Pääministeri Sipilä: Hallitusohjelmaa ei neuvotella uudelleen, kun perussuomalaisten puheenjohtaja vaihtuu

Pääministeri Juha Sipilä ei halunnut ottaa kantaa TV1:n Ykkösaamussa perussuomalaisten puheenjohtajakisaan. Hallituksen on loppukaudella jatkettava työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistuksia, painottaa Sipilä.

Juha Sipilä
Juha Sipilä
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitusohjelma ei ole neuvoteltavissa uudelleen, kun perussuomalaisten puheenjohtaja vaihtuu.

Hän sanoi Ylen TV1:n Ykkösaamussa suhtautuvansa perussuomalaisten puheenjohtajakisaan samalla tavalla kuin aiemmin kokoomuksen kanssa, eli antaa hallituskumppanin valita puheenjohtajansa rauhassa.

– Jos sanoisin oman mielipiteeni asiasta, niin sillä voisi olla päinvastainen vaikutus. Tapana ei ole ollut puuttua, sanoo Sipilä.

Haastattelussa tuotiin esiin myös arvopohjaan liittyvät kysymykset. Toimittaja Jari Korkki nosti haastattelussa esiin, että perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaista esimerkiksi Jussi Halla-aho voi valituksi tullessaan tuoda esimerkiksi maahamuuttoon liittyviä keskustelunaiheita esiin.

– Tietyissä kysymyksissä arvopohja omastani poikkeaa aika merkittävästi ja niissä kysymyksissä tulisi vaikeita neuvotteluita, vastasi Sipilä.

Hänen mukaansa hallitusneuvottelut ja -ohjelma ovat sitä varten, että arvopohjassa paljon poikkeavat asiat sovitaan ja niihin liittyvät linjaukset.

Perussuomalaiset valitsee uuden puheenjohtajansa kahden viikon kuluttua.

Sipilä: Tavoitteeksi 75 prosentin työllisyysaste

Sipilän mukaan hallituksen tulee loppukaudella jatkaa työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan uudistamista. Keskeisenä tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen hallitusohjelmassa sovittuun 72 prosenttiin, jossa ollaan Sipilän mukaan hieman aikataulusta jäljessä.

– Ensimmäisenä vuonna (työllisyys) nousi 0,6 prosenttia ja nyt hallituksen toisen toimintavuoden aikana se on noussut 0,7 prosenttia. Nyt tämän hyvän trendin pitäisi jatkua ja toivottavasti nopeutua.

Sipilän mukaan 72 prosentin työllisyystavoite ei kuitenkaan riitä, jos talouteen halutaan enemmän pelivaraa.

– Meidän täytyy tavoitella korkeampaa lukua. Se oikea luku on se mikä naapurimaissa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Islannissa on, eli vähintään 75 prosentin työllisyysaste. Sitä meidän pitää tavoitella.

Korkeampi työllisyysaste mahdollistaisi Sipilän mukaan suuremmat satsaukset koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja antaisi pelivaraa kriisien varalta.

– Ja kyllä sitä lainaa pitää poiskin maksaa, hän muistutti

"Vapaavuori istui hallituksessa, joka jätti uudistukset tekemättä"

Sipilä torjui myös Helsingin tulevan pormestarin Jan Vapaavuoren maakuntauudistukseen kohdistuvan arvostelun. Vapaavuori kritisoi Helsingin Sanomien haastattelussa maakuntauudistusta siitä että se on "askel menneisyyteen" ja vähentää suurten kaupunkien kehitysmahdollisuuksia.

– Tietenkin voisi muistuttaa että hän istui edellisessä hallituksessa, jossa kaikki uudistukset jäivät käytännössä tekemättä ja taloutta korjattiin nostamalla veroja siirtämällä ongelmia kunnille, vastasi Sipilä Ykkösaamussa.

– Se meno ei missään tapauksessa pystynyt enää jatkumaan. Kyllä tässä on siitä kysymys että jos jättäisimme uudistukset tekemättä, niin hyvätuloiset aina pärjäävät. Mutta uudistus tehdään sen vuoksi, että jokainen suomalainen pysyy jatkossakin palvelujen piirissä, muistutti Sipilä.