Poliisi: Kuninkaallisia vieraita uhkaa Suomessa vain kaatosade

Pohjoismaiden valtionpäämiesten ja kuninkaallisten vierailu torstaina työllistää ajoittain jopa satoja poliiseja.

Suomi 100
Islannin ja Suomen presidenttiparit juhlaseremoniassa presidentinlinnan edustalla.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Pohjoismaiden valtionpäämiesten historialliseen vierailuun Helsingissä ja Espoossa ei poliisin mukaan kohdistu turvallisuusuhkia. Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlinta tuo kaikki Pohjoismaiden valtionpäämiehet (siirryt toiseen palveluun) ensimmäistä kertaa yhtä aikaa Suomeen.

Poliisi on valmistautunut järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen huolellisesti. Helsingin poliisilaitos ja Suojelupoliisi ovat arvioineet riskit ja tilannetta seurataan jatkuvasti.

– Ei meillä ole mitään uhkia, jotka kohdistuisivat näihin henkilöihin, jotka vierailevat, tai itse tapahtumaan. Tapahtumahan on rauhanomainen satavuotisonnittelukäynti, kertoo tilannejohtaja, ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.

Ei meillä ole mitään uhkia, jotka kohdistuisivat näihin henkilöihin, jotka vierailevat tai itse tapahtumaan.

Heikki Porola

Eniten päänvaivaa poliisille aiheuttavat juhlavieraiden kuljetukset ja liikennejärjestelyt, kun vieraita on useita ja juhlatilaisuudet järjestetään arkipäivänä.

Saattueet, liikenteen ohjaaminen, ja vierailua seuraavan yleisön pitäminen sille varatulla alueella työllistävät Porolan mukaan ajoittain jopa satoja poliiseja.

Yleisön joukossa pieniä riskejä

Vierailua voi seurata etenkin Kauppatorilla ja Pohjoisesplanadilla. Katsojat pääsevät lähimmäksi kuninkaallisia ja presidenttejä puolisoineen kun seurue kävelee Presidentinlinnasta Helsingin kaupungintalolle hieman ennen puoltapäivää.

– Muutama kymmenen metriä on se lähin etäisyys missä ollaan, elleivät he päätä mennä yleisön joukkoon. Kun mennään yleisön joukkoon, niin silloin on pieniä riskejä, joita kaikki turvamiehet aina hätkähtävät.

Kun mennään yleisön joukkoon, niin silloin on pieniä riskejä, joita kaikki turvamiehet aina hätkähtävät.

Heikki Porola

– Kaikki kuninkaalliset ja päämiestason valtiovieraat ottavat aina omaa turvahenkilöstöä mukaansa, ja niin tässäkin tapauksessa.

Juhlavieraiden kävely kadulla ei huoleta Porolaa.

– Tämä on hyvin tavanomaista näissä tapahtumissa, joissa onnittelukäynneillä ollaan, ja ainakin pohjoismaiset kuninkaalliset ovat tottuneet tämäntyyppisiin kansanjuhliin.

Sade on suurin uhka ja liikennejärjestelyt.

Heikki Porola

Virallisen valtiovierailun ohessa Kauppatorilla on Helsingin kaupungintalon edessä kansanjuhla. Alueella on tämän vuoksi poliisin lisäksi kymmeniä järjestyksenvalvojia.

Juhlatapahtumien vuoksi Presidentinlinnan ja kaupungintalon välinen katuosuus suljetaan liikenteeltä useammaksi tunniksi.

Heikki Porola
Heikki PorolaMarkku Pitkänen / Yle

Autoiskuja ei pelätä

Porola vakuuttaa, että vieraiden lisäksi myös alueella oleva yleisö on turvassa. Muualla nähtyjä, autolla tehtäviä iskuja väkijoukkoon hän ei pidä Helsingissä todennäköisenä, mutta poliisi varautuu myös tämäntyyppisiin uhkiin.

– Lähtökohta on tietysti se, että jos sinne ajettaisiin, niin poliisi on jo paikalla eli pystytään toimimaan. Me voimme käyttää sulkuina omia ajoneuvoja, betoniesteitä ja raskasta kalustoa.

Porola korostaa, että Suomi ja Helsinki ovat turvallisia paikkoja, eikä mikään viittaa siihen, että tapahtumaa kohtaan olisi terroriuhkaa.

Me voimme omia ajoneuvoja, betoniesteitä ja raskasta kalustoa käyttää sulkuina.

Heikki Porola

Hauskan tapahtuman tunnelmaa ja väkimäärää voivat Porolan mielestä latistaa vain tavanomaisemmat pulmat.

– Sade on suurin uhka, ja liikennejärjestelyt.

– Yleisömääriähän ei voida muuta kuin arvailla, ja yleensä tuhansia on kertynyt. Mutta hyvin paljon vaikuttaa säätila. Jos sataa oikein runsaasti, sitten väkeä on vähemmän todennäköisesti. Jos on kaunis keli, niin tuhansia odotetaan.

Edellinen laaja tapaaminen 15 vuotta sitten

Juhlavieraat käyvät päivän aikana myös Espoossa Hanasaaren kulttuurikeskuksessa ja Sibelius-monumentilla.

Sibeliuspuisto on avoinna yleisölle, mutta sielläkin mahdolliset katselijat pidetään muutaman kymmenen metrin päässä vieraista. Päivän päättää juhlapäivällinen Presidentinlinnassa.

Jos on kaunis keli, niin tuhansia odotetaan.

Heikki Porola

Kaikkien Pohjoismaiden valtionpäämiesten ja kuninkaallisten tapaamisen oli tarkoitus toteutua jo syksyllä 2002, kun Pohjoismaiden neuvosto juhli (siirryt toiseen palveluun)Helsingissä viisikymmenvuotista toimintaansa.

Tuolloin Ruotsin kuningatar Silvia kuitenkin perui tulonsa, ja kuningas Kaarle XVI Kustaa edusti Ruotsia yksin.

*Kiinnostavatko kuninkaalliset ja muut pohjoismaiset arvovieraat? Lue lisää: *

Näin seuraat torstaina kuninkaallisten ja presidenttiparin vierailua Helsingissä

Kuningatar, kaksi kuningasta ja presidentti – he ovat Suomen pohjoismaiset arvovieraat