Tätä on odotettu Rovaniemellä: Rautatieasemalta tulee opastus keskustaan ja Lordin aukiolle

Reitti rautatieasemalta Rovaniemen keskustaan on monimutkainen ensimmäistä kertaa kaupungissa vierailevalle.

Rovaniemi
Kartta opastetusta reitistä Rovaniemen rautatieasemalta Lordín aukiolle
Opasteita tulee suunnitelman mukaan seitsemän välillä rautatieasema - keskustan kävelytie.Rovaniemen kaupunki

Rovaniemen kaupunkiin pystytetään opastus rautatieasemalta kaupungin keskustaan. Kaupungilla on havaittu, että junalla saapuvilla matkailijoilla on monesti vaikeuksia löytää keskustaan kävellen, ja opasteita on vaadittu kaupungilta esimerkiksi mielipidekirjoituksissa.

Rovaniemellä on ollut pakko myöntää, että reitti rautatieasemalta keskustaan on monimutkainen ensimmäistä kertaa kaupungissa vierailevalle.

Viime talvena kasvoi erityisesti junaa käyttävien aasialaisten matkailjoiden määrä. Suuria matkalaukkujaan paksussa lumessa, ajotien reunassa vetävät matkailijat olivat talvella jokapäiväinen näky Rovaniemellä.

Ohjataan turvallisille reiteille

Matkailijoiden avuksi pystytetään nyt seitsemän valo-opastetta, jotka ohjaavat jalan liikkuvan juna-asemalta Postikadun, Hallituskadun ja Rovakadun kautta keskustaan ja Lordin aukiolle. Tavoitteena on, että matkailijat käyttävät turvallista reittiä.

– Heidät ohjataan käyttämään tietenkin Nelostien alikulkutunnelia ja siitä Aalto-keskuksen kautta Rovakadulle, josta turvallisesti kevyenliikenteen väylää pitkin Koskikadulle, Rovaniemen elinkeinojaoston puheenjohtaja Liisa Ansala kertoo.

Kaupungin elinkeinojaosto päätti opasteista tiistaina. Ansalan mukaan moni matkailija on suunnistanut karttaohjelmien avulla juna-asemalta Lapinkävijäntielle, josta on ollut hankaluuksia löytää ydinkeskustaan.

Opaste Lahden kaupungissa.
Mallia Rovaniemen opasteisiin voidaan ottaa esimerkiksi Lahdesta. VäriRovaniemen kaupunki

Pylonit eli valopömpelit

Ennen päätöksentekoa kaupungin virkamiehet tutkivat eri reittivaihtoehtoja sekä opastamisen eri keinoja. Selkeimmäksi ja tyylikkäimmäksi vaihtoehdoksi todettiin niin sanotut pylonit, eli "valopömpelit", jollaiset ovat käytössä esimerkiksi Lahden kaupungissa. Rovaniemen pyloneihin tulee omanlainen ulkoasu.

– Ne suunnitellaan Rovaniemen ilmeeseen sopivaksi. Veikkaisin että niissä nähdään vähän joulukaupunginkin väritystä, Ansala sanoo.

Ansalan mukaan opasteisiin tulee kartta, joka kertoo missä suunnassa keskusta on, ja missä kohtaa jalankulkija on etenemässä. Opasteen tulee toimia säässä kuin säässä ja myös pimeässä.

– Kyllä se on ykkösprioriteetti että se toimisi hyvin, olisi valaistu ja toimisi myös talvella pimeällä ja huurteisellakin kelillä, Ansala sanoo.

Opasteet maksavat arviolta noin 80 000 euroa, ja ne maksetaan elinkeinojaoston budjetista.

Opasteita tulee seitsemän ja niiden kappalehinta on 3000 - 4500 euroa. Betonijalustat ja asennus maksavat Napapiirin Infran työnä arviolta noin 55 000 euroa. Tavoitteena on, että opasteet ovat paikallaan ennen uutta talvisesonkia.