Tutkija Manchesterin pommi-iskusta aamu-tv:ssä: Lapsiin kohdistuvalla väkivallalla saa huomiota tavallistakin enemmän

Uuden iskun uhkaa pidetään Britanniassa tällä hetkellä välittömänä.

terrorismi
Teemu Tammikko
Manchesterin iskussa kuoli ainakin 22 ihmistä. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko arvioi haastattelussa muun muassa viranomaisten reagointia tapahtumaan.

Maanantai-iltana Britannian Manchesterissa tehdyssä pommi-iskussa on vahvistettu 22 ihmisen saaneen surmansa. Lisäksi ainakin 59 haavoittui, heistä osa hengenvaarallisesti. Isku kohdistui yleisötapahtumaan, jossa oli paikalla paljon nuoria ja lapsia.

Britannia on nostanut iskun vuoksi terrorismin uhkatasonsa korkeimmalle tasolle. Uuden iskun uhkaa pidetään siis välittömänä.

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Teemu Tammikon mukaan tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä selvitellään tekijän mahdollisia kytköksiä äärijärjestöihin.

– Jos niitä löytyy, niin se tarkoittaa että kyseessä voi olla iskujen sarja. Toisaalta sillä halutaan myös valtion tasolta viestiä, että turvallisuusviranomaiset tekevät kaikkensa turvallisuuden ylläpitämiseksi, Tammikko sanoi tänään keskiviikkona Ylen aamu-tv:ssä.

Tammikon mukaan kohde valittiin sen vuoksi, että teolla haluttiin järkyttää erityisen paljon.

– Totta kai lapsiin kohdistuva väkivalta on hyvin järkyttävää, ja sillä saa huomiota ehkä vielä tavallistakin enemmän. Kyllä tässä on se järkytysarvo, mitä on selkeästi haettu.

Isis väitti eilen tiistaina propagandasivustollaan tehneensä Manchesterin iskun. Tätä ei ole kuitenkaan vielä varmistettu.

– Isis on tunnustanut monen tyyppisiä iskuja ja etenkin, jos tekijä on maahanmuuttajataustainen ja islaminuskoinen. Silloin Isis mielellään ottaa omiin nimiin nämä teot, vaikka ei todellista kytköstä löytyisikään.