Kesäkumibiisi rikkoo pinttyneitä asenteita mimmienergialla – katso video

Artistit Nelli Matula, Vilma Alina, Sini Yasemin ja Ida Paul muistuttavat tänä kesänä, että kondomi kannattaa löytyä myös tyttöjen taskusta.

Kesäkumi
Kesäkumikampanja 2017. Kuvassa Vilma Alina (vas.), Sini Yasemin ja Nelli Matula.

Vilma Alina, Nelli Matula, Sini Yasemin ja Ida Paul ovat kirjoittaneet yhdessä Tyynysotaa-kappaleen, joka käynnistää 22. Kesäkumikampanjan.

YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto järjestävät Kesäkumikampanjan, jolla pyritään ehkäisemään nuorten sukupuolitautien leviämistä. Kesäkumibiisi toimii kampanjan äänitorvena.

YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen halusi tänä vuonna kesäkumikappaleen esittäjäkokoonpanoksi neljä nousevaa naisartistia. Aiemmin turvaseksin puolesta ovat laulaneet muun muassa Robin, Cheek, PMMP ja Tiktak.

"Kondomi kuuluu asiaan"

Sini Yasemin toteaa, ettei kondomi ole kovin mediaseksikäs aihe. Samaa mieltä on Nelli Matula.

– Haluamme kappaleella muistuttaa, ettei seksin tarvitse olla nolostuttavaa. Kondomi kuuluu asiaan.

– Ehkäisy on myös molempien asia. Kondomin ei pidä löytyä vain miehen taskusta, jatkaa Vilma Alina.

Tyynysotaa-kappaleen esittäjien mielestä kesäkumibiisi 2017 on poikkeuksellinen, koska siinä yhdistyy neljän vahvan naisen energia.

Vilma Alinan mielestä naisartisteilla on tiukemmat rajat sen suhteen, saako puhua seksistä tai ronskeja juttuja.

– Jos mies puhuu seksistä, hän on kova jätkä, boss. Nainen taas tuomitaan herkemmin. Haluamme rikkoa näitä syvälle juurtuneita asenteita, Nelli Matula, Vilma Alina ja Sini Yasemin sanovat.

Kesäkumikampanja 2017
Kesäkumeja jaetaan kesän aikana yhteensä 170 000 kappaletta Suomen suurimmissa tapahtumissa. Lisäksi Sotilaskotiliitto jakaa varusmiespalvelusta suorittaville 30 000 Lomakumia.Jari Kovalainen / Yle

Tulevana viikonloppuna järjestettävän YleXPopin lisäksi Kesäkumikampanja on mukana Ruisrockissa, Weekend Festivalilla ja Blockfesteillä, joissa jaetaan ilmaiseksi Kesäkumeja.

Vuoden 2017 kesäkumibiisi kuullaan ensimmäistä kertaa livenä lauantaina 3.6. YleXPopissa Lahdessa.