1. yle.fi
  2. Uutiset

Epäilyttävä paketti sai poliisin ja armeijan liikkeelle Manchesterissa – osoittautui vääräksi hälytykseksi

Poliisi ehti sulkea katuja selvittäessään tilannetta.

Manchester
Poliisi on jatkanut Manchesterin iskuun liittyviä etsintöjä.
Poliisi on jatkanut Manchesterin iskuun liittyviä etsintöjä. Kuva Nuneatonista Warwickshiresta.Dave Warren / AOP

Poliisi ja armeijan pommiryhmä hälytettiin torstaina paikalle Hulmen alueelle Manchesterin epäilyttävän paketin vuoksi. Manchesterin suuralueen poliisi kertoi Twitterissä (siirryt toiseen palveluun)vahvistaa, että kyseessä oli kuitenkin väärä hälytys.

Poliisi sulki teitä alueella, kunnes paketti osoittautui vaarattomaksi.

Manchesterissa tehtiin maanantai-iltana itsemurhaisku konsertin yhteydessä. Iskussa kuoli 22 ihmistä ja kymmeniä loukkaantui. Britanniassa vietettiin hiljaista noin yhdeltä Suomen aikaan hiljaista hetkeä iskun uhrien muistolle.

Britannia nosti iskun jälkeen terrorismin uhkatasoaan korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Se tarkoittaa, että uhkan mahdollisuus on välitön.

Iskun tutkinta jatkuu yhä. Britannian poliisi ilmoitti torstaina pidättäneensä jälleen kaksi ihmistä tapaukseen liittyen.

Lue seuraavaksi