Koe uusi yle.fi

Kirjasto päivystää Norppaliveä ja lupaa ilmoittaa havainnot 30 sekunnissa someen – "Meille norppa on kuin revontulet Lapille"

Rantasalmen kirjasto sai torstaina jo useita yhteydenottoja, joissa vapaaehtoiset ilmoittautuivat saimaannorpan päivystysrinkiin illaksi ja yöksi.

saimaannorppa
saimaannorppa kivellä
Ismo Pekkarinen / AOP

Vajaasta 400 saimaannorpasta noin puolet elelee Savonlinnan eteläpuolisella Pihlajavedellä ja pohjoispuolisella Haukivedellä. Tunnettu Linnansaaren kansallispuisto sijaitsee Rantasalmella.

Rantasalmea voi hyvällä syyllä tituleerata Savonlinnan rinnalla norpan kotiseuduksi.

– Aivan loistava idea rantasalmelaisilta. Tästä voisi muut ottaa Saimaan alueella mallia. Ensimmäinen Norppaliveä seuraava näyttö pitäisi olla Juvan ABC:llä, Metsähallituksen suojelubiologi Tero Sipilä riemuitsee.

Rantasalmella idea lainattiin pohjoisen revontuliseurannasta. Lapissa matkailuyrittäjien palkkaamat revontulipäivystäjät saavat uunituoreita kollegoita Etelä-Savosta.

– Täällä puhutaan norpista yhtä paljon kuin pohjoisessa revontulista, Posiolta vuosi sitten Rantasalmelle muuttanut kirjastonjohtaja Eija-Liisa Kasesniemi kertoo.

– Norppa on meille sama kuin revontulet ja porot Lapille. Ne tuovat matkailulle vetovoimaa.

Juha Pekka Miettinen seurasi norppaliveä torstaina.
Juha Pekka Miettinen seurasi norppaliven tapahtumia torstaina.Rantasalmen kirjasto.

Rantasalmella kirjaston asiakaspalvelun yhteyteen viritettiin upouusi 55-tuumainen televisio, johon netissä oleva WWF:n Norppalive-palvelu ohjataan.

– Se on sillä tavalla sijoitettu, että norpan tulo kivelle varmasti huomataan aamuyhdeksän ja iltaseitsemän välillä. Toivottavasti löytyy yhteistyökumppani, esimerkiksi huoltoasema, joka voisi sijoittaa näytön asiakastiloihin illaksi ja yöksi, Kasesniemi pohtii.

Tieto lähtee ripeästi

WWF:n Norppalive (siirryt toiseen palveluun) on toista kevättä käytössä oleva palvelu, jossa norpan suosimalle luodolle on asetettu kamera, joka kuvaa kiven ympäristöä 24/7. Ensimmäinen havainto norpasta saatiin viikon odottelun jälkeen tiistaina klo 10.39. Norppa tyytyi sukeltelemaan luodon ohi kylki kiveä vasten viistäen.

– Kyllä norppa vielä kivelle tulee, kun kelit lämpenevät. Sitten meiltä lähtee meidän Facebook-kavereille tieto 30 sekunnissa, kirjastonjohtaja lupaa.

Kasesniemen mukaan päivystyksen taustalla on yksinkertaisesti se, ettei ihmisillä ole aikaa olla koko ajan nenä kiinni tietokoneen, tabletin tai kännykän näytössä.

– Meille tämä ei aiheuta edes ylimääräistä työtä. Olemme koonneet tähän ympärille hieman muutakin ympäristökasvatukseen liittyvää tietoa, ja meillä on käynyt jo koululaisryhmiä, Kasesniemi kertoo.

Metsähallituksen Tero Sipilä muistuttaa, että Norppalive-kuvalla on jo sellaisenaan rauhoittava vaikutus.

Kirjaston päivystysrinki herätti torstaina suurta innostusta. Kun Yle Mikkeli kertoi kirjaston tempauksesta, Eija-Liisa Kasesniemen puhelin alkoi piristä.

– Useat soittajat ilmoittautuivat päivystämään illan ja yön aikana. Meillä ei ole mahdollisuutta koota näitä yhteen ja ohjasin soittajat WWF:lle.

Kirjasto aikoo kääntää oman näyttönsä sulkemisajan jälkeen niin, että ohikulkijat voivat seurata luodon tapahtumia ikkunan läpi. Kirjaston Facebook-sivut löytyvät täältä (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

Video: Palasiko Pullervo kameran eteen? Norppaliven tähteä kaivataan tutulle luodolle

Video: Ensimmäinen norppa ilmestyi livekameran eteen

Norppa lekottelee mieluummin jäällä kuin kivellä – Norppalive keräsi silti 100 000 kävijää heti avauspäivänä

Supersuosittu Norppalive palasi verkkoon – "Jokainen uusi kävijä ja laskematta jäänyt verkko on bonusta"

Korjattu kirjoitusasu 19.5.2017 kello 8.36: Pihjavedellä korjattu oikeaan muotoon Pihlajavedellä.