Jos ei märkyys, niin kylmyys: keskipohjalaisviljelijöillä jo kolmas huono vuosi peräkkäin

Kaksi viime vuotta on kärsitty märkyydestä, nyt kiusaa kylmä kevät.

maanviljelijät
Kyntökone pellolla.
Arkistokuva.Ville Välimäki / Yle

Kälviäläinen maanviljelijä Juha Miekkoja ei muista näin kylmää kevättä.

– Aina on ollut se lämmin jakso jossain vaiheessa: huhtikuussa tai toukokuun alussa. Sitten on saattanut olla lyhytaikaisesti kylmää. Mutta ei tällaista, ettei lämmintä ole ollut ollenkaan. Ihan näihin päiviin asti on ollut yöpakkasia.

Miehen omat maat ovat osin kuivia, mutta metsänreunoissa ja varjoisammissa paikoissa tilanne on toinen:

– Ihan on hiihtokelit melkein. Ja routaa on, se ei ole sulanut juuri yhtään.

Miekkoja onkin päässyt vain aloittamaan kyntöjä, ajanut lietettä ja lannoittanut vähän.

Alueen perunaa ei juhannukseksi

Kevät on Keski-Pohjanmaalla myöhässä pari viikkoa. Syysviljat ovat talvehtineet heikosti, ja kevätviljoista Keski-Pohjanmaalla on kylvetty vasta kauraa. Osa viljelijöistä saattaakin joutua vaihtamaan lyhyemmän kasvuajan vaativiin kasveihin. Näin kävi myös Miekkojalle, joka vaihtoi kaurasuunnitelmansa ohraan.

Erityisasiantuntija Sirkku Koskela ProAgriasta on saanut vastata kyselyihin siitä, voiko pellolle mennä.

– Jos maa on kuivunut niin, että pystyy muokkaamaan, voi mennä. Mutta maa on vielä todella kylmä, eikä kasvua tapahdu, joten en kiirehtisi, sanoo Koskela.

Jos tulee paras kesä 60 vuoteen, maailma näyttää syksyllä ihan erilaiselta!

Viljelijä Juha Miekkoja

Vasta tällä viikolla on näkynyt selviä merkkejä töiden vilkastumisesta: vähintään on päästy maanmuokkaukseen ja lannanlevitykseen.

Avomaan mansikka voi myöhästyä. Myös perunasato viivästyy, ja juhannusperunat pitää tuoda etelämpää:

– Pohjalaisia perunoita ei kyllä juhannuksena kuluttajien pöydissä ole, sanoo Koskela.

Yksi päivä keväällä on viikko syksyllä

Sirkku Koskela myöntää, että kylmä kevät tuntuu hyytävältä myös siksi, että keväät ovat 15–20:n viime vuoden aikana aikaistuneet. Juha Miekkoja harmittelee sitä, että kyseessä on jo kolmas vaikea kausi putkeen:

– Kaksi edellistä vuotta taisteltiin märkyyden kanssa, ja viime kesä oli viljan osalta lähes katovuosi. Jos nyt menee kylmyyden takia, se on aika murheellista.

Jos saataisiin sopivasti sadetta ja runsaasti lämpöä, luonto kirisi aikataulua hyvin kiinni. Jos niin ei käy, luonnollisesti myös sadonkorjuu myöhästyy:

– Mitä myöhempään menee kylvö, sitä myöhemmäksi sadonkorjuu. Joskus on sanottu, että yksi päivä keväällä on viikko syksyllä, sanoo Miekkoja, mutta pitää kiinni myös optimismista:

– Se on kesästä kiinni. Jos nyt oli kylmin kevät 60 vuoteen, niin jos tulee paras kesä 60 vuoteen, maailma näyttää syksyllä ihan erilaiselta!