"Eniten järkeä kuluu suuriin typeryyksiin" pohti tasan 100 vuotta sitten syntynyt kirjailija

Satavuotiasta Suomea juhlitaan näyttävästi, mutta köyhän kirjailijan 100-vuotissyntymäpäivää vietetään pienessä piirissä vaatimattomin menoin. Sellaista oli myös Samuli Parosen elämä.

Samuli Paronen (Kirjailija)
Silmälasipäinen tummahiusinen mies katsoo alaviistoon
Samuli Parosen pitkä, tumma hahmo oli Riihimäen kaduilla tuttu paremmin kovaosaisille kulkijoille kuin paremmalle väelle.Otava

Kirjailija, ajattelija Samuli Parosen (1917-1974) syntymästä tuli tiistaina kuluneeksi tasan 100 vuotta.

Samuli Paronen (siirryt toiseen palveluun) (Riihimäen kirjasto) oli vaatimattomissa oloissa elänyt sekatyömies, josta elämä kouli kirjailijan ja aforismien tekijän vasta myöhemmällä iällä. Hän julkaisi esikoisromaaninsa 47-vuotiaana.

Kymmenessä vuodessa hän julkaisi kahdeksan romaania sekä yhden novelli- ja yhden aforismikokoelman. Yhteiskuntakriittisestä Maailma on sana -aforismikokoelmasta tuli klassikko.

Kirjailijan uraa ja merkitystä ei merkkipäivästä huolimatta juuri muistella. Hänen kustantajansa Otava ei ole aikoihin uudelleenjulkaissut Parosen teoksia.

Riihimäellä pitää majaansa Samuli Parosen seura (siirryt toiseen palveluun) (Facebook), joka toki juhli tiistaina pienimuotoisesti syntymäpäivää puheenjohtajansa, tietokirjailija Arto Kivimäen johdolla.

Kansalliskirjastossa (siirryt toiseen palveluun) on koko vuoden kestävä näyttely nimeltään Maailma on sana, joka esittelee suomalaista aforismia.

Esikoisteos käsin käärepaperiin

Kirjailija, akateemikko Hannu Mäkelä (siirryt toiseen palveluun) (Mäkelän kotisivut) oli aikoinaan Samuli Parosen kustannustoimittaja Otavalla. Vuosien aikana heistä tuli hyviä ystäviä.

Mäkelä joutui Otavalla ensitöikseen oikolukemaan Parosen käsikirjoituksen, josta tuli miehen toinen romaani, Kuolismaantie. Teos ilmestyi vuonna 1967.

Mäkelän työpöydälle tupsahti epämääräinen nippu valkoista, halpaa puotipaperia. Paronen oli kirjoittanut romaaninsa käsin, mustekynällä.

– Se ei ollut edes valmiiksi leikattua paperia, vaan hän oli itse leikannut ne sivut. Sen näki saksien jäljistä, muisteli Hannu Mäkelä viime syksynä esitelmöidessään aiheesta Riihimäellä. Hän puhui Parosesta myös Ylelle antamassaan haastattelussa.

Hannu Mäkelä joutui kirjoittamaan Parosen paperit koneella puhtaaksi. Samalla Hannu Mäkelä oppi Parosen tavan kirjoittaa.

– Siitä opin lauserytmin, jonka osaan vieläkin. Jos jostain tulisi uusi Parosen käsikirjoitus, niin tunnistaisin sen kyllä.

Jäi orvoksi 14-vuotiaana

Hannu Mäkelä käyttää Samuli Parosesta niinkin voimakasta sanaa kuin ottoisä. Mäkelän oma isä häipyi maisemista pian Hannun synnyttyä. Miehistä esikuvaa piti hakea muualta.

Mies kirjoittaa kirjan sisälehdelle omistuskirjoitusta
Hannu Mäkelä oli edesmenneen Samuli Parosen hyvä ystävä ja kustannustoimittaja.Miki Wallenius / Yle

– Samulin tapa ottaa ihminen oli sellainen yksinkertaisen suora ja perirehellinen. Häneen oli helppo tykästyä.

Samuli Parosen syntyi Virolahdella vuonna 1917. Hänen isänsä taisteli sisällissodassa punaisten puolella ja kuoli vankileirillä vuotta myöhemmin. Äiti kuoli influenssaan, kun Samuli oli 14-vuotias.

Paronen elätti itsensä maa- ja metsätaloustöillä. 1930-luvulla hän oli kesällä sillinpyynnissä merellä ja talvisin rakennuksilla.

Hän meni naimisiin itseään 20 vuotta vanhemman vuokraemäntänsä Aino Meurosen kanssa. Avioliitto ei ollut helppo. Päinvastoin, elämä oli sinnittelyä ja sisulla kituuttamista.

Kova elämä siirtyi kirjoihin

Samuli Parosen kirjoissa näkyy hänen elämänsä.

– Jokaisessa kirjassa on osa hänen elämäänsä. Niissä on laiva, jossa käydään sillinpyynnissä, sitten kaivos, joka kertoo Lohjan Tytyrin kaivoksesta, on erilaiset rakennukset sekä niiden huoneet puutaloissa sekä kortteerit, Mäkelä luettelee.

Hän sanoi, että vaimo on nyt vähän vaikea, joten mennään muualle.

Hannu Mäkelä

– Muistan, kun hänelle ehdotettiin viimeiseksi jääneelle proosakirjalle nimeä Kortteeri. Hän sanoi siihen, että kyllä, elämä on ollut minulle kortteeri.

Hannu Mäkelä ei koskaan tavannut Samuli Parosta Helsingissä kustantamon tiloissa, vaan matkusti aina Riihimäelle. Paronen oli asunut Riihimäellä ensin osa-aikaisesti, mutta muutti sinne pysyvästi vuonna 1968. Pariskunnalla oli myös maatila Janakkalassa.

– Tapaaminen sovittiin aina kirjeitse. Kerran hän seisoi puutalonsa ulko-oven edessä odottamassa minua. Hän sanoi, että vaimo on nyt vähän vaikea, joten mennään muualle.

Kaksikko meni paikalliseen ravintolaan, jossa Paronen nukahti.

– Hän oli valvonut koko yön minua odottaen. Hän oli jännittänyt sitä, miten tapaamisemme onnistuisi, koska vaimo oli niin vaikea, että paiskoi tavaroita.

”Punikin poika” viihtyi vähäosaisten parissa

Riihimäellä Samuli Paronen opittiin vähitellen tuntemaan pitkästä hahmosta, jolla oli aina iso, musta huopahattu päässä.

Samuli Parosen kirjan kansia pöydällä
Samuli Paronen julkaisi kymmenessä vuodessa kymmenen kirjaa, joista Maailma on sana on tunnetuin.Miki Wallenius / Yle

Hannu Mäkelä tosin ihmetteli, miten kaupungin laitapuolen kulkijat tuntuivat tietävän kuka Samuli Paronen oikein oli, mutta parempi väki ei.

– Ei hän juoppo ollut. Toki hän jonkin verran joi ja poltti paljon. Samuli viihtyi huonompiosaisten kanssa ja tahtoi mieluimmin olla osa heitä. Hänellä oli myös kammo isoja tilaisuuksia ja juhlallisuuksia kohtaan. Hänhän oli punikin poika, Hannu Mäkelä hymähtää.

Sarkastisesti Mäkelä toteaa Samuli Parosen olleen jopa edellä aikaansa.

– Paronen näki jo kauan sitten, että se on viihde, joka meidät lannistaa ja raha on se, joka määrää. Silti hän voisi olla nyt hämmästynyt siitä, miten suureksi tuloerot ovat Suomessa revenneet.

Kirjailija koki loppunsa Hämeenlinnassa Ahveniston sairaalassa.

Hämeen Sanomien silloinen toimittaja, taiteilija Egon Meuronen soitti Mäkelälle, että loppu on lähellä. Keuhkosyöpä oli edennyt pitkälle.

– Ennätin paikalle viime hetkellä. Samuli ei enää meinannut saada happea keuhkoihinsa.

Viestejä kuoleman jälkeen

Yllätyksekseen Hannu Mäkelä sai postia kirjailijalta vielä tämän kuolemankin jälkeen.

– Kirje tuli perille hänen kuolemansa jälkeen. Siinä Samuli kiitti tästä ajasta ja kirjoitti, että se oli ollut henkisesti ja muutenkin kaikkein rikkainta aikaa hänen elämässään.

Samuli ei enää meinannut saada happea keuhkoihinsa

Hannu Mäkelä

Mutta vielä tuli yksi yllätys.

Paljastui, että Samuli Paroselta oli jäänyt valtava nippu sanomalehtiä. Lehtien sivuille hän oli tehnyt merkintöjä ja liimannut omia aforismejaan. Hän oli leikellyt sanoja eri lehdistä ja yhdistellyt niitä kokonaisuuksiksi.

– Vasta paljon myöhemmin, 2000-luvulla, tulkitsin niitä ja tein kirjan, jolle annoin nimen Testamentti. Siihen meni 30 vuotta, mutta ajattelin, että vainajilla on aikaa.

– Sellainen ihminen on kyllä ihmeellinen, joka kirjoittaa aforismeja paremmin kuin hän, Hannu Mäkelä pohtii.

EDIT 30.05.2017 klo 10.16: Samuli Parosen ensimmäinen kirja Otavalla oli Koilismaantie. WSOY kustansi esikoisen.