Koe uusi yle.fi

Kolera leviää nopeasti Jemenissä – Jopa 300 000:n pelätään sairastuvan

Maailman terveysjärjestö WHO kertoo, että kolmen viikon aikana yli 200 ihmistä on kuollut tautiin.

Jemen
Hunnutettuja naisia kävelee säkkien kanssa, taustalla telttoja.
Pakolaisia pohjoisessa Amranin maakunnassa. YK:n mukaan Jemenin konflikti on ajanut yli kolme miljoonaa ihmistä kodeistaan. Sadat tuhannet joutuvat käyttämään käsittelemätöntä vettä, mikä lisää muun muassa koleran riskiä. Yahya Arhab / EPA

Jemeniä riivaa nopeasti leviävä koleraepidemia, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO.

Kolmen viikon aikana 242 ihmistä on kuollut tautiin ja kymmenien tuhansien epäillään sairastuneen.

Järjestö pelkää, että sairastuneiden määrä nousee jopa 300 000:een puolen vuoden sisällä.

Jemen on ollut epävakaa vuoden 2011 arabikeväästä saakka. Itsevaltainen presidentti Ali Abdullah Salih painostettiin tuolloin eroamaan, mutta sen jälkeen maa on ajautunut sekasortoon.

Uutta hallitusta ovat horjuttaneet sekä ääri-islamilainen al-Qaida että huthikapinalliset ja separatistit.

Lähteet: AFP, Reuters, Yle Uutiset