Koe uusi yle.fi

Iso pala Suomen kansan mielenmaisemaa on tuhoutumassa – vanha mies alkoi pelastaa sitä laulu kerrallaan

Ihmiset kirjoittivat lempilaulujensa sanat vihkoihin aikana, jolloin äänilevyjä ei ollut tai niitä oli hankala saada.

laulaminen
Aukeama Eeva Piitulaisen lauluvihkosta
Aukeama vuonna 1939 syntyneen Eeva Piitulaisen lauluvihkosta, jonka hän teki 1950-luvulla nuorena tyttönä. Sivun tummat läikät johtuvat halvasta liimasta, jolla Piitulainen kuvat vihkoon kiinnitti.Ville Pisto / Yle

Tivoli oli täynnä mölyäviä lapsia. Eeva Piitulainen katseli heitä polkupyörän tarakalta. Vieressä oli ystävä, joka oli tullut paikalle samasta syystä kuin Piitulainen.

He olivat tivolissa, koska halusivat kirjoittaa ylös siellä esitettyjen laulujen sanat. Kun musiikki alkoi soida, Piitulainen kirjoitti ensimmäisen rivin omalle paperilleen, ystävä seuraavan omalleen ja niin edelleen vuorotellen kunnes laulu oli tarkoin tallessa.

Valmiit laulut Piitulainen kopioi kahdesta paperista lauluvihkoon.

– Vihkot kertovat köyhyydestä ja oma-aloitteisuudesta. Perheelläni ei ollut varaa ostaa laulujen sanoja. Meidän piti itse keksiä tapa hankkia sanat lauluiltoja varten, sanoo Eeva Piitulainen.

Vihkoja voi uhata häviäminen

Tuhannet nuoret kirjoittivat mielilaulujensa sanoja lauluvihkoihin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Vihkot ovat ajalta, jolloin äänilevyjä ei ollut tai niitä oli hankala saada.

– Lauluvihkojen kirjoittaminen oli ihmisten tapa viihdyttää itseään. Niistä myös laulettiin paljon, sanoo Sibelius-Akatemiasta eläkkeellä oleva tutkija Anneli Asplund.

Usein laulun kirjoittaminen oli keino muistaa tilanne, josta mielilaulu muistutti.

– Usein ne liittyivät rakkauteen tai muistoon jostain ihmisestä. Lauluvihkoihin kirjattiin päivämäärät. Sen avulla tilanteet muistuivat paremmin, sanoo Asplund.

Perinne hiipui, kun maa vaurastui. Tänä päivänä kauan sitten käsinkirjoitettuja vihkoja voi uhata hävittäminen, sillä viimeisetkin kirjoittajista ovat jo iäkkäitä. Eeva Piitulainen päätti lähettää omansa talteen.

– Vihkot olivat 60 vuotta kaapissa käyttämättä. Tyttäreni näki ne ja sanoi, että älä hävitä vihkoja. Sitten minä kuulin radiossa miehestä, joka kerää vihkoja. Lähetin ne hänelle.

Esa Honkanen ja lauluvihko
Esa Honkanen ja lauluvihko. Honkanen asuu Kotkassa.Ville Pisto / Yle

Suomalaisten musiikillinen mielenmaisema

Nyt Kuopiossa asuvan Eeva Piitulaisen kolme lauluvihkoa ovat Esa Honkasen työpöydällä Kotkassa. Ne ovat osa kymmenien vihkojen kokoelmaa, jonka Honkanen on kerännyt eri puolilta Suomea.

Mies kaivelee kotinsa lattialla pahvilaatikkoja, joihin hän on varastoinut hänelle lähetetyt vihkot. Hän haluaa tallentaa suomalaisen musiikillisen mielenmaiseman.

– Haluan tietää, mikä on kaikkein eniten vihkoihin kirjoitettu laulu ja haluan tietää, miksi juuri tuo laulu on puhutellut ihmisiä niin paljon, sanoo Honkanen.

Selvittääkseen asian Honkanen on tehnyt tilaston, jossa ovat kaikki hänen saamiensa lauluvihkojen laulut.

Kaikkein suosituinta laulua muusikkona elämänsä työskennelyt Honkanen ei vielä osaa sanoa, mutta suosittuja ovat _Kaksi vanhaa tukkijätkää _ja Rosvo-Roope.

– Ihaillaanko Rosvo-Roopen sanoituksissa rosvomeininkiä vai ikuista rakkaustarinaa? Tarinassahan mieheltä loppuvat voimat ja hän löytää lesken, jonka kanssa menee avioon. Ehkä se on molempia, hän pohtii.

Tuntemattomat laulut

Eeva Piitulaisen äiti oli siivooja elokuvateatterissa. Aina sunnuntaisin Piitulainen tuurasi äitiään yhdessä siskonsa kanssa. Kun teatteri oli siivottu, tytöt hiipivät konehuoneeseen, jossa oli vanha levysoitin.

– En osannut käyttää laitetta, joten pyöritin levyjä sormellani. Samalla siskoni kirjoitti laulujen sanat talteen.

Piitulaisen sisko kirjasi laulut ja niiden nimet tarkasti. Aina näin ei ollut. Sen tietää Esa Honkanen. Usein lauluvihkon tekijä ei tiennyt kappaleen oikeaa nimeä.

Usein ne liittyivät rakkauteen tai muistoon jostain ihmisestä. Lauluvihkoihin kirjattiin päivämäärät. Sen avulla tilanteet muistuivat paremmin.

Anneli Asplund

– Vaikka nimi on väärä, niin selvästi näkee, että sanat ovat ammattilaisen tekemät. Riimit ovat niin täydelliset, sanoo Honkanen.

Siksi Honkanen haluaa selvittää jokaisen laulun alkuperän.

Kuin salapoliisi

Esa Honkanen on kuin salapoliisi selvittäessään, mitä lauluja ihmiset ovat lauluvihkoihin kirjanneet. Tuntemattomia kappaleita Honkanen etsii Suomen Äänitearkistosta.

Parhaat apuvälineet ovat kuitenkin Youtube ja Spotify, joita 70-vuotias Honkanen kehuu vuolaasti. Laulujen tekijätietoja hän etsii sanoitusten avulla.

– Spotifystä löytyy aivan uskomattomia lauluja, joiden olemassaoloa en osannut edes kuvitella.

Uuden teknologian kanssa Honkanen on sinut, mutta nykyiskelmiä hän pitää hömppänä.

– Niiden sanoitukset ovat sellaista höpötystä. Vanhat laulut ovat aina tarinoita, satuja, kertomuksia. Jokainen laulu on sellainen, avaa sitten minkä tahansa lauluvihkoista, sanoo Honkanen.

Hän innostui lauluvihkoista esiintyessään muusikkona vanhainkodissa. Sieltä hän sai ensimmäiset lauluvihkot. Sitä ennen Honkanen ehti kerätä satoja painettuja laulukirjoja ja -vihkoja.

Honkasen tietämys kevyestä musiikista onkin valtava.

Lauluvihkoperinne alkoi 1800-luvulla

Lauluvihkoja on arkistoitu 1930-luvulta lähtien. Pelkästään Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkistossa niitä on satoja. Vanhimmat vihkoista ovat 1800-luvulta.

Ne ovat yhtä vanhoja kuin koko lauluvihkoperinne. Myös tutkija Anneli Asplundin vuonna 1896 syntynyt täti kirjoitti lauluvihkoja. Niistä ensimmäinen on vuodelta 1911.

– Monesti lauluvihkot kertovat ajasta ennen äänilevyjä. Ihmiset vain halusivat laulaa. He harrastivat paljon kuoroja, kertoo Anneli Asplund

Vaikka lauluvihkoperinne oli elinvoimaisin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, ei se ole vieläkään täysin kadonnut. Mustakantisten vihkojen aika kuitenkin näyttäisi olevan ohi.

Aukeama lauluvihkosta
Aukeama lauluvihkosta, jonka nuori sotilas on päivännyt vuodelle 1928. Ville Pisto / Yle

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Egyptin moskeijahyökkäys

Egyptin presidentti julisti suruajan: "Moskeijaisku kostetaan äärimmäisellä voimankäytöllä"

Egypti

Analyysi: Egyptin synkkä päivä

Orjuus

Libyan orjahuutokaupat: CNN:n kuvat paljastivat ongelman, josta kaikki tiesivät

Kaamos

Kaamos otti taas Suomen synkkään syleilyyn – Näillä vinkeillä jaksat pirteänä läpi pitkän pimeän