Alkoholilain uudistus siirtyi – THL: Turha väittää, että saatavuutta lisäämällä kulutus vähenisi

Tutkijan mukaan lain höllentäminen aiheuttaisi noin 150 lisäkuolemaa vuodessa.

kansanterveys
Oluttölkkejä kaupan hyllyssä.
THL:n mukaan vahvojen oluiden ja limuviinojen myynnin salliminen ruokakaupoissa lisäisi alkoholikuolemien määrää.Jyrki Lyytikkä / Yle

Aiemmin tänään tiistaina uutisoitiin, kuinka hallituspuolueiden eduskuntaryhmät eivät vieläkään päässeet sopuun alkoholilain uudistamisesta. Hallituspuolueiden ryhmänjohtajat jatkavat nyt kolmistaan sovun hakemista ja lupaavat uuden esityksen keskiviikkoaamuksi.

THL:n mukaan vahvojen oluiden ja limuviinojen myynnin salliminen ruokakaupoissa lisäisi alkoholikuolemien määrää vuodessa noin viidellä prosentilla.

– Olemme arvioineet, että lainmuutoksella saataisiin aikaiseksi noin 150 lisäkuolemaa, kertoo THL:n vieraileva tutkija Esa Österberg.

Österbergin mukaan kaava on hyvin yksinkertainen. Kun saatavuutta lisätään, niin kulutus ja tämän myötä myös haitat lisääntyvät.

– On turha väittää, että saatavuutta lisäämällä saataisiin alkoholin kulutusta alaspäin.

Koskettaisi kaikkia kansankerroksia

Tutkijan mukaan lakimuutos koskettaisi kaikkia kansanosia, mutta ensimmäiseksi siitä kärsivät alkoholin ongelmakäyttäjät. Työssäkäyvät ja perheelliset olisivat selvemmillä vesillä.

Erityisellä vaaravyöhykkeellä olisivat syrjäytyneet, eronneet ja naimattomat. Östergin mukaan ongelmiin voisivat joutua myös sellaiset, joilla ei ole aiemmin ollut vaikeuksia alkoholin kanssa.

Lakiuudistuksen vaikutusten arviointi etukäteen on kuitenkin hänen mukaansa hyvin haastavaa, sillä muuttujia on paljon. Yksi muuttujista on alkoholiteollisuus.

Österbergin mukaan on vaikea arvioida, minkälaisia alkoholituotteita ruokakaupoista aikanaan saa, mikäli lakimuutos joskus toteutuu. Epäselvää on myös, kuinka niiden markkinointi tehoaa esimerkiksi nuoriin.

– Saammeko esimerkiksi 5,5 prosenttisen kossuvissyn, Österberg kysyy.

Sen sijaan vahvojen oluiden kohdalla vaikutusten arviointi on huomattavasti helpompaa.

– Vahvaa olutta meillä on ollut jo niin pitkän ajan, että tiedämme, ja ihmiset tietävät, mitä se on.