Huumeissa ajanut hurjasteli Rovaniemellä

Autoletkan perään joutuminen Muurolassa pysäytti kuskin.

liikennejuopumus
Poliisiauto
Henrietta Hassinen / Yle

Rovaniemen Muurolassa jäi perjantaina kiinni kovaa ylinopeutta ajanut kuljettaja. Mies ajoi vastaan poliisipartiota Muurolan pohjoispuolella. Hän joutui jarruttamaan voimakkaasti, ettei törmäisi edellä ajaneen auton perään.

Partio kääntyi hurjastelijan perään ja mittasi Muurolan läheisyydessä auton vauhdiksi yli 130 kilometriä tunnissa, vaikka nopeusrajoitus oli 60 kilometriä tunnissa.

Muurolassa mies joutui hiljentämään vauhtia jäädessään autojonon perään. Poliisi otti kuljettajan kiinni, ja hän vastusti voimakkaasti kiinniottoa. Hänet piti viedä rauhoittamiseksi hallintaotteilla maahan.

Miehen puhalluskoe ylitti rattijuopumuksen rajan ja huumepikatestin mukaan hän oli käyttänyt huumaavia lääkkeitä.

Miestä epäillään muun muassa rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajo-oikeudetta ajamisesta. Tapaus sattui ennen kello 18 perjantaina.