Väistyvän päätoimittajan kirje yleläisille: Ylen rooli yhteiskunnassa on tärkeämpi kuin oma roolini Ylessä

Yleisradion uutisjohtaja Atte Jääskeläinen jättää Yleisradion välittömästi. Näin hän kirjoitti uutis- ja ajankohtaistoiminnan henkilökunnalle eronsa syistä ja taustoista.

Yle
Ylen mediatalo.
Derrick Frilund / Yle

Olemme tänään yhteisymmärryksessä Ylen toimitusjohtajan ja hallituksen kanssa sopineet,

että väistyn Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajan ja vastaavan päätoimittajan paikalta välittömästi.

Miksi?

Kohu Yleisradion ympärillä on henkilöitynyt minuun tavalla, joka on jo uhannut Yleisradion mainetta luotettavana journalistisena toimijana.

Koen, että Ylen rooli yhteiskunnassa on tärkeämpi kuin oma roolini Ylessä.

Viime viikkoina on käynyt selväksi, että pyrkimykseni johtaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitusta reilun ja vastuullisen journalismin tiellä ovat jatkuvasti epäilyksen alla.

Jätän työni Ylessä raskain mielin. Yle ja työ siellä ovat olleet minulle hyvin tärkeät. Yleläiset tekevät mielestäni Suomen parasta journalismia itseään säästelemättä.

On ollut hienoa johtaa tällaista joukkoa kohti uudistumista, onnistumisia ja saavuttaa asema kansainvälisenä esikuvana. Olemme tehneet valtavan upeita asioita yhdessä.

Yleisradio on yhteiskunnallisesti merkittävä toimija, joka on selvinnyt digitaalisesta murroksesta hienosti. Yle pyrkii reiluuteen ja vastuullisuuteen maailmassa, joka on täynnä väärää tietoa, manipulaatiota ja klikkien jahtaamista. Kunnioitan Ylen henkilökuntaa, joka tekee korkealaatuista ja hyvää journalismia joka päivä. Yle on paras paikka tehdä töitä Suomen kovimpien ammattilaisten kanssa.

Toivon, että tämä päätöksemme saa tilanteen rauhoittumaan ja yleläiset saavat työrauhan.

Itse siirryn seuraamaan Ylen journalismia median kuluttajana.

Kiitos näistä vuosista kaikille teille työkavereille. Yle antoi minulle paljon!

Atte