Kesäteatteri kokoaa neljäsosan piskuisesta kylästä yhteen – "En ymmärrä, mistä voima ammennetaan"

200 asukkaan kylällä Rantasalmella harrastetaan yhdessä ja pidetään kiinni kylän koulusta.

kotiseutuyhdistykset
Tuusmäen kesäteatteri ryhmä vuodelta 2016.
Tuusmäen kesäteatteri ryhmä vuodelta 2016.Tuusmäen kyläyhdistys

Elämä näyttää rullaavan omalla rauhallisella rytmillään vähän yli 200 asukkaan Tuusmäen kylässä Rantasalmella. Kiireettömän ja kesään heräävän ulkokuoren alla kuitenkin kuplii lupaavasti. Kyläläiset ovat omalla panoksellaan jo pitkään puurtaneet tulevalle kesälle kesäteatteria, sanoo kyläyhdistyksen puheenjohtaja Panu Hynninen.

– En itsekään tiedä, mistä ihmeestä kyläläiset ovat ammentaneet voimansa reilun puolen vuoden ponnistukseen jo parin kymmenen vuoden ajan. Käytännössä kesäteatterissa näyttelijänä tai talkoolaisena on kiinni joka neljäs kyläläinen, hattua täytyy nostaa.

Hynninen uskoo, että kesäteatteri on kyläläisille muutakin kuin kesäteatteria.

– Kyllä tämä on varmasti sellainen yhteisöllinen juttu monelle, saa tavata naapuria ja tehdä yhdessä jotain koko naapuruston eteen.

Kesäteatteri ei ole ainoa asia, joka saa tuusmäkeläiset koolle.

– Maamiesseurantalolla on jatkuvasti jotain tekemistä. Niille, jotka eivät halua osallistua näihin menoihin, on tarjolla urheilua. Jokaiselle löytyy jotain tekemistä.

Koulu on yhteinen iso juttu

Tuusmäen koulu
Jarmo Nuotio / Yle

Tuusmäen tärkeimpänä asiana Hynninen pitää koulua. Kylällä sijaitsee koko Rantasalmen ainoa toimiva kyläkoulu.

– Se on meille iso ylpeyden aihe. Oppilaita on 26, ja koulusta halutaan pitää kiinni myös jatkossa. Kyläyhdistys yrittää omin voimin edesauttaa koulun säilymistä.

Kesäteatterin tuotolla kyläyhdistys järjestää kesäteatterilaisille palkintomatkan, osa tuotosta menee muuhun toimintaan ja tärkeä osa on koulun tukeminen.

– Me linjasimme jokin aika sitten, että me keskitämme avustukset oman kylän tärkeisiin kohteisiin.

Asiat rullaavat omalla ajallaan

Poika hyppii trampoliinilla isän katsoessa vieressä.
Jarmo Nuotio / Yle

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Panu Hynninen miettii hetken kylän elämän kulkua trampoliinin äärellä seuraten samalla pojan ponnahteluja.

– Kyllä tässä maaseudun rauhassa jotain on. Lähimpään kirkonkylään on matkaa yli 20 kilometriä ja kaupunkiin yli 40 kilometriä. Keskellä kaikkea on hyvä olla, ja ehkä se houkuttelee myös ei maataloutta harrastavia ihmisiä.

Kyläläiset ovat tottuneet välimatkoihin niin hyvin, ettei sitä edes pohdita sen kummemmin.

– Täällä 50 kilometrin päässä olevat asiat ovat lähellä, kaupungissa eivät. Kaikkeen menee enemmän aikaa. Täällä oleminen on sellainen elämäntapakysymys.

Naapuriinkin on matkaa sen verran, että ihan joka välissä ei törmätä. Kyläläiset ovatkin jo vuosikausia harrastaneet yhdessä muun muassa kesäteatteria, että naapuria tavattaisiin muutenkin kuin autonikkunasta moikaten.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Yhdistysten työt kasaantuvat yleensä muutaman ihmisen harteille, eikä Tuusmäki ole siinä poikkeus. Hynninen ei koe sitä kuitenkaan liian suureksi taakaksi.

– Byrokratia hoidetaan toki hallituksen voimin, mutta sen jaksaa kun saa olla mukana näissä yhteisissä tapahtumissa ja touhuissa. Myöntää täytyy, että kyllä näiden kylän eri yhdistysten hallitukset myös muistuttavat toisiaan aika tavalla.

Elämä soljuu eteenpäin. Voisihan tämä huonomminkin olla.

Panu Hynninen

Kesäteatterin lavasteet alkavat olla pian valmiit, mutta ihan vielä ei ole sen aika. Vielä riittää tekemistä niin pihoilla kuin pelloillakin. Riittäisi muutakin, mutta Hynninen ei hötkyile.

– Toki tietoliikenneyhteydet voisivat olla nopeammat ja palveluita enemmän, mutta elämä soljuu eteenpäin. Voisihan tämä huonomminkin olla.

Kesäteatterin lavasteet.
Kesäteatterin lavasteet ovat pian valmiit kesän näytöksiin.Jarmo Nuotio / Yle