Merkel Trumpin vierailun jälkeen: Eurooppa ei voi enää luottaa muiden apuun

Saksan liittokansleri Angela Merkel kehotti EU-maita ottamaan kohtalonsa omiin käsiin kampanjatilaisuudessa Etelä-Saksassa.

Angela Merkel
Saksan liittokansleri Angela Merkel
Saksan liittokansleri Angela Merkel puhui EU:n yhtenäisyyden puolesta sunnuntaina Münchenissä. Christian Bruna / EPA

Saksan liittokansleri Angela Merkel piti sunnuntaina voimakkaan puheenvuoron Euroopan unionin yhtenäisyyden puolesta epävarmoina aikoina.

Kampanjatilaisuudessa Münchenissä puhunut Merkel sanoi, että EU-maat eivät voi enää luottaa muiden apuun. Hän viittasi puheessaan Yhdysvaltoihin ja Britanniaan.

– Ajat, jolloin saatoimme luottaa täysin muihin, ovat ohi. Olen kokenut sen viime päivinä, Merkel sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Merkel piti puheensa, kun Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vierailu Euroopassa oli päättynyt juuri edellisenä päivänä. Torstaina Naton huippukokoukseen osallistunut Trump sätti liittolaisiaan siitä, etteivät ne käytä riittävästi rahaa puolustukseensa.

Trump ei myöskään maininnut puheessaan sotilasliiton viidettä artiklaa, jonka mukaan Naton jäsenmailla on velvollisuus auttaa, jos yhtä maata vastaan hyökätään. Monet Nato-maat odottivat Trumpin vakuuttavan, että Yhdysvallat on valmis auttamaan sen eurooppalaisia liittolaisia.

Epävarmuutta luo myös Britannian tuleva ero Euroopan unionista. Merkel korosti, että Saksan ja Euroopan on pidettävä hyvät suhteet Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja myös Venäjään. Samalla hän kehotti Euroopan unionia pysymään yhtenäisenä ja taistelemaan kohtalonsa puolesta.

– Meidän eurooppalaisten on todella otettava kohtalomme omiin käsiimme, Merkel sanoi.

"Epätyydyttävä" keskustelu ilmastosopimuksesta

Erimielisyydet jatkuivat myös johtavien teollisuusmaiden G7-kokouksessa, joka järjestettiin Italiassa heti Naton huippukokouksen jälkeen. Trump kieltäytyi kokouksessa ilmaisemasta vielä tukeaan Pariisin ilmastosopimukselle.

Trump ilmoitti päättävänsä ensi viikolla, aikooko Yhdysvallat pysyä sopimuksen takana. Merkel kuvasi keskustelua ilmastokysymyksistä Trumpin kanssa todella vaikeiksi ja epätyydyttäviksi.

Lähteet: AFP, AP, Yle Uutiset

Lue lisää:

Lue koosteemme Trumpin ulkomaankiertueesta: Kristallipallo ja synkkä Melania – Nämä viisi asiaa muistetaan Trumpin Euroopan ja Lähi-idän kiertueesta

Lue juttumme Trumpin puheesta Nato-kokouksessa: Trump vaati Nato-mailta lisää rahaa puolustukseen – "Tämä ei ole reilua amerikkalaisille veronmaksajille"

Lue juttumme G7-maiden kokouksesta: Teollisuusmahtien kokous päättyi erimielisyyteen – Trump ei antanut vielä tukeaan ilmastosopimukselle