Menestynyt pariskunta luopui kaikesta ja hyppäsi motskareiden selkään – rahattomuus ja vapaus toivat onnen

Juuret Suomessa, perhe Espanjassa, kotia ei missään. Mukana vain vaimo, moottoripyörä, pari kolikkoa ja kitara. Muuta ei onneen tarvita.

moottoripyöräily
Dan Storup ja Lola Ramon seisovat moottoripyöränsä edessä
Rami Koivula / Yle

Kaikki halusivat olla menestyneen liikemiehen ystäviä. Rahaa ja houkutuksia riitti – mutta niin riitti paineitakin. Elämä Espanjassa alkoi ahdistaa. Dan Storup päätti, että nyt saa riittää. Hän sanoi vaimolleen jättävänsä kaiken ja lähtevänsä kiertämään maailmaa. Vaimon hän ottaisi mukaan, jos tulisi. Ja Lola Ramon tuli.

Yli kahdeksan vuotta sitten tehtyä päätöstä Storup ei ole katunut. Ilman sitä hän uskoisi elämänsä olevan nyt hyvin erilaista.

– Minusta tulisi vanha ja lihava. Katsoisin televisioita, joisin olutta ja kuolisin.

Päätös syntyy risteyksessä

Nyt takana on 645 000 kilometriä, kolme loppuunkulutettua moottoripyörää ja lukematon määrä yllätyksiä.

Yöpaikka löytyy milloin mistäkin. Toukokuussa pariskunta piti majaa muun muassa porilaisen miehen autotallissa. Yleensä suojaa tarjoaa moottoripyörän kyytiin pakattu teltta. Jos ilma kohtelee kaltoin, saattavat matkalaiset soittaa jonkun ovikelloa ja kysyä, löytyisikö piharakennuksesta tilaa. Yleensä ovi on auennut.

Parhaansa mukaan pari kuitenkin välttelee huonoja ilmoja. Koska heillä ei ole matkallaan aikataulua eikä päämäärää, päättävät he suuntansa sääennusteen mukaan.

Jos vasemmalla sataa, lähdemme oikealle.

Dan Storup

– Teemme päätöksen suunnasta jokaisessa risteyksessä. Jos vasemmalla sataa, lähdemme oikealle, Dan Storup kertoo.

Toukokuun aikana pariskunta on kulkenut Suomen läpi. Matkalle osuivat Porin lisäksi ainakin Vaasa, Oulu ja Rovaniemi. Tällä viikolla he saavuttivat omien sanojensa mukaan viimeisen pisteen läntisellä pallonpuoliskolla, jossa eivät ole vielä käyneet. Nyt kun Norjan Nordkapp on nähty, jatkuu matka pitkälle kaakkoon.

– Saan ensi vuonna pienen eläkkeen. Sitten meidän ei enää tarvitse pärjätä pelkällä katusoitolla. Silloin suuntana on Mongolia, Nepal ja kaikki muu, mitä siltä suunnalta löytyy.

Elämää kädestä suuhun

Vanhaksi hipiksi tunnustautuva Dan Storup on onnistunut koskettamaan ihmisiä muun muassa The Turtlesin, The Holliesin ja The Beatlesin hiteillä siinä määrin, että kukkaron nyörit ovat auenneet katusoittajalle. Lakin pohjalta löytyvillä kolikoilla pariskunta maksaa bensat ja ruuat.

Meillä ei ole nyt mitään, mutta olemme onnellisempia kuin koskaan.

Dan Storup

Ennen niin menestynyt pariskunta elää nyt kädestä suuhun.

– Meillä ei ole nyt mitään, mutta olemme onnellisempia kuin koskaan, Dan Storup toteaa.

Tunnistatko suomalaiset sukulaiset?

Paikallaan on vaikea pysyä, jos siihen ei ole tottunut. Dan Storup oli neljävuotias, kun suomalaisen äidin ja tanskalaisen isän perhe päätti muuttaa pois Suomesta. Siitä alkoi maailman kiertäminen. Hän vaihtoi koulua monesti ja elämä vei lännestä itään ja pohjoisesta etelään.

Koska vaimo löytyi Espanjasta, pysyi Storup siellä yllättävän pitkään. Hän ehti perustaa perheenkin. Neljästä lapsesta kolme on jo karistanut Espanjan pölyt jaloistaan. Liikkuvuus tuntuu kulkevan suvussa.

Siitä huolimatta Dan Storup haluaisi tuntea juurensa. Häntä kiinnostavat erityisesti tiedot isovanhemmistaan, Turussa asuneista Åke Hällforsista ja Mary Murmannista. Jos tiedät heistä jotain, ota yhteyttä Yle Porin toimitukseen pori@yle.fi.