Hiljaista pitelee Kouvolan asuntomessuilla – vain viisi hakemusta: "Ei tämä ole vähän"

Asuntomessujen organisaatio ei pidä vähäistä innostusta huolestuttavana.

asuntomessut
Katuviitta.
Petri Lassheikki / Yle

Kouvolan asuntomessualueen ensimmäisen vaiheen tonttihakuun on tullut viisi hakemusta. Varattavana oli 35 erilaista ja erihintaista pientalotonttia. Kiinnostusta oliKymijoen rantakorttelin tontteihin, mutta myös muualle.

– Ei tämä ole vähän. Tämä haku oli vasta niille halukkaille, joiden suunnitelmat ovat jo pitkällä, selventää projektipäällikkö Sanna Kauppi.

– Töitä on vielä edessä, jotta tontit käyvät kaupaksi. Tonttimarkkinointia aiotaan tehdä muun muassa tänä kesänä Mikkelin asuntomessuilla, kertoo Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää.

Nyt alkaa toinen hakukierros, joka jatkuu elokuun loppuun. Nyt jätetyt hakemukset käsitellään kesäkuun alussa, ja hakijat saavat tiedon tontin saamisesta ensi viikolla.

"Hyviä suunnitelmia tulossa"

Asuntomessujen organisaatio ei pidä hakemusmäärää huolestuttavana.

– Mitään odotusarvoja ei etukäteen asetettu. Tässä ensivaiheessa vain haluttiin antaa pidemmällä suunnittelussaan oleville rakentajille mahdollisuus viedä asioitaan eteenpäin, sanoo Heikki Vuorenpää.

– Siellä on hyviä suunnitelmia tulossa, sen mitä olen vilkaissut, jatkaa Vuorenpää.

Havainnekuva Kouvolan asuntomessualueelta
Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy

– Monipuolisuutta on jo näissä alkuvaiheen hakemuksissa, täydentää Kouvolan Asuntomessujen projektipäällikkö Sanna Kauppi.

Pientalojen lisäksi alueelle on tulossa kerrostalokortteli sekä korjausrakentamiskohteita kuten kaupungin omistama pioneerikoulu, jolle odotetaan kiinnostusta.

– Sehän on ollut myyntilistalla jo pitkään, mutta nyt kesäkuussa aloitetaan sen aktiivisempi myynti, sanoo projektipäällikkö Sanna Kauppi.

Kerrostalokorttelistakin on käyty rakennusliikkeiden kanssa alustavia neuvotteluja.

– Olen melko varma, että asuntomessuilla on ainakin yksi kerrostalo valmiina. Alueen valmistumisen kannalta olisi hyvä, jos korjauskohteetkin saataisiin valmiiksi messuihin mennessä, tuumaa Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää.

Mikkeliinkään ei ollut aluksi tunkua

Elokuunkin jälkeen on vielä aikaa hakea jäljellä olevia tontteja. Esimerkiksi vuotta Kouvolaa aiemmin asuntomessuja järjestävässä Porissa hakemuksia tuli määräajan päätyttyä vähemmän kuin mitä tontteja oli tarjolla. Myös tänä kesänä messuisäntänä olevan Mikkelin kohdalla messurakentajista ei ollut tunkua, mutta kaikki 31 kohdetta ovat lopulta täyttyneet.

Kouvolassa asuntomessut järjestetään kesällä 2019.

– Maali on vuodessa 2019. Siihen nähden alueen yleisvalmius on todella hyvä, ja se on valmistunut hyvissä ajoin, kehuu Heikki Vuorenpää.