"Harvinaista, että Simojoen jäänlähtö menee näin myöhäiseen" – Tulvahuippua odotetaan viikonlopulle

Jokien virtaamat kääntyvät tällä viikolla kasvuun Lapissa, kun sää lämpenee ja yöpakkaset hellittävät.

Jäätilanne ja tulvat
Palotarkastaja Martti Kalmakoski.
Palotarkastaja Martti Kalmakoski Lapin pelastuslaitoksen Simon asemalta odottaa jäidenlähdön tapahtuvan rauhallisesti.Yle / Jari Peltoperä.

Lapin suurista joista ensimmäisenä jäistään luopuvalla Simojoella jäiden lähtö tapahtunee lähipäivinä. Simojoella tulvatilanne on toistaiseksi rauhallinen. Jäitä on ollut jo liikkeellä ja esimerkiksi Patokosken alapuolelle rautatiesillan liepeille on kasautunut jonkin verran jäätä.

Tulvakeskuksen mukaan virtaamien kasvu on Simojoella lähipäivinä nopeaa ja keskimääräisen kokoisen tulvahuipun odotetaan ajoittuvan tulevaan viikon vaihteeseen. Palotarkastaja Martti Kalmakoski Lapin pelastuslaitoksen Simon asemalta odottaa jäidenlähdön tapahtuvan kuitenkin rauhallisesti.

– Pitkä kevät on auttanut siihen, että varmaankin jääpatoriski pienenee, koska jäät haurastuvat ja kuluvat. Kylmän sään myötä jäät puikkoontuvat ja haurastuvat, eivätkä pääse paljon tekemään niitä patoja.

Saa nähdä osuuko kenenkään arvaus tällä kertaa edes samalle päivälle.

Kalevi Miettunen

Kalmakoski arvioi, että pian Simojoella jotakin tapahtuu.

– Huono olen ennustamaan, mutta toki jäänlähdön pitää kohta tapahtua. Sää lämpenee niin kyllähän tässä varmasti loppuviikosta viimeistään alkaa jo Simojoella tapahtua.

Päivystysrinki seuraa merkkiä herkeämättä

Simojoen jäänlähtömerkki on vielä paikoillaan joella rautatiesillan ja Nelostien sillan välissä. Simon Lions Clubilla on päivystysrinki seuraamassa herkeämättä jäänlähtömerkin kohtaloa, jotta jäänlähtöarvauskilpailun voittaja saadaan selville.

Simojoen jäänlähtömerkki.
Simojoen jäänlähtömerkki.Yle / Jari Peltoperä.

Kalevi Miettunen on ollut mukana Lionseissa tekemässä kilpailua kolmisenkymmentä vuotta.

– Onhan tämä aika harvinaista, että Simojoen jäänlähtö menee näin myöhäiseen. Yleensä jäät lähtevät jo vappuna tai viimeistään toukokuun kymmenennen päivän seutuvilla. Tavallisesti meidän jäänlähtöveikkauksessa on voittajat olleet selvillä jäiden lähtemisestä 5- 10 minuutin marginaalilla, saa nähdä osuuko kenenkään arvaus tällä kertaa edes samalle päivälle, toteaa Kalevi Miettunen.