Uhanalainen lapinlehmäkanta halutaan elvyttää –  lapinlehmäjäätelöä maisteltiin Rovaniemellä

Lappari-hankkeessa etsitään hajallaan olevat lapinlehmät ja rasvapitoisen maidon jatkojalostuksesta kiinnostuneet.

pohjoissuomenkarja
Valkoisia lapinlehmiä Impiön tilan navetassa Ranualla.
Lapin lehmä on yleensä väriltään valkoinen. Luonteeltaan se on herkkä ja omanarvontuntoinen.Jarmo Honkanen / Yle

Valkoinen pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä on muita rotuja pienempi, mutta itsetunto on siinä määrin vankka, että lapinlehmä ottaa usein komennon karjalaumassa. Viisivuotiaana lypsämään oppinut ranualaisen maitotilan emäntä Helena Impiö tuntee lapinlehmiensä oikut.

– Ne ovat herkkiä ja vaativat hirveästi hellyyttä ja huomiota. Toisaalta ne ottavat helposti itseensä, hirveän nokkavaa porukkaa siis, lehmiinsä silmin nähden kiintynyt Impiö sanailee. Jos lapinlehmä pahoittaa mielensä, se pidättelee maitoa eikä lypsämisestä tule mitään ennen sovintorituaaleja.

– Ensin halataan ja rapsutellaan, ja sitten lypsetään.

Mielipahan lieventämisessä auttavat myös salmiakkikarkit ja suklaamunat. Lehmät lipaisevat ne karhealla kielellään sekunnissa suuhunsa.

Lapin lehmä oli 50-luvulle asti Lapin valtalehmä ja Impiöllekin lapsuudesta tuttu. Sitten ayrshire- ja holstein-rotujen kaltaiset tuontirodut valtasivat navetat ja lapinlehmistä hankkiuduttiin eroon. 70-luvulla Impiön piti nähdä vaivaa ennen kuin omaan navettaan löytyi lapinlehmävasikka Karjalasta.

Kylmyyteen ja lappilaiseen maastoon sopeutunut Lapin alkuperäiskarja häviää maidontuotossa tuontiroduille, mutta maito on makeampaa ja rasvaisempaa kuin tuontikarjan maito. Impiö kertoo, että lapinlehmärieskoja menisi niin paljon kuin jaksaisi tehdä ja ternimaitokin viedään käsistä.

Hyvä maito hukkuu meijeriauton tankkiin

Lappari-hanketta vetävä yliopistotutkija Päivi Soppela Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta vahvistaa, että maito on tutkitusti erilaista.

– Tutkimukset ovat vielä alustavia, mutta jo nyt tiedetään, että lapinlehmän maidossa on korkea rasvapitoisuus ja paljon proteiinia. Myös rasvahappokoostumus on ihmisen ravitsemuksen kannalta suotuisa, Soppela kertoo. Tällä hetkellä maitoa ei kuitenkaan erotella, vaan maitoauton tankissa se sekoittuu valtarotujen maitoon.

EU-rahoitteisessa Lappari-projektissa etsitään lapinlehmiä Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelta sekä pienmeijereiden kaltaisia yrityksiä, joita lapinlehmänmaidon jatkojalostus kiinnostaa. Arctic Ice Cream -jäätelötehtaan Rovaniemellä omistava Anna-Riikka Lavia on jo ehtinyt pyöräyttää koe-erän jäätelöä.

– Jäätelössä on mukava, pyöreä maku ja pystyimme vähentämään kermaa, koska maidossa on tavallista enemmän rasvaa.

Lavia kertoo, että elintarvikelainsäädäntö rajoittaa raakamaidosta valmistetun jäätelön myyntiä niin, että sitä ei saa toimittaa jälleenmyyjille vaan se pitäisi myydä omasta toimipisteestä Rovaniemen keskustassa.

– Selvitämme nyt viranomaisten kanssa, miten tuotanto voitaisiin järjestää.

Ruotsalaiset onnistuivat lehmän brändäyksessäkin

Jäätelöä on Lappari-seminaarissa maistelemassa myös hankkeesta kiinnostunut pellolainen maatilamatkailuyrittäjä Heidi Pantsar.

– En haluaisi laittaa lapinlehmän maitoa muun maidon sekaan vaan toivon, että joku alkaisi tehdä siitä juustoa tai alkaisi pullottaa sitä erikseen raakamaitona, Pantsar sanoo. Tällä hetkellä hänellä on yksi lypsävä lapinlehmä Helmi, mutta navetasta löytyy tilaa useammallekin, jos maidolle löytyy Lappari-hankkeen myötä menekkiä.

Uskoa hankkeeseen antaa lähiruokatrendi ja Lapin suosio matkailukohteena. Tärkein motiivi kuitenkin on huoli alkuperäiskarjan säilymisestä. Myös Impiön tilalla saattavat koittaa uudet ajat, mikäli pohjoisen jalostajat innostuvat brändäämään lapinlehmän kuten ruotsalaiset tunturikarjansa. Impiöiden poika on puhunut navetan uusimisesta kokonaan lapinlehmille.

– Uskon, että maidolle löytyisi paljonkin kysyntää ja nostaisi se meidän elintasoakin. Kaiken tarkoitus on kuitenkin, että tämä karja säilyisi eikä kuolisi sukupuuttoon. Se vaara on olemassa, sanoo Helena Impiö.

Lapinlehmiä on Lapissa noin 160, niistä kuusi on Impiön navetassa. Nyt lapinlehmiä tosin saattaa olla jo seitsemän, sillä Ihme-lehmän verestävät silmät kertovat, että aivan pian syntyy vasikka tai kaksi.