Pyhtään vastaanottokeskus tyhjenee kertaheitolla ensi viikolla

Pyhtään vastaanottokeskuksen 180 asukasta siirretään kuuteen vastaanottokeskukseen eri puolille Suomea.

turvapaikanhaku
Turvapaikanhakija käyttää kännykkää käytävällä
Kay Nietfeld / EPA

Kesäkuun alusta lakkautettava Pyhtään ja Ruotsinpyhtään vastaanottokeskus tyhjenee vasta aivan viime hetkillä. Tällä hetkellä kaikki 180 asiakaspaikkaa ovat täynnä.

Maahanmuuttovirasto on määrännyt vastaanottokeskuksen suljettavaksi 8. kesäkuuta. Asiakkaat siirretään kahden viimeisen aukiolopäivän aikana muihin vastaanottokeskuksiin, joissa on tilaa. Sijoituspaikkoja on Kotkassa, Vantaalla ja Porissa.

– He eivät vielä itse toistaiseksi tiedä mihin paikkoihin tulevat siirtymään. Toiveita ei käytännössä voida toteuttaa, kertoo yksikön johtaja Ari Seppälä.

Mukaan vain henkilökohtaiset tavarat

Pyhtään Mäntyniemen ja Ruotsinpyhtään kiinteistöt on vuokrattu vastaanottokeskuskäyttöön kalustettuina, joten ne tyhjennetään vain tietotekniikasta ja asukkaiden henkilökohtaisista tavaroista.

– Säilytystilaa vastaanottokeskuksissa on niukasti, joten asukkaat joutuvat karsimaan henkilökohtaisista tavaroista ne, jotka he haluavat ottaa mukaansa. Tavarat kerätään yhteen ja toimitetaan valmiiksi odottamaan uusiin keskuksiin, selittää Ari Seppälä.

Maahanmuutovirasto vähentää paikkoja tarpeen mukaan

Ruotsinpyhtään toimipisteessä asukkaita on ollut 60 ja Pyhtään Mäntyniemessä 120. Heidän lisäkseen kirjoilla on ollut toistasataa yksityismajoittujaa, jotka ovat käyttäneet vastaanottokeskuksen palveluita.

– He ovat saaneet vastaanottokeskuksen kautta muun muassa vastaanottorahan ja terveydenhuollon. Myös nämä palvelut siirtyvät uusiin vastaanottokekuksiin. Helsinki on jo nyt täynnä, että ainakaan sinne palvelut eivät siirry, toteaa yksikön johtaja Ari Seppälä.

Maahanmuuttovirasto seuraa päivittäin muutoksia turvapaikanhakijamäärissä ja hakemusten käsittelyajoissa. Jo aiemmin se on tehnyt päätöksen vähentää 50 paikkaa Kotkan Laajakosken vastaanottokeskuksesta kesäkuun lopussa.

200-paikkainen Kouvolan vastaanottokeskus suljetaan elokuun loppuun mennessä. Suljettavat yksiköt sijaitsevat Kuusankoskella.