Kätilöopiston synnytyssairaala mullisti monen elämän – Lukijoiden ihanat ja kamalat muistot nostattavat vedet silmiin

Syksyllä suljettavaan Kätilöopiston synnytyssairaalaan liittyy syviä tunteita ja hätkähdyttäviä kokemuksia. Tässä jutussa lukijat jakavat surunsa ja ilonsa.

Kätilöopiston sairaala
Juulia tositoimissa Kätilöopistolla joulukuussa 2015.
Juulia tositoimissa Kätilöopistolla joulukuussa 2015.Juulian kotialbumi

Yle pyysi lukijoita kertomaan, ovatko he saaneet ihanan nyytin Kätilöopistolla. Yksi äiti kertoo, kuinka hänen vauvansa päätyi väärään perheeseen. Toinen perhe taas sai Kätilöopistolla rakkautta, tukea ja turvaa, kun vastasyntynyt vauva oli kriittisessä tilassa. Mutta mukaan mahtuu myös ikäviä muistoja heiltä, jotka ovat saaneet keskenmenoja tai kokeneet huonoa kohtelua.

Monen perheen perinteenä on synnyttää Kätilöopistolla – sukupolvesta toiseen

24. huhtikuuta 1982 vietin 24-vuotissyntymäpäivääni Kätilöopiston sairaalan synnytyshuoneessa. Jännitin, tuleeko vauvalle sama syntymäpäivä. Kun kätilö silmäili papereitani ja huomasi syntymäaikani, hän lausahti: "Oho, onnea! Katsotaanpas mikä on tilanne." Ja katsottuaan hän totesi: "Ei ihan taida ehtiä. Pieni saa oman syntymäpäivän." Ja niin kävi, että poikaseni parkaisi ensimmäisen kerran sunnuntaina 25.4.1982 kello 2.28.

Joulukuussa 2016 pojastani tuli isä – tietenkin Kätilöopistolla. Se nyytti, jonka itse kauan sitten kannoin ulos Kättärin etuovesta, oli sillä samalla ovella odottamassa minua, nyt ylpeänä isänä. Kun kävelin ovesta sisään, tuntui siltä, kuin olisin siirtynyt ajassa 35 vuotta taaksepäin. Marke

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Synnyinkaupungissani on kaksi paikkaa, joissa Helsinki tiivistyy minulle eniten. Toinen on liikkeen symboli eli Rautatieasema. Toinen on uusien helsinkiläisten alkulähde eli Kättäri. Siellä olen syntynyt itse, kuten myös kaksi lapsistamme. Kolmas joutui syntymään muualla Kättärin remontin vuoksi.

Esikoistamme synnytettiin kolmatta vuorokautta. Lopulta 4,7-kiloinen jättipoika tuli maailmaan yöllä. Sekavien alkuvuorokausien jälkeen astuin eräänä iltana ulos Kättärin ovista hakemaan kotoa varusteita, kun huomasin taivaan räjähtävän kukkiviin ilotulitteisiin. Ilotulituksen SM-kisat ne siellä paukkuivat, mutta minusta ilotulitus oli järjestetty meidän ensimmäisen lapsemme kunniaksi Kättärin edustalla levittäytyvälle taivaankannelle. En unohda sitä ikinä. Ville

Äitini synnytti minut Kätilöopiston sairaalassa 1986. Liput liehuivat saloissa Mikael Agricolan päivänä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin äitini ja isäni pääsivät verestämään muistojaan sairaalalle, kun synnytin itse tytön. Emme olleet tietoisia huonosta sisäilmasta, eikä se meitä häirinnyt. Meillä oli paljon suurempaa ajateltavaa. Johanna

Johannan vastasyntynyt tyttövauva.
Johannan vastasyntynyt tyttövauva.Johannan kotialbumi

Olin avustamassa kummityttöni syntymää 23 vuotta sitten. Se oli ikimuistoinen ja ihana päivä, mutta 2000-luvun puolella Kättäristä on vain ikäviä muistoja. Siellä käydessäni henkilökunta kertoi sisäilmaongelmista, oireiluista ja sairasteluista. Siitä, ettei asiasta saa puhua tai viestiä. Vesivahingoista, laastarikorjauksista, toistuvista selittelyistä ja vastuun kierrättämisestä. Myös kummityttö on joutunut vaihtamaan koulua sisäilmaongelmista johtuvien oireiden vuoksi. Mikä on syy-seuraus-suhde? Ehkäpä joku vastuunkantaja viimein löytyy. Unnamanna

Ikimuistoisia hetkiä on monenlaisia – suloisia ja katkeria

Kaksi lastani ovat syntyneet kättärillä. Edelleen Kättärin ohi ajaessani ajattelen siellä juuri sillä hetkellä synnyttäviä äitejä ja vastasyntyneitä vauvoja. Syntyminen on niin upea asia. Olen etuoikeutettu, kun olen saanut synnyttää kaksi ihanaa lasta! Nyt kun tieto kättärin sulkemisesta tuli, haaveena olisi mennä Kättärille aistimaan syntymisen ainutkertaisuutta. Sitä, kun äiti ja isä tutustuvat pienokaiseen ensimmäisen kerran. Kun äidit työntävät kärryissä vauvaansa, ja isät tekevät äideille iltapalaa. Nämä olen itse kokenut ja ne ovat rakkaita muistoja. Soile

Kysymyksen asenteellisuus yllättää: "Saitko sinä ihanan nyytin Kätilöopistolla?" En saanut. Kolme keskenmenoa "hoidettiin" siellä tavalla, jota en valitettavasti koskaan unohda. Ikimuistoisia hetkiä on monenlaisia. Ei nimimerkkiä

Kaikki kolme ihanaa lastani olen vaimoni kanssa käynyt synnyttämässä Kättärin Haikaranpesässä. Ihana paikka koko perheelle, josta olemme aina saaneet tukea. Viimeinen synnytys oli jo reilut kymmenen vuotta sitten, mutta aina kun ajan Kättärin ohi, silmäni kostuvat! Mikko

Isät sekoittuivat ja inhokkiruoka nousi kunnia-asemaan

Eräs muisto, jota mieheni kanssa olemme monta kertaa hekotelleet jälkeenpäin on se, kuinka hyvällä ruokahalulla söin synnytyksen jälkeisenä päivänä perunaa ja sianlihakastiketta. Inhoan sianlihaa, ja tällaisista annoksista jäi kouluruokavuosien myötä isot traumat. Mutta Kättärillä se maistui, koska nälkä oli synnytyksen jälkeen melkoinen. Olemme ottaneet tavaksi syödä joka vuosi perunaa ja sianlihakastiketta tämän Kättäri-muiston vuosipäivänä. Tiina

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Synnytystäni oli seuraamassa myös opiskelijoita. Synnytys eteni sutjakkaasti ja melkein viisikiloinen poikamme tuli maailmaan ennen puoltapäivää. Isä joutui lähtemään kotiin heti synnytyksen jälkeen.

Ylilääkäri saapui katsomaan lasta. Hän teki nopean tilannearvion ja ilmoitti: "Vauva on iso, äiti pieni ja isä suorastaan hento." Sitten ylilääkäri marssi onnittelemaan synnytystä seurannutta opiskelijapoikaa. Puna kohosi nuoren miehen kasvoille ja hän sopersi: "En minä ole isä." Kätilö otti tilanteen haltuun ja kertoi, että isä on iso mies ja tämä on jo poistunut sairaalasta. Muisto herättää vieläkin hilpeyttä näin vuosien jälkeen. Perhe Köykkäri

Kätilöt jakavat mielipiteitä – rakkautta, tukea ja tylytystä

Työvuoronsa aluksi kätilö lähti aamupalalle ja viipyi lounaallakin pitkään. Iltapäivällä tuli sitten kiire synnyttää ennen työvuoron loppumista. Napaverinäytekin meni pilalle, eikä siitä saanut tietoa kuin itse kysymällä. Onneksi vauva sentään jäi henkiin eikä menehtynyt, niin kuin työkaverille kävi. Onnellinen perhe

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Mieleeni jäi ihana kätilö, joka piti minua kädestä ja rohkaisi toisen lapsen kovakouraisessa kääntöyrityksessä, kun lapsi oli perätilassa. Lääkärit yrittivät painostaa synnyttämään perätilassa olevan lapsen alateitse, mutta tämä kätilö totesi, että minun pitää tehdä omat ratkaisuni. Siitä sain voimaa pitää oman pääni ja vaatia sektiota. Uskon, että se oli oikea ratkaisu. Synnytyksen jälkeen pääsimme legendaariseen Haikaranpesään. Siellä koko perhe sai levätä rauhassa. Elämän koskettavimmat hetket olen kokenut juuri Kätilöopiston sairaalassa. Tuntuu surulliselta, että kätilöiden arvokas työ on vaikeutunut sisäilmaongelmien takia. Anne

Juulia synnytti Kätilöopistolla 19-vuotiaana.
Juulia synnytti Kätilöopistolla 19-vuotiaana.Juulian kotialbumi

Nuorena, 19-vuotiaana ensisynnyttäjänä minut otettiin hyvin vastaan. Synnytys kesti 17 tuntia. Kätilöt olivat ymmärtäväisiä ja ihania. Tuntui turvalliselta olla osaavissa käsissä. Kokemus oli mieluinen myös lapsen isän mielestä, sillä häntäkin huomioitiin paljon. Juulia

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Synnytyksessä mietin, voiko sellaista kipua ylipäätään olla, mutta kun lapsi laskettiin rinnalleni, kipu unohtui. Tajusin, mitä rakkaus on. Se on sitä, että on valmis vaikka kuolemaan toisen puolesta epäröimättä hetkeäkään. Se on sitä, ettei ole enää itse tärkein vaan joku toinen on.

Ensimmäinen päiväni äitinä oli epätodellinen. Tarkistin monta kertaa, olenko oikeasti hereillä vai näenkö unta, ja nukkuuko vierelläni oikeasti vauva. Kätilö, joka opasti imettämisessä kokenein ottein, oli kullanarvoinen. "Reippaasti vain, kyllä se siitä!" Tämä neuvo päti moneen muuhunkin asiaan tuoreena vanhempana.

Väkevin muistoni Kätilöopistolta on kuitenkin se, kun katselin ikkunasta ulos vauva sylissäni. Ihmettelin, miten nuo ihmiset voivat vain kävellä tuolla kadulla ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka koko maailma on muuttunut? Minustahan on tullut äiti! Parhaita muistoja

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Neuvolassa kätilö oli valmennuksessa hehkuttanut, että voisipa hän synnyttää meidän kaikkien vauvat puolestamme. Eivät olleet opit menneet perille, sen verran epätoivoisesti heittelehdin synnytyssalissa sängylläni puolelta toiselle. "Noinko siellä opetettiin?", kuului vierestäni kätilön tyly ääni. Vauva syntyi kello kahden jälkeen. Uudenlainen onnen tunne levisi koko kroppaan, kun vastasyntynyt lepäsi kainalossani.

Flunssa oli vienyt ääneni, ja sain oman huoneen. Puut ulkona olivat kuurassa. Mehu oli taivaallisen hyvää ja sitä meni paljon. Hoitajan avustuksella vastasyntynyt oppi imemään, vaikka silmät olivat kiinni. Alkuhuumasta huolimatta varsinainen kiintymys antoi odottaa itseään. Olo oli enemmänkin ihmettelevä. Viime syksynä esikoispoikani täytti neljäkymmentä vuotta. Iiris

Mieleeni on jäänyt eräs kätilö Kätilöopistolta. Esikoiseni synnytys kesti 15 tuntia ja ehdin viettää aikaa kolmen eri kätilön kanssa. Viimeinen heistä ei meinannut uskoa ensisynnyttäjää, että nyt se lapsi olisi tulossa. Hän oli äänekkäästi sitä mieltä, että "Höpöhöpö, odotellaan nyt vielä." Sisätutkimusta tehdessään hänen ilmeensä kuitenkin kirkastui ja hän hihkaisi: "Oho! Päälaki tuntuukin ihan tässä huulilla! Haluatteko itse kokeilla?" Minä vastasin: "En halua. Haluan vain synnyttää lapseni maailmaan." Tupuna

Reija Kemppainen ja Antti Karhunen juhlivat esikoispoikansa syntymää lasillisella Kätilöopiston tarjoamaa omenamehua. Kolme tuntia vanha poika pääsi kenguruhoitoon äitinsä rinnoille ja vatsalle.
Reija ja Antti saivat Mauno-pojan elokuussa 2016.Yle

Poikamme saapui maailmaan aamulla seitsemältä. Meistä pidettiin hyvää huolta koko synnytyksen ajan. Perhehuoneessa saimme tutustua rauhassa uuteen perheenjäseneen. Tapahtumasta jäi kaunis muisto koko porukalle. Reija ja Antti

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Myrskyisänä yönä, itsenäisyyspäivän aattona 2015 syntyi esikoispoikamme. Ensimmäiset päivät olivat unetonta vauvanhoitoharjoittelua. Osastolla oli ihania hoitajia, jotka valoivat meihin ensikertalaisvanhempiin uskoa.

Kolmantena päivänä oli tarkoitus kotiutua. Jäljellä oli vain lääkärintarkastus, jota ajattelimme läpihuutojuttuna. Tarkastuksessa lääkäri huomasi pienokaisemme jalan nykivän. Aivosähkökäyrässä havaittiin epileptisiä kohtauksia. Pian lapsemme matkasi ambulanssissa kohti Lastenklinikan teho-osastoa.

Me vanhemmat olimme shokissa. Vauvan tilanne oli epäselvä. Teholla ei ollut yöpymistiloja vanhemmille, joten illalla lähdimme takaisin Kättärille. Myötätuntoiset hoitajat päättivät, että saamme jäädä perhehuoneeseen poikkeusluvalla, vaikka vauvamme oli toisessa sairaalassa.

Oli outoa yöpyä lapsivuodeosastolla ilman lasta, kun ympärillä liikkui äitejä ja isiä omien vauvojensa kanssa. Vielä raskaampaa olisi ollut palata heti kotiin ilman vauvaa. Nukuimme mieheni kanssa sen yön unilääkkeillä. Olimme valvoneet melkein neljä vuorokautta, joten olimme aika sekaisin.

Seuraavana aamuna maito nousi rintoihini. Hoitajat opastivat pumppaamisen kanssa. Lähdimme teholle vauvamme luokse pullon kanssa, jossa oli ensimmäistä pumpattua äidinmaitoani. Selvisi, että lapsemme aivoissa oli laskimoverisuonten tukos. Hän oli teholla 11 vuorokautta. Tilanteen rauhoituttua palasimme taas Kättärille.

Pääsimme kotiin vauvan kanssa jouluaattona. Nyt lapsemme on täysin terve ja tomera puolitoistavuotias. Muistan aina pätevät lääkärit, hoitajat ja kätilöt. Heillä on rohkeutta kohdata elämä ja kuolema. Sain Kättärillä paljon rakkautta. Saimme turvapaikan sinä yönä, kun jouduimme eroon lapsestamme. Myräkkä

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Vaimoni odotti ensimmäistä lastamme. Olimme käyneet läpi kaikki mahdolliset tutkimukset ja ultrat. Jokaisen tutkimuksen tuloksissa paino ja pituus olivat useita senttejä ja satoja grammoja erilaisia kuin edellisessä. Juuri ennen synnytystä oma kätilömme juuttui johonkin kiireelliseen tapahtumaan. Hänen tilalleen tuli vanhempi kätilö. Tämä tunnusteli vaimoni vatsaa ja sanoi, että vauvan paino on noin 3300 grammaa ja pituus noin 50 senttiä. Ajattelin, että hän veti nämä lukemat ihan hatusta, koska viimeisen ultran mukaan lukemat olivat 3800 grammaa ja 54 senttiä. Synnytyksen jälkeen oli myönnettävä, että rautainen kokemus on koneita tarkempaa. Tytön paino oli 3295 grammaa ja pituus 49 senttiä. Jimmy

Ei pelkkä synnytyssairaala – myös kirkko ja työhuone

Meidän piti mennä naimisiin tammikuussa 1989, joten kuulutukset olivat kunnossa. Vaimoni Pia oli viimeisillään raskaana. Hän meni tarkastukseen Kätilöopistolle. Hän soitti minulle itkien, että hänelle tehdään seuraavana aamuna keisarinleikkaus. Ajattelin, että meidän pitää mennä naimisiin ennen kuin lapsi syntyy, ettei minun tarvitse todistaa, että lapsi on minun, ja hän saa minun sukunimeni. Sairaalan pastori vihki meidät samana iltana tunteellisessa seremoniassa. Vaimoni oli sairaalan vaatteissa ja minä t-paidassa ja farkuissa. Aamulla esikoisemme syntyi. 12 tunnissa menin naimisiin ja sain pojan, joten Kätilöopisto on meille myös kirkko. Pekka

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Kun odotin toista poikaani, istukka oli laskeutunut. Jos se alkaisi vuotaa, olisi kaksikymmentä minuuttia aikaa käynnistää keisarinleikkaus, jotta vauva ei menehtyisi. Siksi jouduin viettämään Kätilöopistolla runsaat puoli kuukautta ennen lapsen syntymää.

Minulla oli tietokirja tekeillä ja sen deadline lähestyi, joten minulle järjestettiin työpöytä osaston ompeluhuoneeseen, jossa pystyin kirjoittamaan kirjan loppuun. Aika meni hyvin ja lapsi syntyi terveenä.

Ehdin kuulla ja nähdä monenlaisia naiskohtaloita niiden viikkojen aikana. En ole vieläkään unohtanut yksinäisiä äitejä, joita kukaan ei käynyt katsomassa. Kätilöopiston fani

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Esikoistyttäremme syntyi Kättärillä pääsiäisen alla 1990. Samassa huoneessa oli myös toinen ensisynnyttäjä. Hän oli saanut poikkeuksellisen suuren poikavauvan, joka painoi yli viisi kiloa. Vauvalle haettiin isompi sänky, ettei pää ottanut kiinni päätyyn. Vauva lähti synnytyslaitokselta äitinsä ja sairaanhoitajan kanssa Åke Lindmanin elokuvan synnytyskohtauksen kuvauksiin muutamaksi tunniksi. Yli 5-kiloinen vauva oli jättiläinen, sillä myös oma 4-kiloinen vauvani oli suuri muiden noin 3-kiloisten kirppujen rinnalla. Helena

Oli aika, jolloin isät ja lapset jätettiin käytävälle odottamaan

Synnyin Kättärillä 1968. Vastasyntyneenä minulla oli lonkkavika, eikä vasen jalkani liikkunut lainkaan. Tilanteen todettuaan herra tohtori oli ilmoittanut kylmästi äidilleni, ensisynnyttäjälle, että "Se ei kävele koskaan." Täytän tänä kesänä 49 vuotta ja olen kävellyt kymmenen kuukauden ikäisestä lähtien. Kotona saamani proteesihoito oli onneksi tuloksellista. Jalkani tosin muistuttaa joka ikinen päivä olemassaolostaan kivulla, jäykkyydellä ja kankeudella. Seija

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Sain esikoiseni syliini lokakuussa 1968. Silloin miehet eivät saaneet osallistua synnytykseen. Samassa huoneessa oli kolme äitiä. Saimme vauvat syötettäväksi 3-4 kertaa päivässä. Kun kotiinlähdön aika koitti, vierustoverilleni tuotiin ensin vauva hoitopöydälle, ja hoitaja puki lapsen äidin antamiin vaatteisiin. Isien piti odottaa käytävällä. Sitten perhe lähti kotiin.

Kun minun vauvani tuotiin hoitopöydälle puettavaksi, katselin lasta tarkasti. Rupesin ihmettelemään, että se onkin erinäköinen, nenää myöten. Silloin hoitaja vasta tajusi, ettei vauvalla ole sama numero kuin minulle oli annettu. Siitä syntyi melkoinen säpinä, kun hoitaja juoksi edellisen perheen perään, joka oli saanut meidän poikamme, mutta nämä olivat jo kotimatkalla.

Hoitaja, minä ja mieheni lähdimme vieraan vauvan kanssa autolla kohti Etelä-Hesperiankatua, jossa toinen perhe asui. Siellä oli vastassa hämmästynyt vierustoverini sairaalasta. Minä tokaisin hänelle, että tulimme vaihtamaan väärää vauvaa. Hyvässä yhteisymmärryksessä vaihdoimme vauvoille niiden omat vaatteet ja kumpikin äiti sai omansa. Raija

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Menin naimisiin helmikuisena lauantaipäivänä ja odotin lasta vuonna 1976. Silloin piti anoa töistä lomaa päästäkseen vihille. Kaksi viikkoa häiden jälkeen kaaduin jäisellä kadulla. Ensi alkuun ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia, mutta supistukset alkoivat junamatkalla kotiin. Perille päästyäni menin taksilla Kätilöopistolle. Kohtelu ei ollut hyvää, sillä olen liikuntarajoitteinen. Tutkimuksen jälkeen minulta kysyttiin, että mihin olet laittanut sikiön, kun sitä ei vaatteistani löydy. Ja sanottiin vielä, että olen tahallani aiheuttanut keskenmenon!

Kälyni vei vaatteeni kotiinsa pestäväksi. Hän kertoi löytäneensä niistä pienen sikiön. Myöhemmin sain kaksi tervettä poikaa, mutta odotusaikana neuvolassa suhtauduttiin hyvin nuivasti äitiyteeni. Äiti vm 41

Kätilöopiston sairaala.
Kätilöopistolla on synnytetty 1960-luvulta lähtien. Kai Gustafsson / AOP
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Olin viimeisillään raskaana toukokuussa 1975. Odotin esikoistani. Sain neuvolasta paperin jossa luki, että sikiö on yliaikainen. Piti mennä heti käynnistykseen. Pääsin Kätilöopistolle sisään, mutta mitään ei tehty. Seuraavana aamuna lääkäri tuli huoneeseen. Minun kohdallani hän sanoi tylyyn ääneen: "Ai, tässä on se epäkypsä." Vieläkään en tajunnut mitään. Lähetteeni ei ilmeisesti antanut aihetta toimenpiteisiin.

Seuraavana aamuna tuntui siltä, että jalkojeni väliin tuli "möykky". Viereisen pedin rouva lähti hakemaan apua. Viimein hän sai tuotua hoitajan aamupalaverista. Tämä oli happaman näköinen, mutta minut nähdessään hän lähti viemään sänkyäni lujaa vauhtia synnytyssaliin. Tuhti ja terve poika syntyi muutaman tunnin jälkeen, mutta niin paha mieli jäi käynnistä, että lasten tekeminen loppui siihen. Vieläkin itkettää, kun asiaa ajattelen. Terttu

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Elettiin marraskuuta 1972. Olin 9-vuotias. Isosiskoni oli juuri synnyttänyt Kätilöopistolla tytön, jota uunituoreet isovanhemmat ja täti lähtivät innokkaina katsomaan. Mutta aulan vahtimestarilta sain kuulla ikävän tiedon: ikäraja osastoille oli 12 vuotta! Pettyneenä jäin katsomaan, kun isä ja äiti menivät lasiovista sisään ja hissiin. Itkuisena istuin välillä penkillä, kiertelin aulaa ja painoin nenäni kiinni oven lasiin.

Hetken kuluttua vahtimestari tuli viereeni ja kysyi, ketä olin tullut katsomaan. Vastasin, että isosiskoa. "Onkos tämä ensimmäinen vauva teidän perheessä?", kysyi mies edelleen. "On", minä sanoin. Vahtimestari mietti hetken, vilkuili ympärilleen ja sanoi: "Mene nyt tämän kerran, mutta jos joku kysyy, kuinka vanha olet, niin sanot, että 12." En tiedä, tajusinko edes kiittää, mutta sen muistan, kuinka katselin pientä nyyttiä vauvahuoneen ikkunasta, ylpeänä tätinä! Kikka