Video: Donald Trump osallistui perinteiseen miekkatanssiin Saudi-Arabiassa

Yhdysvaltojen presidentti aloitti yhdeksänpäiväisen ulkomaankiertueensa Saudi-Arabiasta.

Donald Trump
Uutisvideot: Donald Trump otti osaa miekkatanssiin Saudi-Arabiassa
Uutisvideot: Donald Trump otti osaa miekkatanssiin Saudi-Arabiassa

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump otti osaa perinteiseen tanssiin vierailullaan Saudi-Arabiassa. Sotatanssi ardah järjestettiin Murabban palatsin edustalla maan pääkaupungissa Riadissa.

Trump tapaili tanssiaskelia miekka kädessä perinteisiin asuihin sonnustautuneiden miesten keskellä rumpujen ja runonlausunnan tahtiin.

– Vau. Se oli kaunista, Trump totesi tanssin jälkeen vaimolleen Melanialle.

Ardah on periteinen osa tärkeiden juhlien aloitusta Saudi-Arabiassa, kertoo uutiskanava CNN. (siirryt toiseen palveluun) Vain miehet osallistuvat tanssiin, jonka Unesco on ottanut aineettoman kulttuuriperinnön luetteloonsa. (siirryt toiseen palveluun)

Useat valtionpäämiehet ovat osallistuneet ardahiin vieraillessaan Saudi-Arabiassa. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush osallistui vastaavaan seremoniaan vuonna 2008.

Saudi-Arabia on Trumpin yhdeksänpäiväisen ulkomaankiertueen ensimmäinen etappi. Lauantaina hän allekirjoitti Saudi-Arabiassa satojen miljardien eurojen arvoiset asekauppasopimukset.

Saudi-Arabian jälkeen hän vierailee Israelissa, Italiassa, Vatikaanissa ja Belgiassa.

Lue myös syksyllä kirjeenvaihtajana Yhdysvalloissa aloittavan Mika Hentusen arvio matkasta: Asekauppiaana Saudi-Arabiaan ja Itkumuurille yksin – Trump lähtee ensimmäiselle ulkomaanmatkalle