Koe uusi yle.fi

Nuorten kuolonkolari aiheutti Ruskolla suuren surun

Seurakunnan torstai-iltana järjestämä keskustelutilaisuus keräsi nuorisotalon täyteen väkeä.

Rusko
Muistokynttilöitä onnettomuuspaikalla Ohikulkutien varrella.
Niko Kotiranta / Yle

Ruskon seurakunta järjestää perjantai-iltana hartaustilaisuuden liikenneonnettomuuden uhrien muistoksi. Kirkkoherra Pasi Salminen odottaa kirkon tulevan täyteen väkeä.

Kaksi nuorta kuoli ja kolme loukkaantui, kun henkilöauto suistui keskiviikkoiltana ulos tieltä. Onnettomuus sattui Turun Ohikulkutiellä rampissa, joka johtaa Vahdontielle. Autossa oli kolme ruskolaista nuorta, joista yksi menehtyi.

Pasi Salminen kertoo onnettomuuden koskettaneen rajusti pienen paikkakunnan asukkaita. Seurakunnan torstai-iltana järjestämä keskustelutilaisuus keräsi paikalle noin sata nuorta. Myös kouluissa on käsitelty onnettomuutta.

Suruhartaus Ruskon kirkossa alkaa kello 20. Tapahtuman jälkeen voi jäädä keskustelemaan asiasta seurakunnan työntekijöiden kanssa.