Poliisi: Manchesterin iskusta epäilty 22-vuotias Salman Abedi

Lehtitietojen mukaan mies olisi syntynyt Britanniassa, mutta hänellä olisi juuria Lähi-idässä

Manchester
Poliisin eristämä Manchester Arena.
Manchester Arenaan tehdyssä terrori-iskussa kuoli ainakin 22 ihmistä ja 59 haavoittui.Nigel Roddis / EPA

Manchesterin poliisi kertoo, että maanantain terrori-iskusta epäilty oli 22-vuotias Salman Abedi.

Poliisi ei ole kertonut epäillystä muita yksityiskohtia.

Lehtitietojen mukaan epäilty olisi Britannian kansalainen.

Saksalaislehti Tagesspiegelin (siirryt toiseen palveluun) turvallisuuslähteet sanovat, että mies olisi libanonilaistaustainen.

Brittilehti The Telegraphin lähteet (siirryt toiseen palveluun) puolestaan sanovat, että hän oli taustaltaan libyalainen. The Telegraph sanoo, että hänen vanhempansa pakenivat Libyasta Muammar Gaddafin hallintoa.

Epäilty itse syntyi vuonna 1994 Manchesterissa.

Epäilty on toiseksi nuorin perheen neljästä lapsesta, lehti sanoo.

Iskun tekijä kuoli räjähdyksessä.

Poliisi selvittää mahdollisia kumppaneita

Poliisin mukaan itsemurhaiskijä teki iskun yksin, mutta parhaillaan selvitetään, oliko hänellä avustajia iskun valmisteluissa. Poliisi pidätti iltapäivällä 23-vuotiaan miehen iskuun liittyen.

Britannian poliisi on tehnyt tiistaina Manchesterissa ratsioita sekä hallitun räjäytyksen.

Äärijärjestö Isis on ottanut iskun nimiinsä. Yhdysvaltain tiedustelujohtaja Dan Coats huomauttaa, ettei itsemurhaiskijän yhteyttä Isisiin ole kuitenkaan vahvistettu.

Lähteet: Yle Uutiset, Reuters