Vakava järjestelmähäiriö sotki British Airwaysin lennot – lukuisia lentoja peruttu

Kaikki British Airwaysin lennot Heathrow'n ja Gatwickin kentiltä on peruttu tältä päivältä.

British Airways
British Airwaysin lentokoneita Heathrowin kentällä.
Will Oliver / EPA

British Airways on joutunut perumaan ison määrän lentoja vakavan tietojärjestelmien häiriön vuoksi. Brittilentoyhtiö on joutunut perumaan kaikki lauantain lentonsa Lontoossa sijaitsevilta Heathrow'n ja Gatwickin lentokentiltä.

Lentoyhtiön mukaan tietoliikenneonglemat vaikuttavat sen lentoihin myös muualla maailmassa. Lennot ovat olleet myöhässä useissa kaupungeissa.

Finavian mukaan ainakin yksi lento Helsingistä Heathrow'n kentälle Lontooseen on peruttu tältä illalta. Helsinkiin piti saapua myös toinen lento Lontoosta yöllä, mutta sitäkään ei näillä näkymin lennetään.

Lentoyhtiö on kehottanut matkustajia olemaan menemättä kahdelle Lontoon lentokentälle. Tilanne kentillä on ollut pitkin päivää kaoottinen. Häiriö tulee erityisen hankalaan aikaan, sillä maanantai on Britanniassa vapaa ja monet viettävät lomaviikonloppua.

Ongelmia ainakin lähtöselvityksessä

Ainakin lähtöselvityksissä on ollut ongelmia kentillä. Lähtöselvityspisteille on ollut valtavan pitkiä jonoja. Monet ovat jääneet lennoiltaan, koska he eivät ole kyenneet tekemään lähtöselvitystä.

Monet matkustajat joutuivat odottamaan koneissa pitkiä aikoja, kun ne olivat laskeutuneet Lontooseen.

Brittikanava Sky Newsin mukaan (siirryt toiseen palveluun)myös matkatavarajärjestelmät ovat olleet poissa toiminnasta ja puhelinkeskuksessa on ollut ongelmia. British Airwaysin mukaan siitä ei ole näyttöä, että kyseessä olisi kyberhyökkäys.

British Airways on pahoitellut matkustajilleen koituvia ongelmia ja vakuuttaa yrittävänsä ratkaista ongelman mahdollisimman pian. Lennotta jääneille matkustajille tarjotaan muita lentovaihtoehtoja tai korvausta, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Lähteet: Reuters, AP , Yle Uutiset