Huippuosaajat opastavat nuoria Kemissä: räppipaja ja kansainvälisen kiertueen ääniteknikko

Kemi Factorissa on tarjolla tasokkaita työpajoja nuorille. Keskiviikkoiltana käyntiin pyörähtää Rapworkshop.

nuoret
Kemi Faktorin workshopissa Simo Aalto.
Kemi Factorin workshopit ovat kaikille nuorille avoimia.Minna Aula / Yle

Entisen elokuvateatterin portaita astelee nuoria ja he asettuvat ensin takariviin, mutta siirtyvät vetäjän huomautuksesta nätisti eturiviin. Kemi Factorin tiloissa Sauvotalossa alkaa keskiviikkoinen workshop. Kaikille avoimissa työpajoissa tarjotaan tietoa eri kulttuurinalojen huippunimien opastuksella. Kemi Factorin nuoriso-ohjaaja Tuomas Laajoki on tyytyväinen alkaneeseen toimintaan.

– Loistava mahdollisuus hakea oppia ja toivotaan tietysti, että ennen kaikkea nuoret käyttäisivät mahdollisuuden hyväkseen, Laajoki sanoo.

Harrastuksesta voi tulla työ jos on valmis kehittymään ja pyrkimään kohti tavoitteitaan. Kemiläislähtöinen ääniteknikko Simo Aalto aloittaa nuorten työpajan. Aalto on tehnyt äänimiehen töitä muun muassa kansainvälisellä kiertueella Satellite Stories yhtyeen tuotannossa. Nykyään Oulun seudulla vaikuttava Aalto työskentelee myös muun muassa Suvi Teräsniskan keikkatuotannossa ja äänimiehenä Qstock-festivaaleilla. Hänellä on vankka, lähes 20 vuoden kokemus äänialalta.

– Olen soittanut itse ja kiinnostunut tekniikasta. Valmistuin Torniosta musiikkiteknologiksi vuonna 2007. Koulu on opettanut osan ja Nelostie loput, Aalto hymyilee.

Kemi Faktorin workshopissa Simo Aalto.
Simo Aalto opastaa nuoria kansainvälisten keikkojen suunnittelussa ja tuotannossa.Minna Aula / Yle

Verkostoitumisella suuri merkitys

Keikkaa ääniteknikko tekee vuodessa toista sataa päivää. Aalto huomauttaa, että harvoin töihin tullaan hakemaan kotoa.

– Verkostoituminen on ihan a ja o. Pidät itsestäs ääntä ja kun teet hyvin juttuja, se avaa lisää töitä. Pitää olla referenssiä, että mitä oot tehny. Kaikki mitä teet on sinun cv:tä, Aalto jatkaa.

Verkostoitumisesta kertoo myös se, että eri tuotannoissa ympäri Suomen näkee samoja tekniikoita mikseripöytien takana. Työtehtävät aukeavat niille, joiden tiedetään tekevän ne hyvin.

Pidät itsestäs ääntä ja kun teet hyvin juttuja, se avaa lisää töitä.

Simo Aalto

Simo Aalto huomauttaa, että kannattaa asettaa itselleen tavoitteita. Hän on juuri päässyt unelmaansa kiinni, kiertäessään Euroopassa, Amerikassa ja Japanissa Satellite Storiesin kanssa.

– Ei liian helppoa tavoitetta, jonka tiedät, että se varmasti toteutuu. Vaan sellainen, jota et välttämättä koskaan tavoita, mutta se on realistinen, Aalto kannustaa.

Ääniteknikolla ei voi olla hermo pinnassa

Äänimiehellä on iso vastuu. Hyvien korvien lisäksi Aalto painottaa ratkaisu- ja päätöksentekokykyä sekä rauhallisuutta. Bändin pitää pystyä luottamaan ääniteknikkoon eikä mahdolliset ongelmat saa hermostuttaa esiintyjiä.

– En halua arvottaa työtä tehdessäni ketään isommaksi. Isolla tähdellä on kokemusta ja tottumusta tietynlaiseen tasoon, mutta nuorisobändi ei välttämättä tiedä kaikkea. Ääni ei kuuluisi ilman meitä ja teemme aina parhaamme, oli lavalla kuka tahansa, että kaikki lipun ostaneet saisivat saman kokemuksen ja elämyksen.

Keskiviikkona 17. toukokuuta kansainvälisyys on työpajalla jälleen läsnä, kun tukholmalainen räppäri Jesse P. pitää Rapworkshopin (siirryt toiseen palveluun) Kemi Factorissa. Jesse P. on työskennellyt huippuartistien kuten Redraman kanssa. Rapworkshopin ovet avautuvat kello 16 ja illalla on maksuton keikka kello 20.