Ratsastuksenopetus mullistuu uuden teknologian ansiosta – hevosta ei tarvitse enää hallita

Ratsastussimulaattorin avulla voidaan kasvattaa harjoitusmääriä selvästi.

ratsastus
Ratsastussimulaattori.
Minna Heikura / Yle

Opiskelija Ira Mäki on päässyt harjoittelemaan Harjun oppimiskeskuksen uudella ratsastussimulaattorilla muutaman kerran. Hän kertoo kaipaavansa apua erityisesti esteen yli hyppäämiseen ja alastuloon.

– Hevosen selässä menen itse normaalisti vähän liikkeen edellä. Simulaattorilla harjoitellessa olen pystynyt keskittymään ja ottamaan niin hyvin ohjeita vastaan, että hyppääminen hevosen selässä on parantunut.

Harjun ratsastussimulaattori on tiettävästi ensimmäinen Suomessa, jolla voi kouluratsastuksen lisäksi myös hypätä esteitä kenttä- ja maasto-olosuhteissa.

Simulaattorin avulla opettaja ja oppilas pystyvät keskittymään ratsastajaan, koska harjoituksessa ei tarvitse hallita hevosta. Oppilaan on helpompi keskittyä ja ottaa neuvoja vastaan. Opittu asia siirretään oikean hevosen selkään ja pyritään toistamaan se uudestaan.

– Voimme harjoitella rytmiä, asennon ja tasapainon säilyttämistä ja liikkeeseen mukautumista. Voimme keskittyä oman kehon hallintaan. Siinä mielessä tämä on askel eteenpäin taitoharjoittelussa, Seppänen toteaa.

Ratsastussimulaattori.
Oppisopimusopiskelija Ira Mäki on harjoittelut esteiden hyppäämistä simulaattorilla.Minna Heikura / Yle

Simulaattori ei korvaa oikeaa hevosta, eivätkä sen liikkeet ovat todellisuutta kulmikkaammat, mutta se antaa mahdollisuuden lisätä huomattavasti yksittäisten harjoitteiden määriä.

– Hevosen kanssa toimiessa on aina huomioitava se eläin ja mitä ja kuinka paljon sen kanssa voi tehdä. Simulaattorilla harjoitusta voidaan toistaa käytännössä niin kauan, kuin ratsastaja jaksaa sitä tehdä, selittää ratsastuksenopettaja Katja Seppänen.

Simulaattorit yleistyvät opetuksessa

Ratsastussimulaattori ostettiin Harjun oppimiskeskukseen Englannista, ja hintaa sille tuli noin 150 000 euroa. Se on oppilaitokselle merkittävä investointi.

Harjun oppimiskeskuksen toimitusjohtaja ja rehtori Mika Palosara sanoo, että simulaattoreiden tuleminen ratsastuksen opetukseen yleistyy.

– Tämä valmistajan simulaattorit ovat yleistyneet Englannissa. Niitä on viety myös Amerikkaan, Australiaan ja Ruotsissakin simulaattoreita on viitisenkymmentä. Myös Saksa on kuulemani mukaan heräämässä samoin Suomi.

Voimme harjoitella rytmiä, asennon ja tasapainon säilyttämistä ja liikkeeseen mukautumista.

Katja Seppänen

Harjun oppimiskeskuksessa halutaan olla hevostalouden opetuksen kärjessä, mikä vaatii ajantasaista opetusvälineistöä. Ratsastussimulaattori on myös kilpailuvaltti, kun houkutellaan opiskelijoita oppilaitokseen.

Ratsastuksenopettaja Katja Seppänen uskoo, että ratsastussimulaattori on hyödyllinen opetuksessa, varsinkin jos sitä päästään käyttämään säännöllisesti ratsastajien kanssa.

– Kun tähän yhdistetään perinteinen ratsastuksenopetus, uskon, että yhdistelmä on aika hyvä. Ja onhan tämä sitä uutta digitaalista oppimismaailmaa, mihin nykyään täytyisi kouluissa päästä.