Räjähteleviä päitä ja ihmislihan himoa – Kaikkien aikojen zombi-elokuva nähdään Suomessa ensimmäisen kerran valkokankaalla

Vuoden 1978 kulttielokuva Dawn of the Dead saa Suomen ensi-iltansa 24.5. alkuperäismusiikilla höystettynä.

kulttuuri
Kuolleiden aamunkoitto -elokuvan lehdistökuva vuodelta 1978.
Dawn of the Dead (1978)Everett Collection / AOP

Kaoottisella tv-asemalla keskustellaan moraalista. Amerikkalaisia suurkaupunkeja uhkaa sotatila. Verenhimoisten zombien hampaat uppoavat ihmislihaan, joka katoaa parempiin suihin. Päitä räjähtelee. Väkivalta on graafista, luodit uppoavat vartaloihin, veri virtaa. Ostoskeskuksesta muodostuu hurmeinen taistelukenttä - termi ‘shop till you drop’ saa uuden, ironisen merkityksen. Taustalla pauhaa musiikki, josta löytyy paitsi maailmanlopun sävyjä myös jotain muuta.

– Zombit tulevat Haitilta, joten ideana oli lisätä musiikkiin haitilaisia elementtejä, kuten marimbaa ja karibialaista rytmiikkaa. Itse asiassa oli tavattoman hauskaa tehdä musiikkia kohtauksiin, jossa zombit purevat ja syövät ihmisiä, säveltäjä-muusikko Claudio Simonetti virnistää. Simonettin Goblin-yhtye säestää livenä elokuvan valkokangas-ensi-illan Helsingissä.

Dawn of the Deadin tehosteet ja maskit saattavat hymyilyttää nykykatsojaa, mutta jotkut kohtaukset ovat edelleen pelottavia. Dawn of the Dead on edelleen zombi-leffojen kunkku!

Claudio Simonetti
Claudio SimonettiJussi Mankkinen/Yle

Dario Argentolta tuli tehtävä

Dawn of the Deadille oli vaikea löytää rahoitusta Yhdysvalloista, mutta pelastavaksi enkeliksi liihotteli Italian Hitchcock, Dario Argento. Elokuvan lopputulokseen hän ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen. Argento pestasi Goblinin pistämään soundit uusiksi.

– Näin Dawn of the Deadin ensimmäisen kerran vuonna 1978, kun Dario tuli elokuvan kansainvälinen kopio kainalossaan Roomaan. Ohjaaja Romero oli napannut elokuvaan äänimaailmaa jostakin arkistosta – kukaan ei siis ollut säveltänyt siihen musiikkia, Claudio Simonetti kertoo.

– Musiikki ei ollut erityisen hyvää: se kuulosti vanhanaikaiselta ja lisäksi elokuva oli ylipitkä. Dario leikkasi siitä sitten oman versionsa. Elokuva julkaistiin uudestaan Yhdysvalloissa uuden soundtrackin kanssa ja se sai lisää suosiota.

Suspiria -elokuvan lehdistökuva vuodelta 1977.
Suspiria (1977)Everett Collection / AOP

Noitamaisia tunnelmia

Goblin-yhtye asteli maailmanmaineeseen jo vuonna 1975, jolloin se sävelsi musiikin Dario Argenton Profondo Rossoon eli Verenpunaiseen kauhuun.

– Argento etsi uuteen filmiinsä bändiä, ja ensisijaisesti hän tietenkin ajatteli Pink Floydin ja Emerson, Lake & Palmerin kaltaisia isoja nimiä. Olimme juuri tekemässä levyä, ja tuottajamme houkutteli hänet studioon. Argento ihastui musiikkimme ensikuulemalta.

Alkuihastus johti pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Vuonna 1977 Goblin teki musiikin Suspiriaan, joka luetaan Argenton parhaimpiin töihin.

Claudio Simonetti laskee tehneensä Argenton kanssa yhteistyötä yhdessätoista elokuvassa, sekä Goblin-yhtyeen kanssa että yksin. Tällä hetkellä miehet valmistelevat The Sandman -kauhuelokuvaa, jota tähdittää Iggy Pop.

– Nykyisin Dario antaa minulle täydellisen vapauden tehdä mitä haluan, koska luotamme toisiimme sataprosenttisesti.

– Alkuaikoina tilanne oli erilainen. Kun teimme Goblin-yhtyeen kanssa musiikkia Profondo Rossoon, vietimme paljon aikaa Darion kotona kuuntelemassa musiikkia ja hän ohjeisti meitä. Suspiriaan hän halusi noitamaista musiikkia ja lopputulosta voisi kutsua goottivaikutteiseksi progeksi.

Simonetti on työskennellyt myös muiden italialaisten ohjaajalegendojen, kuten Lucio Fulcin, Lamberto Bavan sekä Ruggero Deotaton kanssa. Vaikka Simonetti on niittänyt mainetta lähinnä kauhuelokuvien tiimoilta, on hän tehnyt musiikkia myös komedioihin ja televisioon.

Claudio Simonetti's Goblin-yhtye
Claudio Simonetti's GoblinJussi Mankkinen/Yle

Kauhusta on kadonnut musiikki

Claudio Simonettin mukaan kauhuelokuvamusiikin kulta-aika sijoittuu 60- ja 70-luvuille, jolloin kuolemattomia teoksia sävelsivät muun muassa Bernard Herrmann sekä John Carpenter.

–Tuolloin musiikilla oli kauhuelokuvissa tärkeä rooli. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana musiikki on jäänyt hyvissäkin kauhuelokuvissa taustalle ja suosittuja biisejä tai musiikillisia teemoja on harvassa.

– Nykyinen kauhuelokuvamusiikki koostuu lähinnä efekteistä, eikä Psykon tai Halloweenin kaltaisi klassikkoja ole enää syntynyt. Musiikki on olemassa vain filmien taustalla, eikä sitä voi kuunnella erillisenä elementtinä, hän väittää.

Alex Anttila
Alex AnttilaJussi Mankkinen/Yle

Kulutusyhteiskunta saa kovaa kritiikkiä

Mutta vielä takaisin Dawn of the Deadiin. Se sai elokuvakriitikoilta aikoinaan paljon positiivista palautetta, mutta myös haukkuja. Esimerkiksi Variety-lehden mukaan elokuvan väkivalta ja verisyys veivät kaiken tilan näyttelijöiltä sekä terän käsikirjoitukselta, mikä teki siitä epäkiinnostavan.

Vuonna 2008 Empire-julkaisu listasi elokuvan viidensadan parhaan joukkoon, ja nykyisin sitä pidetään oman lajityyppinsä klassikkona.

Toimittaja ja elokuvafani Alex Anttilan mielestä tämä ei ole mikään ihme.

– Zombi-elokuvia on tehty Dawn of the Deadia ennen ja sen jälkeenkin vaikka kuinka paljon, mutta sen ympärille koko genre kuitenkin kietoutuu ja kulminoituu. Lisäksi siinä on kulutusyhteiskuntaa kohtaan rajua kritiikkiä, joka tulee suoraan silmille.

Kritiikki tulee esiin etenkin elokuvan ostoskeskuskohtauksessa. Zombien vahvimmat muistikuvat liittyvät ostariin – sieltä ei voi pysyä pois ja sinne pitää tulla hengailemaan, vaikka olisi kuollut. Loppujen lopuksi materia ja tavarapaljous eivät tuo ihmiselle minkäänlaista turvaa tai lohdutusta.

Kuolleiden aamunkoitto -elokuvan lehdistökuva.
Dawn of the Dead (2004)Michael Gibson

Alex Anttilan mukaan Dawn of the Deadin maine oli jo alunperin varsin kova, eikä ole ihme että se joutui Suomessa sensuurin kouriin.

– Erään lähteen lähteen mukaan sitä ei olisi edes tuotu tarkastettavaksi Pohjoismaihin. Levittäjät eivät lähteneet kokeilemaan kepillä jäätä, koska printti olisi todennäköisesti poltettu kuten Iso-Britanniassa tuolloin tehtiin.

Dawn of the Deadia ei yksinkertaisesti saanut mistään. Postimyynnistä elokuvaa ei uskaltanut tilata, koska sen kohtalo olisi todennäköisesti ollut sama kuin tietyillä hevikaseteilla. Tuolloin leffoja treidattiin eli vaihdettiin, ja se oli oikeastaan ainoa tapa, jos halusi saada tällaisesta elokuvasta katsottavaksi leikkaamattoman version.

Anttila muistaa selvästi hetken, jolloin zombi-dystopia lävähti silmien eteen ensimmäisen kerran.

– Elokuvaa oli kylläkin aika vaikea seurata, koska kyseessä oli joku viidennen polven vhs-videokopio. Kuvasta ja äänestä oli toisinaan vaikeaa saada selvää. Mutta siinä se oli.

Dawn of the Deadia on versioitu useaan otteeseen. Sitä on parodioitu ja siihen on viitattu monessa yhteydessä. Vuonna 2004 Zack Snyder teki siitä oman versionsa, ja pari vuotta sitten Helsingissä zombie-marssin reitti kulki minkäs muunkaan kuin Kampin kauppakeskuksen halki.