se kukkii keskikesällä. Kolmas sinivalkoinen yhdistelmä on loppukesästä kukkiva 'Seija' reunusasteri-kiiltoleimu, Särkkä kertoo ja jatkaa,

– Me olemme puutarhallamme katsoneet, että näillä pareilla sinivalkoisuus kestää läpi kesän.

Kotimaisuus kunniaan

Sinivalkoisuuden vaalimisen ei Hämäläisen mukaan tarvitse rajoittua pelkästään kukkien värivalintoihin. Satavuotiasta Suomea voi huomioida muun muassa suosimalla kotimaassa viljeltyjä ryhmä- ja ruukkukukkia.

– Tämä voisi olla se tärkein asia jopa ennen sinivalkoisia kukkaistutuksia, Hämäläinen muistuttaa.

Vuorikaunokki.
Vuorikaunokissa on sinertävä sävy, joka voisi sopia juhlavuoden istutuksiin.Pekka Kauranen / Yle