Mia Röngän kolumni: Pitäisikö ihminenkin määritellä haittaeläimeksi?

Ihminen on määritellyt monet eläin- ja kasvilajit tuholaisiksi tai rikkakasveiksi. Pitäisikö ihminenkin määritellä haittaeläimeksi, koska muutamme elinympäristöämme nopeammin ja voimakkaammin kuin mikään muu eliölaji?

luonto
Mia Rönkä.
Kalle Mäkelä / Yle

Tuholainen, haittaeläin, rikkakasvi ja niin edelleen. Näillä sanoilla ihminen määrittelee eläimiä ja kasveja. Määritteleminen ja nimeäminen ovat vallankäyttöä – ja sen vallan kahvassa on ainoastaan ihminen. Määrittelemme eliöitä omasta näkökulmastamme: rikkakasvi, tuho- ja haittaeläin sekä tuholainen1 viittaavat siihen, mikä on kasvi- tai eläinlajin merkitys meille itsellemme.

Haittaeläimiä ja tuholaisia sanotaan usein kutsumattomiksi vieraiksi. Ne tunkeutuvat ihmisen reviirille ilman lupaa. Haittaeläin voi olla yhtä lailla jauhopussissa möyrivä jauhopukki kuin kesämökkisaaren edustalle asettuva merimetso. Tuholaiset saattavat aiheuttaa (siirryt toiseen palveluun)rakennus- tai satovahinkoja tai terveysriskejä tai kilpailla ihmisen kanssa resursseista.

Rikkakasvi ei ole rikkakasvi muille eliöille kuin ihmiselle

Tuholaisuus on kuitenkin katsojan silmässä. Rikkakasvi ei ole rikkakasvi muille eliöille kuin ihmiselle – päinvastoin, esimerkiksi voikukan siemenet ovat mieluisaa ravintoa monille linnuille ja ohdakeperhonen munii pelto-ohdakkeelle. Toiselle harmillinen rikkakasvi on toiselle arvokas villiyrtti. Kasvi on rikka kasvaessaan epätoivotussa paikassa.

Monia lajeja voidaan pitää luonnossa haitallisina siksi, että ne uhkaavat toisen lajin olemassaoloa. Tällainen uhka saattaa olla vieraslaji, joka on levinnyt uudelle elinalueelle ihmisen vaikutuksesta. Vieraslajista voi tulla riesa myös ihmiselle. Silloin ihminen on itse, tahallaan tai tahtomattaan, tehnyt jostakin eläimestä omissa silmissään haittaeläimen. Esimerkiksi Australiaan on viety niin kameleita, kaneja kuin aga- eli jättikonnia, jotka ovat aiheuttaneet merkittävää haittaa niin alkuperäisluonnolle kuin ihmiselle.

Tuholaisiksi, tarkemmin pesätuholaisiksi, kutsutaan myös petoja, jotka syövät lintujen pesistä munia tai poikasia. Siinäkin tapauksessa ihminen asettuu määrittelijän asemaan ja arvottaa vaikkapa haahkan elämän arvokkaammaksi kuin sen munia syövän variksen. Ihmisen haitallisena pitämä laji voi olla merkittävä ekosysteemin osa. Esimerkiksi suden on Yhdysvalloissa havaittu olevan avainlaji2, joka säätelee ekosysteemien toimintaa.

Lajien määrittelemiseen vaikuttaa myös tieto. Tuulihaukkaa vainottiin ennen vahinkoeläimenä, mutta tiedon kertyessä sen ymmärrettiin olevan maanviljelijöille hyödyllinen. Tuulihaukat vähentävät maatilan pihapiiristä pikkujyrsijöitä.

Joillakin lajeilla haittaeläimen leima ilmenee lajinimessä. Riesakuoriainen kuulostaa pahaenteiseltä, eikä myöskään rohmukuoriainen herätä myönteistä mielleyhtymää. Jotkin lintulajit ovat saaneet nimeensä etuliitteen rosvo, kuten Afrikassa elävä rosvohaukka, joka vie ravinnokseen toisten lajien pesistä poikasia.

Ei ole samantekevää, minkä sanan valitsemme. Tuholaiseksi leimatulla on ihmisen hallitsemassa maailmassa vähemmän tilaa kuin muilla eliöillä. Vaikka tapporahoista on luovuttu, eliöiden eriarvoisuus jatkuu sanojen muodossa. Tuholaiseksi määritteleminen sisältää ajatuksen, että kyseisestä eliöstä on päästävä eroon, että ilman sitä olisi parempi.

Nykyisessä lainsäädännössämme sanat tuholainen, tuho- tai haittaeläin tai rikkakasvi mainitaan vain muutamassa laissa, kuten laissa metsätuhojen torjunnasta (siirryt toiseen palveluun). Niissäkin näitä sanoja käytetään puhekielen tapaan yleistäen, tarkemmin määrittelemättä. Nettihaun perusteella kyseisiä sanoja viljelevät erityisesti torjuntayritykset.

Sanomalehtikirjoituksia tutkittaessa on havaittu, että haittalinnuista nykyaikana kirjoitetuista artikkeleista noin kolmannes painottuu haittoihin samaan tyyliin kuin petolintuvainon ankarimpina vuosina 1800–1900-lukujen vaihteessa. Tiedon kertymisestä ja lainsäädännön muuttumisesta huolimatta ihminen koetaan edelleen luonnon hallitsijaksi.

Mitä tapahtuisi, jos luopuisimme eliölajeja arvottavien sanojen käytöstä?

Miten sitten luokittelisimme ihmisen lajina? Ihmisen vaikuttaa ympäristöönsä ja muihin lajeihin, myös toisten ihmisten elinolosuhteisiin, paljon voimakkaammin kuin muut eliöt. Aiheuttamiemme biologisten, geologisten ja kemiallisten ympäristömuutosten vuoksi eräät tutkijat ovat ehdottaneet, että nykyinen geologinen epookki nimettäisiin antroposeeniksi, ihmisen aikakaudeksi. Tällaista asemaa emme varmasti millekään muulle lajille sallisi. Silti ihmisen luokitteleminen samoin, kuin itse luokittelemme muita eliöitä, tuntuisi ihmisarvoa loukkaavalta ja väärältä.

Mitä tapahtuisi, jos luopuisimme eliölajeja arvottavien sanojen käytöstä? Jos rikkakasvien ja tuhohyönteisten sijaan puhuisimme vain kasveista tai hyönteisistä, jos pedot olisivat petoja, rotat rottia ja varikset variksia? Muuttuisiko suhtautumisemme niihin kotipihalla, kaupungissa, kesämökillä, kaupassa tuholaismyrkkyä ostaessa? Jauhopukki ei varmasti olisi sen tervetulleempi ruokakomeroon kuin aiemminkaan, mutta ehkä reviirimme raja-aidat silti hieman madaltuisivat.

Mia Rönkä

Kirjoittaja on naantalilainen tutkija ja kirjoittaja, joka on perehtynyt etenkin ihmisen ja muun luonnon suhteeseen. Hän teki väitöskirjansa saaristolinnustosta ja on ympäristöekologian dosentti, joka työskentelee Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä. Rönkä on julkaissut tieteellisiä artikkeleita, lehtiartikkeleita, tietokirjoja, lastenkirjan sekä runokokoelman. Hän on kiinnostunut monitieteisyydestä sekä tieteen ja taiteen rajapinnoista. Havaitsemaansa hän kuvaa sanojen lisäksi kameralla.