Valokuvaus voi palauttaa mieleen ikävät muistot – "Onkos sulla vauva tulossa, kun on maha kasvanut?"

Kaksi kameraa arastelevaa naista ylitti itsensä ja astui ammattivalokuvaajan eteen.

Ulkonäköpaineet
Nina Pesonen Varkaudesta SuperMe, Korpilumo
Nina Pesonen on kokenut valokuvattavana olemisen vaikeaksi.Miia Laurila / Korpilumo

– Pyöreät kasvot, leuka ja mahan seutu, huokaa Nina Pesonen nähdessään valokuvan itsestään.

Valokuvaaja Miia Laurila on kohdannut työssään monia Nina Pesosen, 39, kaltaisia naisia. Naisia, jotka kokevat, etteivät koskaan onnistu valokuvissa.

Laurila epäilee naisten epävarmuuden juontavan juurensa jo pitkältä historiasta, mutta korostaa, että nykyajan ulkonäkökeskeinen yhteiskunta asettaa naisille kovia odotuksia ja paineita.

– Muutamat naiset ovat esimerkiksi kertoneet, että ottavat paljon itsestään kännykällä selfieitä, mutta he eivät koe koskaan onnistuvansa kuvissa ja se vie oravanpyörää ja ajatusta eteenpäin siitä, että minä olen koko ajan vain epäonnistunut.

Opiskeluaikoina kaverit heittivät läppää, että onkos sulla vauva tulossa, kun on maha kasvanut.

Nina Pesonen

Nina Pesonen kertoo, että kuvattavana oleminen on vaikeaa. Hän kokee itsensä tietyn näköiseksi ja kokoiseksi, mutta valokuvasta ei katsokaan omien mielikuvien ihminen, vaan huomio keskittyy ulkonäön "epäkohtiin".

Pesosen kohdalla epävarmuutta ovat aiheuttaneet muun muassa koettu kiusaaminen ja kaveriporukassa saadut kommentit ulkonäöstä.

– Opiskeluaikoina kaverit heittivät läppää, että onkos sulla vauva tulossa, kun on maha kasvanut. Yleensä ne huomauttelijat olivat tietysti miehiä ja poikia.

– Sitä yhtä loukkausta tai harmittomaksi tarkoitettua kommenttia omasta ulkonäöstä kantaa koko loppuelämänsä mukanaan ja tulee hirveän itsekriittiseksi. Varsinkin, jos huomauttajana ovat kaverit, Nina Pesonen kertoo mietteliäänä.

Valokuvasta voimaa

Kameran edessä oleminen ei ole luontevaa myöskään Raili Tolvaselle, 65.

– En ole koskaan kokenut itseäni mitenkään valokuvaukselliseksi. Kaipa sitä huomioi itsessään enemmän virhekohtia kuin niitä oikeasti on.

– Ulkopuolella kauneutta näkee helpommin kuin itsessään.

Raili Tolvanen Kontiolahdelta SuperMe, Korpilumo
Raili Tolvanen sai valokuvaushetkestä voimaa suruun.Miia Laurila / Korpilumo

Ammattikuvaaja Miia Laurilan mukaan valokuviin liittyy aina paljon tunnelatauksia, mutta sillä voi olla myös voimaannuttava vaikutus.

– Kun katson ihmistä oman kamerani läpi, näen ihmisen aina ihan poikkeuksetta kauniina. Ei sillä ole mitään merkitystä, miltä ihminen näyttää sellaisella mittapuulla, missä ovat Kardashianit sun muut.

Raili Tolvanen haki Laurilan järjestämästä valokuvaushetkestä voimaa raskaaseen elämäntilanteeseensa.

– Viime elokuussa jäin yksin, kun mieheni kuoli. Suru ja kaipaus ovat olleet valtavia, kertoo Tolvanen kyynelehtien.

– Koska olen itse sanonut surutilanteissa oleville ihmisille, että elämä kantaa, minun on ollut pakko muistuttaa itsellenikin asiasta. Siihen minunkin on uskottava, että elämä tuo eteen uusia tilanteita ja uutta elämää jollakin tapaa.

Tolvanen kertoo, että valokuvaushetkeen osallistumisen taustalla on kuitenkin myös halu nähdä itsestään kuvan kautta jotain, mitä ei arjessa huomaa.

– Huonot puolet, kuten leukapussit, jäivätkin meikattujen silmien varjoon, Tolvanen hymyilee itsevarmasti.

Äitiydestä armollisuutta

Nina Pesonen puolestaan uskoo, että ulkonäköpaineista ja turhasta itsekritiikistä pääsee eroon vain heittäytymällä omalle epämukavuusalueelleen – esimerkiksi kameran eteen.

– Päätin, että menen rohkeasti kameran eteen ja nautin kuvista semmoisina, kun ne ovat. Ne ovat minua itseäni varten.

Armeliaisuutta itseään kohtaan on Pesoselle tuonut myös äitiys.

– Ennen lapsia olin vielä kriittisempi omaa ulkonäköä kohtaan. Piti käydä jumpassa ja syödä tietyllä tavalla. Jos otin jonkin mäkkärin salaatin, en voinut ottaa kastiketta, etten vaan liho.

Jos otin jonkun mäkkärin salaatin, en voinut ottaa kastiketta, etten vaan liho.

Nina Pesonen

– Kun sain ensimmäisen tyttäreni, tietty pingottaminen ulkonäöstä loppui siihen. Minun kroppani oli saanut aikaan jotain upeata ja mahtavaa ja se, miltä näytän, ei ollut enää elämän keskipiste.

Pesonen kertoo kiinnittävänsä nyt erityisen paljon huomiota siihen, ettei ikinä arvostele itseään kahden tyttärensä kuullen.

– Jos mun tytöt taputtelee mahaani ja sanovat, että äiti onpas sulla iso maha, vastaan, että eikö olekin ihana: te olette molemmat tulleet täältä, Nina Pesonen hymyilee silmät loistaen.