Koe uusi yle.fi

Sami vaihtoi Japanin baarit pohjoiseen pienpanimoon – "Olutta voi panna myös näillä korkeuksilla"

Pienpanimoiden määrä on peräti nelinkertaistunut muutamassa vuodessa. Buumin ansiosta monet tyhjilleen jääneet tilat ovat heränneet uudelleen henkiin. Taivalkoskella pienpanimolle löytyi koti ammattikoulun siivestä.

Pienpanimo
Sami Kuusela perusti olutpanimon Taivalkoskelle
Sami Kuusela maistelee pian valmistuvaa ensimmäistä oluteräänsä.Ensio Karjalainen / Yle

Mies hörppää keskenkäynyttä olutta testiputkesta ja toteaa tuotteen "maaliman parhaaksi". Taivalkoskelainen olutpanimoyrittäjä Sami Kuusela aikoo valloittaa oluellaan aluksi Koillismaan, myöhemmin Suomen ja tuonnempana myös Aasian.

Taiwalkosken panimolaitos ei toistaiseksi pröystäile tuotantoympäristöllään. Laitoksen löytää tovin etsimisen jälkeen Taivalkosken ammattikoulun vanhan rakennuksen siivestä. Huoneisto on matala, osin maan alla, mutta siihen mahtuvat aloittavan tuotantolaitoksen tärkeimmät laitteistot.

– Jos saisi aluksi tuotteen alueen hiihtokeskusten valikoimaan. Ja sen jälkeen sitä voisi vyöryttää etelän suuntaan. Aasiaan kun vielä saisi oluen markkinoitua, niin sitten näyttäisi hyvältä, Kuusela naurahtaa.

Reseptejä hihassa

Sami Kuusela perusti olutpanimon (siirryt toiseen palveluun) Taivalkoskelle yhtiökumppaninsa Jari Heikkalan kanssa kevättalvella. Ensimmäiset oluet ovat myynnissä alustavien suunnitelmien mukaan juhannuksen alla.

Aloitteleva panimoyrittäjä tavoittelee tuotannon alkuvaiheessa pullottavansa olutta noin 8 000 puolen litran pulloa kuukaudessa.

– Reseptejä on hihassa yhdeksän. Aluksi markkinoille lähtee kolmea laatua eli lageria, alea ja stoutia, Kuusela kertoo.

Taiwalkosken Panimo on ensimmäinen alan yritys Koillismaalla. Lähimmät pienpanimot löytyvät Oulusta ja Rovaniemeltä.

Sami Kuusela ja Taiwalkosken Panimo
Tawalkosken Panimon ensimmäiset oluet valmistuvat juhannukseksi.Ensio Karjalainen / Yle

– Onhan tämä eräänlainen hyppy altaan syvään päähän. Mutta miksei olutta voi panna myös näillä korkeuksilla, onhan olutta tehty vuosituhannet monessa paikassa, Kuusela toteaa.

Paikallista arvostetaan

Ajatus omasta panimosta kypsyi Kuuselan päässä hiljalleen.

– Sain aikoinaan ahaa-elämyksen oluista, kun uskaltauduin maistamaan muutakin kuin keskiolutta. Aloin tutkia oluen valmistusta ja totesin pian, että ei prosessi hirvittävän vaikea ole.

Kuusela sanoo aistivansa, että ihmiset hakevat yhä enemmän paikallisia tuotteita ostoskärryihinsä. Kuuselan mukaan kiinnostus Taivalkoskella valmistettua olutta kohtaan on ollut hyvällä tasolla.

– Päivittäin tulee kyselyitä, milloin olut on markkinoilla.

Kiinnostus kasvoi kaukomailla

Sami Kuuselan osin kieli poskessa heitetty haave Aasian markkinoista perustuu yrittäjän kokemuksiin Japanista. Kiinnostus oluisiin kasvoi kaukomailla.

Sami Kuusela haistelee mallasta Taiwalkosken Panimolla.
Sami Kuusela tarkistaa humalapellettien laadun.Ensio Karjalainen / Yle

– Toistakymmentä vuotta elämästäni olen viettänyt Japanissa. Kokemusta kertyi englanninkielen opettajan tehtävistä ja muun muassa baarimikon töistä, Kuusela kertoo.

– Kotioloissa sitten aloitin harjoitella oluen panemista. Siitä se lähti.

Pienpanimoita jo kymmeniä

Pienpanimoiden määrä räjähti kasvuun kuluvan vuosikymmenen alussa. Vuonna 2010 Suomessa oli 23 Valviran hyväksymää pienpanimoa. Vuodesta 2012 lähtien niiden määrä on kasvanut kovaa vauhtia.

– Sitä en tiedä sanoa, miksi juuri tuolloin pienpanimoiden määrä alkoi kasvaa. Nyt niitä on toiminnassa 82, toteaa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran ylitarkastaja Timo Rokka.

Rokan mukaan esimerkiksi viime vuonna viraston henkilökunta oli "helisemässä" pienpanimoiden luvitusten kanssa.

– Buumi on ollut valtava. Tänä vuonna pienpanimoiden määrä noussee noin 90:een, Rokka laskee.